maanantai 5. joulukuuta 2016

Luonnonkansan turinoita: Tuvan lämpöön.

~*~
Istuin penkille ja tuijotin ikkunaa. Tupaan tullessaan tontut kurkistivat siihen myös ja minkälaisen vipinän se saikaan aikaan. Tytti kosketti vesiämpäriä ja jollain erikoisella taijalla, hän sai aikaan uuden astian ja niine hyvineen hän poistui mökistä, minä laitoin pienen kattilan kaminan päälle ja aloin keittää vettä. ”Kestää jonkin aikaa, ennen kuin saan kaikille tarjottavaa, on niin pienet varusteet mukana.”

Juusoksi esittäytynyt tonttu hörähti nauramaan. ”Voi kuule, oletko kaiken unohtanut? Kun teet itsellesi, niin meillekin riittää.” Huubert nyökytteli hymyillen ikkunan vieressä. ”Me juuri huomasimme, että tiemme risteävätkin monella tavalla ja ties monettako kertaa.” Tuo "sinun kuvajainen" on meidän vanha tuttu. Sinä oletkin siis Nuori Kirjuri, oletko pyytänyt apuamme? ”

”Ajatteli, että täällä apu oisi kyllä paikallaan. Näemmä se riitti. En vai tiedä, millä voimilla ongelmaa alkaisimme ratkoa. Huomasitte kai, että tilanne on paha tunturilla. Valo katoaa ja ylätunturin väki on vaivutettu lumivaipan alle.” ”Niin Kaamoksella on tapana.” Sanoi Huubert ”Siis vaivuttaa kaikki unettomaan uneen, jäätävän kylmään tyhjyyteen?" Kysyin ahdistuneena "En kyllä usko, minun lapsuudessa Kaamoksesta kerrottiin toisenlaista tarinaa. Niissä uni oli parantavaa ja lepoa suovaa, Syvin uni tarkoitettu, vain talven nukkuvaisille. Ettekö nähneet, että kaikki tunturin kansa, oli hangen alle jäädytetty?” Samalla hetkellä Tytti singahti ovesta sisään, ämpäri täynnä marjoja ja sieniä. ”Ei emme nähneet, mutta emme kuullet Tuulihuilua. Nyt kun olemme kaikki koolla, voitkin kertoa ihan kaikki, mihin matkallasi törmäsit, joka ainoa yksityiskohta.” Kehoitti Huubert.

Ja minä kerroin, Tytti teki ruokaa, jakoi sen lautasille meitä kaikkia varten ja koko kolmikko kuunteli, kysyi välillä ja toisinaan tarkasti asioita ajatuksitani ja mieleni kuvista. Se tuntui lisäävän surinaa. Aika tuntui kuluvan soljuen ja samalla se tuntui tyyten pysähtyneen. Peilikuva seurasi tilannetta.

~*~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti