Hei sinä siinä.

 Sinä niin, kaunis ja komea, lihaksikas, solakka, jumalallisen runsas ja rehevä.

Sinä ihminen, niin moni muotoinen. Minulla on sinulle kerrottavaa. Katso minuun, kuuntele sanojani ja katso minuun, kerron mitä näet.

Näet kauneuden ja kiitollisuuden, rakkautta ja sydämen hyvyttä, sillä tässä ne on. Näe jumaloitava sielun kauneus kaikkialla minussa. Joka solussa ja huokosessa. Näe onni ja rauha. Surujen kaarteet ja ilojen juonteet, naurun kurvit ja nämä kauniit kehon kurvit. Elämän tekemät jäljet. Tartu kiinni uumalta, hipaise poskea, kuin rakastava. Sen pehmeys ja lujuus, kauneus ja karuus, on ylimaallista. Täydellisyydeksi luotu. Näe silmien kirkkaus ja niiden syvät värit, viisaus, joka kumpuaa kaikkialta niistä sopukoista, joita et muutoin näkisi. Oletko yllättynyt?

Oletko yllättynyt siitä kaikesta minkä näet? Kaikesta kauneudesta, hauraudesta ja herkkyydestä? Siitä miten avaat silmiäsi ja todella näet. Sipaise hiusten pehmeyttä ja näe niiden kiilto. Näe niiden miellyttävä tuntu. Näe sydämen syke kaulalla ja huumorin kujeilu koko olemuksella, onko kauniinpaa kuin naurusta hytkyvä vatsa? Tanssinriemusta pyörähtävät pakarat ja maata hyväilevät jalat. Katso miten kaunis. Kuinka komea. Niin seksikäs ja vetoava. Näetkö miten kaikki jännitys häviää, kun katselet pidenpään minua?

Miksi sinä hämmennyt noin? Mitä ihmettelet kertomassani. Etkö todella ole ennen katsonut näin tarkasti minua? Miksi? Kaikki tämä kauneus ja sinä vetäydyt kiireesti taakse päin ja suljet silmäsi. Unohdat näkemäsi. Sanoisit WAU, iske vaikka silmää ja hymyile. Voi mikä ihana näky. Etkö olekin onnellinen että saat nähdä tämän kaiken?

Näin suuri mestariteos, On vaikea edes kuvailla tätä, sillä kaikkia tarvitsemiani ylistäviä sanoja on lähes mahdotonta löytää. Tunnetko itsesi yllättyneeksi, vaivautuneeksi? Älä suotta.

Miksi et koskettaisi näkemääsi? Sivelisi kulmakarvojen kaarta, seuraisi posken viivaa, katsoisi käden viivoja tarkemmin?Sormien kauneutta ja käsivarsien voimaa? Koko kehon kauneutta, sitä täydellisyyttä, mikä siitä näkyy joka kaarteessa, uurteessa ja kummussa. Tuo salskeus ja ryhti. Täydellistä. Kallistat päätäsi kuin et uskoisi näkemääsi. Ethän ystäväni epäröi. Älä hämmennykkään suotta.

Et koskaan voi katsoa tätä näkyä, väheksyen sitä, kun tiedät miten täydellinen se on. Jäljittelemätön ja uniikki. Ainutlaatuinen. Ja olemassa juuri nyt, tässä hetkessä täydellisenä ja sanoin kuvaamattoman henkeä salpaavana. Koska tahaansa sinä katsot minuun uudestaan, sinä näet tämän kaiken kauneuden. Ja kerta kerran jälkeen, ymmärrät näkemäsi paremmin ja paremmin. Ja minä lupaan, että muistutan sinua aina tästä näkemästäsi täydellisyyden monimuotoisuudesta. Ole Rohkea ja katso minua tarkemmin. Älä niin kuin ennen, kriittisin silmin ja tuomitsevasti. Vaan avoimen ihailevasti ja arvostuksella,  sillä sinä opit vielä rakastamaan minua.

                                                          Suurella Rakkaudella Peilikuvasi.

Pienen pieni imuri, aamulla kerran...

Tämä aihe on nyt sekä hörhöyttä että ei. Tiedätte kuinka jotkut kohtaamiset tekee teistä voimattomia ja täydellisen uupuneita ja toiset tapaamiset taas saa teidät leijumaan seitsemännessä taivaassa, tekee olonne onnellisemmaksi kun mikään, tai vihaisemmaksi kuin mikään, surullisemmaksi, tai täydellisen tunteettomaksi ja kylmäksi, tai kerrassaan virkeäksi. Bingo, tapasit juuri energiaimurin, tai toimit sellaisena itse. Tuntemuksistasi voit päätellä oliko kokemus hyvän vai huonon imurin tekemä. Ja näitä energia imureita on useaa mallia. Toiset vie voimat, toiset imaisee paskamaisen olon, toiset itsetunnon ja toiset taas kertakaikkisesti, saa kaiken näyttämään taivaallisen ihanalta ja täydelliseltä.

 Ja imureita on ystävissäni, tuttavissani ja umpi oudoissa ihmisissä, olen itse sellainen, samoin niitä leijuu ihan vaan ilmassa, joissakin paikoissa, näkymättöminä imureina, lehtien lööpeissä, uutisissa. Eikä näihin imureihin voi valmiiksi varustautua, koska jokainen toimii tavallaan. Mutta pahinta on joutua "rikkinäisen" imurin "suuttimeen".

Ajatellanpa tilanne jolloin olen virkeä ja täynnä voimaa, iloa ja onnea. En huomaa imurointia tapahtuvankaan, ennen kuin olen jo kotonani tyhjiin imettynä säkkinä ja ihmetellen itku kurkussa, että mitä pirua nyt tapahtui. Seuraavat ennalta mittaamattomat hetket, vietän kotonani ja koetan kerätä voimiani, tavalla tai toisella.
  Jos taas olen jo valmiiksi väsynyt, imuri nauttii väsymykseni energiaa kanssani, kertoo omasta väsymyksestään ja pahasta olostaan ja me kumpikin vellomme siinä väsymyksessä ja pahassa olossa, eikä imurointia taaskaan huomaa tapahtuvan, sillä on jo valmiiksi väsypahaolo se jopa lisääntyy.

Tässä hiukan tunnusmerkkejä näistä, minusta rikkinäisistä imureista.
Surulliset, vihaiset, kiireiset, katkerat, hyökkäävät, tyytymättömät, välinpitämättömät, itseensä sulkeutuneet, kylmiä epämukavia puistatuksia aiheuttavat..Ihmiset, paikat, uutiset...Ja Imurin kohtaaminen vie aina totaalisesti kaikki voimat. Jos näitä koettaa ymmärtää heidän tuntemuksissaan, pitäisi aina olla samalla tunnetasolla itsekin, jotta kokisi tulevansa kuulluksi ja ymmärtäisi myös heitä. Jos koettaa olla kannustava "Hei asiat järjestyy kyllä, ja suru pienenee, löydät onnen, etkä vihaa enään"-asenteella, imuri muuttuu "hyökkäysvaunuksi" ja/tai "uskoo ken tahtoo"-vastarintaliikkeeeksi, tai pureskelee ja repii itsetuntoni riekaleiksi, hetken päästä olen itsekin jo varma siitä, että oikeastaan koko maailma on läpilaho, eikä täällä mitään kannata tehdä, mikään ei ole edes kivaa ja jos nyt jostain kumman syystä pidänkin jostain hommasta, se johtuu vain siitä, että olen täysin järjetön tyyppi, ilman arvostelukykyä.

 Tämä energiaimuri asia, on arka aihe siinä mielessä, että imuri, jopa itse, tiedostaa olevansa "rikki". Se syyllistää itseään huonosta imuroinnistaan ja kokee itsensä huonoksi, mutta on samaan aikaan tavattoman varma siitä, että nimenomaan toiset vie hänen voimansa ja syyllistää heidät siitä. Imuri voi huonosti jos ympärillä on iloisia onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, kauniita paikkoja, tai onnellisia asioita. Jos hän vielä tietää kenen ne on, eikä omistaja ole hän itse. Vaikka hänellä olisi mitä, häneltä puuttuu  aina juuri se aino asia, joka tekisi hänet onnelliseksi, olkoon se sitten aika, raha, tai, kaikki se, mikä toisilla on paremmin kuin hänellä itsellään. Imuri ei tunne iloa toisten ilosta, vaan hän tuntee olevansa kuin kala vedessä kriiseissä ja onnettomuuksissa, surun ja murheen keskellä. Niistä hän saa voimaa ja energiaa ja useimmiten hän on myöskin kokenut ne kaikki jo aiemmin. Luoja ties kuinka ja missä, mutta se todella on niin. 

Ja tätä lukiessasi sinulle tulee tunne, että kirjoitan juuri sinusta. Reagoit nolouden ja suuttumuksen väliltä kaikin mahdollisin tavoin, sillä totta, kaikissa meissä asuu Arlan lehmän ja sisäisen pikku blondin lisäksi, myös, yllätys yllätys, iso "paha" energiaimuri. Mutta sinusta itsestäsi riippuu, kuinka tehokas energiaimuri sinä olet? Oletko ehjä? Voimakas kuin hyökyaalto? Jätätkö jälkeesi tyhjiin imaistuja väsyneitä ja surun kaatamia ihmisiä, vai puhdistatko ympäristön ja jätät taaksesi energisesti onnellisia ja iloisia tunteita, vai neutraaleja tunteita. Ja millainen imuteho sinulla on? Oletko onnellinen imuri, vai imetko sisällesi vain tuskaa ja ahdistusta? Sitä todella sietää miettiä, sillä siihen sisäiseen imuriinsa, voi vaikuttaa vain imuri itse. Järkevä imuri puhdistaa toisinaan suodattimensa ja pölypussinsa ja katsoo montako palasiksi revittyä sielua sinne pussiin kulloinkin napsahtaa. JA Huolestuu ja ryhtyy korjaamaan koneistoaan, jos niitä revittyjä sieluja yksikin
löytyy sisusten kätköstä, sillä sehän saattaa olla sinun oma sielusi.

Raikasta energiapuhdistusta toivotellen -W-

  .....Hieroi hyvin pölyisiä silmiään. Sitten se pihisi ja puhisi ja yski tsuku tsuktuskutsuku...lähdetään. ;)

Ihmeellinen elämä

Olen tietyin väliajoin pitänyt itseäni uutispimennossa ihan vain tietovirran voimakkuuden vuoksi. Liika on niin liikaa. Maailmalla on ja tapahtuu kammottavia mutta minä en voi niille mitään. Tai juu voin, toivoa, että asiat alkaisi muuttua paremmiksi. Sekin on jotain. Toivo. Mutta kun mediatulvan mukana tulee aina vain kamalanpia ja kamalanpia uutisia, se pienikin toivo tuntuu hiipuvan olemattomiin. Silloin pitää suodattaa. Ja rankalla kädellä.

Hiljaisuutta, rauhaa, hömppä kirjallisuutta ja höpöelokuvia, komiikkaa ja ihanaa tyhjän naurua. Diipadaapaa. Ja kyllä, pyjamapäiviä suklaalla ja muulla namelliherkuttelulla. Ja kaikkea tätä ilman ajatusta "pitäis mennä ja tehdä..." ja "ei näin sais..." Jossakin mittapuussa minä olen nuori vielä. Ja silloin kun on nuori, olisi oltava kaikessa mukana. Juostava kiireen keskellä toisten kiireisten ja kireiden kanssa, kieli vyön alla ja vatsa täynnä stressihaavoja, laastaripaketti kädessä ja osa laastareista purtavana vatsahaavan parannukseksi.

Minä koin nuo jo ennakkoon, ala-asteella maksasoluvaurio (alkoholistin tauti) peruskouluaikaan vatsalaukun arpeuma (isojen pomojen ja työnarkomaanien tauti) ja ammattikoulun jälkeen loppuun palaminen. Masennus, krooninen päänsärky, kilpirauhasen liikatoiminta, homepölykeuhko, veritulppa, eturistisidevamma nivelvikaa... Olen siis kävelevä vaivaistalo.On melkein noloa kun "parhaat" keskustelut saa aikaan siitä mitä kaikkea on tai ei ole sairastanut.

 En ole järin innokas enää nykyään juoksemaan kenenkään pillin mukaan. Ja silti pitäisi, jotta kuuluisi yhteiskunnan sisäpiiriin. Syrjäytyy jos ei ole töissä ja juokse, syrjäytyy jos ei ole sosiaalinen ja mukana kaikessa. Syrjäytyy jos ei omista ja ansaitse kokoajan paikkaansa maailmassa. Syrjäytyy.
Ja kun avaa lehden tai tietokoneen, näkee kuinka sota tekee tuhoaan kaikkialla, kuinka pedofiilit tekee lapsikauppaa ja sairaat ihmiset jää vaille hoitoa kun terveydenhuollosta säästetään ja leikataan, työttömyys lisääntyy alalla kuin alalla ja koko maailma tuntuu menneen pois radaltaan. Lähiseutukunnilla tapahtuu surullisia käsittämättömiä onnettomuuksia ja kauenpana katoaa ihmisiä. Löytyy vuosia kateissa olleita, yllättäen juuri sieltä, missä heitä on koko ajan etsitty tuloksitta. Pitkään selvittämättä olleet rikokset ja tutkimukset ratkeaa löytyy ja selviää syyt ja seuraukset. Ja kaikesta siitä huolimatta tuntuu ettei maailma etene vaan taantuu.

Minusta "syrjäytyminen" maailmasta ei tunnu enää kovin pelottavalta. Maailma on aina ollut minulle liian suuri, liian kaaottinen ja hallitsematon. Siellä vaaditaan ihmisiltä aivan käsittämättömiä asioita eikä "minun kaltaiseni" koskaan ole sopeutunut siihen. Niin kauan kun me juoksimme käskyistä, me teimme hyvin, mutta kun kuuntelimme omaa sydäntämme ja halusimme jotain itsellemme, meille iskettiin niskoittelijan ja Vastarannan Kiisken viitta kannettavaksemme.

Minä reagoin hulluun maailmaani sairastumalla uudestaan ja uudestaan, toiset reagoi tekemällä ohjeiden mukaan siihen asti kunnes viha vuotaa yli ja ennen niin rauhalliset ja rakastavat ihmiset ottaa ja sekoaa. Nettiteitse voi katsoa tv-ohjelmia ja minäkin 7vuotta televisiotta ollut ihminen, löysin linkit muutamaan todella koukuttavaan sarjaa. Yllättäen rikoksien ratkontaa ja muuta ihmeellistä. Lähes joka sarja alkaa siitä, että joku on murhattu. Ja kun tilannetta aletaan ratkoa, matkataan ihan meidän nyky-yhteiskunnan kuravelleissä. Entiset fiktiiviset rikokset on ihan nykypäivää ja sitä arkea jota kokoajan lukee lehtien lööpeistä. Murha siellä tappo täällä. Mustasukkaisuus ajoi miehen/ naisen puukottamaan eksänsä ja eksän nyksän ja lopulta vielä itsensä....Koululaisella napsahti varjona oleminen ja kiusaaminen aivoissa ja hän alkoi ammuskella järjestelmällisesti kaikkia opiskelutovereitaan... Ja Nämä kertomukset oli siis sarjoissa ja elokuvissa... Ja yllättäen myös uutisissa.

Olen enemmän kuin kerran, koettanut olla näkemättä ja kuulematta, reagoimatta, maailman tapahtumiin. Se on tavattoman vaikeaa, kun tieto vyöryy, ihan kuten vedenkin aiheuttama tulva-aalto, joka rakosesta sisään.
Oi kuinka kaipaankaan hauskoja uutisia. Vitsikkäitä tapahtumia ja iloa. En usko, että koko maailmankaikkeus on niin totaali kaaoksessa, kuin mitä media ryöpytyksestä voisi päätellä. Kun kuljen lenkkeilemässä luonnossa, tai reipastelen kylän raitilla, niin kyllä siellä vastaan tulvehtii ihan iloisiakin asioita. Muuttolinnusta, kevät kukkiin ja iloisesti hymyileviin lenkkeilijöihin. Mikä sitten uutiskanavilla mättää ettei siellä muka ole tarjolla muuta kun sydämentuskaa ja elon ahdistusta?


       Pohdiskelee -W-

Hei vaan helluntaiheilana.

Ei uutta tapahtumaa auringon alla. Paitsi että on tullut kesä ja kärpaset, maailma on NNNNNiiiiiiin vihreän vihreä ja pellot on aivan kerrassaan ihanat, isäntien ja emäntien työntäytteisen kevään ansiosta. Kynnökset on hienonnettu ja kylvöt on tehty ja nyt odotellaan oraita. Niin paljon maalaismukula olen, että oi kuinka syyhyttäisi kuopia itselle kasvimaanolevainen jonnekin ja päästä tuusaamaan pihalle. Parvekekasvillisuus on ollut minun pelastukseni näinä city-vuosina. Mutta mitä on tapahtunut tänä vuonna? Normaalisti tähän aikaan on parveke siistitty ja laitettu, kasvillisuus on ja aamupalat nautin jo joka aamu vaikka pipo päässä parvekkeella, mutta nyt. Yksi mansikka, ei kukkia, niin paitsi niitä mansikankukkia. Ei edes suunnitelmaa mitä ja mihin, ei siemeniä itämässä, vaikka haave oli itse kasvattamista paprikoista ja tomaateista, herneistä jne. On ollut muka muuta tuusattavaa. En ole vielä edes käynyt uimassa vaikka vedet on vapaat ja ihanasti liplattavat.

Ja kun kysyt, mitä sitten olen tehnyt, en osaa sanoa. Mutta oi kuinka olen nauttinut tästä ajasta. Jotain todella mukavaa on tapahtunut, kun ei ahdista. Minulla on koko ajan jotain pientä touhua meneillään, mutta ei kiirettä. Löysin niin railakkaan ihana "kesäratsun" (puuromoottorillisen) jolla matka taittuu ihan huomaamatta ja kun en ole melkein kahteen vuoteen pyöräillyt havaitsin, että nyt kerta kaikkisesti minä poljen ja poljen ja pooljen... unissanikin. Ja sadesäällä tässä kotona "Kunnon" kanssa vatkuloidaan sitten ihan elokuvaa katsellessa. Voiko olla hienonpaa, kun katselee leffaa ja kuvittelee itsensä pyöräilemään elokuvain maisemiin, milloin aavikkohiekalle ja toisinaan pyramiidin rinnettä ylös ja Skotlannin nummia alas ja seuraavassa hetkessä sinkoileekin linnunradalla meteoriittejä väistellen. Samaa mielikuvittelua en suosittele perusfillarointiin, saattaa muutoin pientareen puskat rytistä, mutta sisäpööräilyyn se sopii kuin nenä päähän.

 "Kesäratsu" on muuttanut luokseni vasta tällä viikolla ja aikaa oli ennen sitäkin?  Eli mitä sitä ennen, mikä on muuttunut? En tiedä, tai en osaa sanoa. Maailma vaan näyttää kertakaikkisesti kauniimmalta, minä itse näytän kauniimmalta ja kaikki ihmiset ympärillä näyttää kauniimmalta. "Nonni Nyt se on rakastunut"

Totta. Minulla on helluntaiheila. Omaoikkusensa, erikoinen ja kerrassaan kaiken ajan vievä. Olemme Harjoitustreffaileet koko elämäni. Ja tiedättekö, se on ihanaa. Se sanonta Heilattomasta helluntaista alkoi ahdistaa, jollain kierolla tavalla, ja päädyin tälläiseen tulokseen. Ei ole maailmanloppu heilaton helluntai, tai juhannus, tai muukaan kirkollinen, tai kirkoton juhlapyhä. AVEC kutsut saattaa hiukka aiheuttaa närästystä, mutta muutoin elo minuna itsenä, ilman "irrallista, näkyvästi yleisölle esiteltävää vastakappaletta" alkaa olla niin suuri onni, että pidän tästä ilosta kiinni kaksin käsin. Ja niinpä,  tänä keväänä, minä heilastelen minua itseäni.

On ollut melkein vaikeuksia saada sovitettua aikaa ystäville ja sukulaisille, kun treffit, minun itseni kanssa, on niin mukavia ja aina niin yllättäviä. Oi Wilhelmiina, pyörälenkille lähdetkö? Jep juu heti. Haivenet tuulessa hulmuten suuntima kylän perukoille ja toiselle raitille. Kävelylenkki? Ehditkö? Juu ehdin vaikka samantien  ja taas mentiin. Leffatuokio, jo vain sopii, sopii, mitä katsotaan? Koti-ilta?  Leivotaanko jotain? Ollamöllötys päivä? Jep juu kaikki käy... Puhelin soi ja joku "Parisuhteeni ulkopuolinen" soittaa kysyäkseen kuulumisia. On melko vaikea virittäytyä "oikean" ihmisen kanssa "keskustelu vaihteelle". Oletteko huomanneet, että nykyään en ihan helposti ole tavattavissa? Tai jos, niin ajatukseni saattaa harhailla, tai olen melkeinpä kiireinen. Tai sitten singahdan luoksesi täydellisen yllättäen, vien mennessäni minne sattuu ja päivä on loistava. Huomaamattasi, olemme silloin tuplatreffeillä Sinun, Sinun itsesi ja Minun itseni ja Minun kanssa. Kaikki vain pitää tapahtua hetkessä, suunnittelematta ja kaikki "normielämä" pois heittäen.

Minä rakastan Hetkeä. Sitä mikä on NYT. On ihanaa Kuunnella miltä tuntuu, mitä haluan tehdä juuri nyt, Haltian kepeästi ja ajatuksen nopein päätöksin, tai Kaarna-entin hitaasti ja kiireettömästi, kaikki maailman aika omissa käsissäni. Joskus siitä hetkestä pitää päästä pian pois ja silloin on ne ihmismäisen levottomat jalat, muurahaisten vilinän tuntu koko kehossa, mutta enimmäkseen olen vain virrannut tilanteesta seuraavaan, kuin kevään purot isonpiin jokiin, koskien kuohuihin ja putouksiin, ja nauttinut matkasta.

 Tämä on ollut hyvä matka ja sillä toivon viettävän aikaani ihan koko kesän, vaikka siitäkin eteen päin, jos se vain minulle itselleni sopii. Ja jännityksellä odotan mitä kaikkea virta tuo mukanaan Nyt... Nyt... Nyt... Nyt..

         Ihanaa ja onnellista nyt-oloa -W-

Puskarario

 Mie lenkkeilen päätä tyhjentääkseni. Liikaa ajatuksia ja tukkoinen tunne, mikä olisi parenpaa kun lähteä ulos ja koputella kökköajatukset lenkkareilla asfaltin pintaan. Aurinkoisella säällä koko kroppa nauttii ulkona olosta. Lämmöstä, tai pakkaskelistä. Useimmiten lenkkeilen yksin, toisinaan kirittäjän kanssa. Ja joskus ottaa ja törmää lenkkireitillään tuttavaan, jonka kanssa vaihtaa sanan tai kaksi. Näin tulee päästyä paikkakunnan tapahtumista perille jo ennen lehdistö tiedotetta. Loistavaa puskaradio toimintaa.

Pikkukylän puskaradio ajatus tuntuu nykyään laajenevan, niin pieniin kuin isoihin kyliinkin, sekä kaupunkeihin ja kokonaisiin valtioihin. Puskaradio nimeltään fasebookki, toimittaa tätänykyä tiedon kuljettamisen jopa niille alueille, jonne et tahdo tietojasi annettavaksi. Se kannattaa todella muistaa.
Etsin päivänä muutamana googlen kautta jotain puolihuolimattomalla asenteella. Otin ja syötin huvikseni hakusanaksi oman nimeni ja *poks* kylläpä tulvi tiedon valtaväylät asiaa ja asian vierustaa. Ja mie todella olin kuvitellut, että olin tehnyt suojaukseni huolella.

Yllättävää kyllä, kuitenkin tuo kaiken tietävä google sekä fasebookki vuotaa kuin seula. Jos kaverin tiedot on julkisia ja otat ja kommentoit niitä, tulee omista tiedoistasi myös julkisia. Siis ei tietty kaikista mutta niistä kommenteista, joita olet laittanut kaverin julkisiin päivityksiin tms. Jos jaat lehtijuttuja tai kommentoit jotakin lehtijuttua kaverisi sivuilla, on kommenttisi kaikkien luettavissa jos asetukset on julkisia... No nämähän on melkeen selvää pässin lihaa normi oloissa, mutta google hakurivistöä katsellessani tuli hiukka spuugi tunne siitä, että kuka tahaansa umpituntematon Repe Voro, tai Kerttu Rötös voi "kvg" että tykkäänkö minä Sarjakuvien Viivistä ja Vaagnerista vai kiroilenko siilin kanssa ja luenko poliittista kirjallisuutta vai olenko enenpi hörhöilevä viiherpiiperrin ja luoda tiedoilla loisteliaan hyödyntäidean minun kustannuksella.(Jaa kuin niin mie vainoharhaa sairastaisin?) WC-käyntejäni en sentään päivitä, mutta melko usein kommentoin kamuloisten lehtijuttuja ja linkitän niitä itsekin, huomaamatta aina tarkastaa oliko omat ja kaverin asetukset julkisia vai ei.

Mie kuvittelen persoonana olevani melko ketään kiinnostamaton yksilö, mutta kun lukee uutisia ja maailman tapahtumia, niin ei se Maija Meikäläinenkään välty petos syytteiltä, eikä hyväksikäytöksiltä. Mitä varomattomammin ja luottavaisemmin toimit, sen hullunpiin tilanteisiin joudut. Niin asiat on olleet aina. Mutta nettisokkelokko on oma lukunsa. Fasepookin puskaradiossa et voi välttyä kuulemasta edes niitä juoruja, joita ei korvillesi ole lainkaan tarkoitettu, jos ei niitä lue suoraan sivulta, niin tuttavan tuttavan kautta, ne pomsahtaa korviisi viimeistään pääntyhjennys lenkillä. Ja mie en halua kuulla, tai lukea ystävieni ja sukulaisteni salaisuuksia umpituntemattomilta, enkä edes puoli tutuilta, Kaikkein Viimeksi Googlesta. Kuulisin ne mieluummin häneltä itseltään, JOS  hän ne minulle haluaa kertoa.

Pikku kylä ei ole enää onnen autuus, vaan se on yhden maapallon kokoinen Juorupyhäkkö. Tarkistakaa Ystävät  nassulanasetuksenne. Ja Jos jotain ei ole tarkoitettu Kaikkien korville niin älkää laittako sitä myöskään tietokoneen sivuille.

                  Puskararion samuttamista lämmöllä suosittelee W

Ajankuluketta.

Aika on tämän ajan teema ja sen ajan kulku ja miten sitä kuluttaisi. Voiko hauskenpaa ajankuluketta ollakaan kuin, erilaiset pelit?Seurapelit isommalla porukalla ja pasianssit yms. älypelit yksin keskenään. Aika kuluu suitsait, eikä "turhia" tyhjiä hetkiä tule.Pasianssia pitää vatkata ihan tämän tästä ja vase pöökin kaiken maailman elikon pelastus pelit, namelli-pelit, noidanretaleet ja varmivillet on tullut tutuiksi vuosien ajalta.

Varmi-Villeilly oli vallan lystikästä, otit ja perustit tilan ja sitten sitä hoidettiin ja paapottiin joka jumalan päivä ettei sato kuole ja karja kaikkoa. Siinä piti tienata, että sai hankittua lisää tilaa ja lisää taloja ja muita juttuja, joita rakenneltiin sitten satokorvauksilla ja kaikella sillä työllä ja vaivalla, mitä tietokoneen vieressä mukavasti ajan kulukseen teki. No tontista tuli minun näköiseni. Toisinaan järjestelmällisyyden helmi toisinaan kaaos kaikkine kuolleine kasvillisuuksineen. Ja sitten otti ja ohjelmisto alkoi kiukutella.

Liitännäiset tilttasi, kaveri varmilaisia ei saanut autetuksi, omaa tilaa ei kyennyt hoitamaan jnejnejne. Tuli ikäänkuin konkurssi peliin ja koko helatila (minulla jopa kaksi tilaa) kuoli kerta rykäsyllä. Sinne ei vaan kertakaikkisesti päässyt ja jos pääsi mikään ei toiminut ja voi taivas, että mukavasta ajankulukkeesta tuli hupittakeikkaa ihan silkka pelihelv...no semmonen.

Noita peli sujui alkuunsa rennon letkeesti, mutta sitten ei vaan yksinkertaisesti koneen kapasiteetti riittänyt päästä tiettyjen kenttien ohi viikko kaks kolme...kuukaus, alku toisesta ja kolmas... Raivo ainekset alkoi olla koossa ja se rennosta peli tuokiosta. Suurin osa ajasta kului punainen kiehuntakupla otsalla. "Hevletti että on kiva peli, seikeli jos ei tuo Noidan kuvatus herkeä hekottanmasta tyrkkään sen pataansa kiehumaan. Plääääääh. Nyt riitti,.." juuri kun Kullervo-ressu oli pahimmalla vaaravyöhykkeellä päästä näyttöruudustaan, iski älyn kipuna jonnekin aivojen perukoille. Wou eihän tätä peliä tarvitse pelata, jos se näin kovasti ottaa kupoliin. Tsup näin poistui kerralla suht monta hermon kiristintä.

Vaan aina löytyy ajankulukkeja. Niitä "rennon letkeitä" pelejä, joiden kanssa alkuun onkin hauskaa, mutta kun joku osio alkaa mennä pieleen se menee pieleen ja rentoudesta on rentous kaukana. Tänään pelastelin aikani elikoita. Pelin parissa on kivasti kulunut parisen viikkoa, vaan nyt on edessä niin "mukava" kenttä, että ensinäpsäytyksellä sisällen asettuu kokovartalorautakanki. Jumalaare että voi olla pöljiä piskejä, ne ei liiku eikä inahda suuntaan, ei toiseen. Pelaan peliä kuinka paljon tahaansa, kokoajan pelaan samaa peliä. Kamuloiset humpsii ohi ja saa kentän läpi kerta heitolla ja minä junnutan yhdessä saakelin sokkelossa viikkoja, samaan aikaan namellipeli, toinen, (tähän saakka ihana) rento peli, on ollut jumikkeessa kolmisen kuukautta ei liiku, ei inahda, pääsin siinä eteenpäin ja koiruuksien pelastelu jatkui edelleen samassa sokkelikossa. AAaaaarg.

Ohittajien huiskiessa uusilla tanhuvilla mie naputtelin edelleen piskien palikoita. Ei jukopliut. Tänään aamulla aloin pohtia pelastamisen sijasta miten potkisin kunkin piskin alas pyramiidistaan ihan hölökohtasesti. *Naps* Ok jos joku ei suju otetaan käyttöön järeemmät keinot. Raivotila päässä oli sen tyylinen että  kohta muuten lentää pelit ja pensselit. RENNON PELITUOKION ANSIOSTA. "Haloo???? Saako mielenterveystoimistolle? Peliholisti pyytää apua antipatioihin, pari kivan näköstä valkotakkista, pitkähiaisen paidan kanssa tänne ja HETI. Tuokaa myös jonkin sortin vinssi, pitäisi saada täti irti tietokoneesta."

Jos minulla Otsasuonissa kihelmöi ja kuohuu näiden pelituntien jälkeen, niin kysynpä vaan mitä tapahtuu 6-16 vuotiaiden päässä viikonloppujen ympäri vuorokauden kestäneiden pelisessioiden jälkeen? Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn. Mie lienen hiukan liian huonoilla pelihermoilla varustettuna olin valmis jo viskaamaan koko masiinalla pihapuun Naakkalan väkeä, mutta sain sentään hillityksi. Eihän se Kullervon vika ole jos pelin keksijällä on sadistinen luonne ja minulla masokistinen.

No taas muutaman rauhallisemman ajatuksen jälkeen, hyvän lenkkeilyn ja "hyvä ruoka parenpi mieli-hetken" jälkeen pelivalikkoa katsellessa on melkein toiveekas olo, kyllä se ennen pitkää läpi menee., (.Ja pskt...) Namelleja minä vielä popsin, mutta kun ajatus todella alkoi olla niinkin raivokas "Mie potkin tuon hurtan ite kohta alas" (räyhäysmalli lievimmistä kommenteista) On syytä oikeasti pohtia sopiiko nämä pelit minulle? No kaiketi se on jonkinlainen varaventtiili ja tapa puhkua tukahdutettua raivoa, niin sanotusti "siististi sisätiloissa" mutta Hei oikeasti, Ottaako minua niin paljon päähän että sitä pitää peleihin purkaa? Jos vastaus on joo, niin pitäisikö oikein tosiaan katsoa mitä peliä pelaa, Koneella vai kenties jossain missä kropan saisi väsyksiin? Mitkään kimppa pelit ei ilmeisestikään sovi kun olen niin huono häviäjä ja harkita pitää tosi paljon julkisille paikoille pelaamaan menemistäkin, sillä tälläisellä agressio määrällä ei todellakaan pidä mennä värikuula ammuntoihin. Se vaatisi jo vähintään poliisipartioita vahtimaan ettei tapahdu "väärin pelaamista"...


                 Patoutumia paeten -W-

Muuntuva aika

Muuntuva aika

 

Aikansa kullakin elettävänään.

Mikä tänään on tehty
on huomenna unohduksen ruokaa.

Älä luule että tekosi turhiksi
lausuisin.
Ettei herätä kannata
aamuisin.

En pienennä sielusi suuruutta
vähättelemällä syntymääsi.
Tärkeitä on jokainen työsi,
ne on merkkejä seuraavien reiteille,
etteivät eksyisi jäljiltäsi.

Mutta me synnymme
elääksemme.
Elämme kuollaksemme.
Kukin kirjamme mukaan.

Ei ole turhaa syntymää,
ei turhaa elämää
eikä turhaa kuolemaa.

On vain taivasmatka muutosten välissä,
palaamme piaan seuraavalle
etapillemme.

-W-

Aikamatkalla III

Kukkiva nuoruus 
Miten se kukki?
Ruusunpunaisena?

Juhannuksen valkeana?

Saattomatkoina samenttisessa kesäyössä?

Hunajan makuna mummon pullapitkossa,
ruutuliinana tuvan pöydällä ja kaffetilkkuna 
 tassilta ryystettynä,
 ”Kokuri” pala huulten välissä. 

Lettipää tytön paljasjalkajuoksuna

Heinäpellon laidalta.

Ja se eväskori jota nautittiin heinäseipään varjossa.

Oi kukkivaa nuoruutta.

Joka kasvoilla oma tarina siitä lapsuuden suvesta
ja oi niitä potkukelkka kelejä talviemme alussa.

Minun mummoni poskilla viiletti, villi hupakko.

Pappani poskilla, reipas pojankoltiainen

Niistä uurteisista jäljistä ja
rypyistä on osa annettu minunkin kannettavaksi. 

Lue otsaltani ja silmistäni

miten annoin maailmani minua kohdella.

Muistinko hymyillä, vai kurtistinko vain kulmiani?

-W-

Papan polvella 

Körököröä papan polvella,
posken paijausta
suruisalle pikkutytölle,
Kenen käsi sitä poskea pehmeämmin sipaisi?

Kuka sen kyyneleen parhaiten kuivasi kuin
papan parkkiintunut ja työn kovettama käsi,
suuri koura
hellenpi kuin kissanpennun tassu,
vahvenpi kuin Supermies
tai Ritari Ässä.

Papan polvella körököröä. 
Kuka köröttäisi tänään lasta
paremmin kuin papan polvi?
Vahva ja vakaa.

Monissa vaiheissa kolhiintuneet,
elämää nähneet polvet ja kädet,

omat asfalttiihottumansa keränneet,

Ei meistä kukaan aikuiseksi kolhuitta kasva.

Eikä körököröä aikuisena ajeta
 ennenkuin kompuroinnit on opettaneet 
hitaasti kiiruhtamaan.

-W-

Aikamatkalla II

Ajankulku

Ei sitä huomaa,

kun katsoo peiliin aamulla ja illalla,
Ei sitä huomaa,
ajatuksista.

Ei hymystä,
ei jalkaterien asennosta.
Mutta ota kuva
ja toinen.

Hiukan myöhemmin kolmas,

Tulee kesä, syksy,

talven viimat ja kevään kukkaset.

 Heinän korsiin ajan värit.

Kasvoille uurteet,

 käsiin kaiken tekemisen jäljet,

Valokuvakansioihin

sukulaisia jotka näyttävät

sinulta

ilman naururyppyjä silmäkulmissa.

-W-

Läheisyys 

Ystävyyden tunne

ikuisuus tuttavuus.

Siitä on kauan,

kun ensikerran osuimme kohdakkain
ja vielä tänäänkin olkapääsi on minulle

tukea antava.

Sinä kuljit tietäsi 

ja minä omaani,
ja silti suuntamme toi meidät tähän.

Yhteiseen kahvipöytään,

samoille sydänrytmeille.

Mitä sitä suuria selittelemään

ikututtavuutta,

sydämen yhteen sopivuutta

Voisiko aikaansa paremmin käyttää

ystävien keralla.

Sinä minun rinnalla

ja minä sinun.

Viis vuosista,

kun sielut hymisee

samoja säveliä.

W-

  Uurteet

Voi miten kauniisti vuodet kohtelee
kasvojasi.

Kuinka kauniisti

uurteet kartoittaa kulkuasi.

Käsissäsi elon työn jälki.

Kasvoilla hymyn ja naurun ladut.

Surujen ja huolten uurteet.

Koko elon kirjo

Harmaita hiuksillesi värjäämässä.

Katse edelleen kohti tulevaa luotuna,

askeleet vain hitaammille vauhdeille varattu.

Mihinkä sitä kiireellä menisi?

Hitaasti kulkien ehtii ohittaa

nuoruuden vautisokeuden vaarattomammin.

-W-

Hyvästi jää... osa 2

kivissä ei mikään kasva..?

Tuuli kuori jään järven aaloilta. Auringon lämpö sulatti lumivaipan maan päältä, ohensi ihmisen ympärilleen keräämää vaatepanssaria. Tuuditti uskoon, että sydämetkin sulaa piaan. On kevät, pian kesä ja kasvun aika.

Kuka meistä kasvaa?

Minäkö, vai riittääkö, että luonto puhkeaa kukkimaan ja minä voin jäädä kivien koloon, auringon valolta suojaan?

Julmuutta ja vihaa?

Ethän odota, että minäkin osaisin kukkia? Luoda kauniin, mutta katoavan harhan siitä, kuinka meistä tulee jotain muuta, kuin olemme.

Minä tiedän, että olen kuvitellut kaiken, eikä muuta maailmaa ole, kuin synkät kalliot vailla kasvuvoimaa. Vain tuuli joka pureutuu luihin ja ytimiin, eikä juurille ole sijaa. Ihmiset joiden kuvittelin olleen ystäviäni, ovat poissa ja ympärilläni on koko maailman vieraus, tuntemattomat eksyneet ihmiset, joita en ymmärrä.

Toivotonta, tyhjää?

Huoneeni on täynnä peilejä, joista katsoo vieras minä, ilman huomisensuunnitelmaa. Mihin minä kuulun, minne olen matkalla, Kuka kuljettaa tätä jäistä lauttaa, jonka luulin turvalliseksi?

Kun kuljen kulkemistani, etsin etsimistäni, luulen ja luon tunteitani, rakkauttani, vihaani, ymmärrystäni, ymmärtämättömyyttäni, kadonnutta minua. Kun upotin juureni lautan läpi, en tavoittanut mitään, vain hyisen veden ja sen virtaukset. Ja nyt minä ajelehdin.

Minne? Sille rannalle missä aallot lyö kallioon? Sinne missä ei ole juurelle sijaa? Sinnekö minut tuuli puhaltaa? Mitä siitä. Minä olin jo luopunut, kadottanut kaiken. Ei ollut mitään minkä ikävöinnistä olisin toipunut, menetykset ovat jo tehneet oman työnsä, ei haittaa vaikka jäisin kallioille, siinä ei mikään kasva, kaikki toivo on jo annettu pois.

kivestä ei löydy kauneutta?

En voi enää menettää mitään, en saada mitään, en odottaa mitään.

Tämä kallio on tyhjä. Jään routaisesta otteesta, kohmettunut kuolleeksi,

Miksi siitä enää minua herättäisit? Eihän jään seassa mikään kasva.  Elävää ei ole.

Kylmyys murskaa kourillaan kaiken ja juurettomuus kadottaa toivon sydämestä. Ei ole enää mitään, enkä löydä minusta kasvun mahdollisuutta

Elämää ei ole?

Katoanko minä kuihdunko kuin vesi autiomaasta?

Kuka tässä maailmassa enää mahtuu kasvamaan kun se on lyöty kappaleiksi kulutettu ja karkoitettu sivistyksen taa. Kuinka ruma, kuinka häpeällinen loppu kaikelle tämä on? Kuinka olemme saattaneet kaiken kauniin tuhon partaalle? Kaiken kauniin?

Hyinen vesi ympärillä, kylmyys, hulluus, meidä kaikkien typeryys...

 Ei kivestä mitään kauneutta löydä.

Ei maailmassa ole enää muuta.

Kylmyyttä, julmuutta ja vihaa...

kylmyys murskaa kourillaan kaiken. 

Ei muuta..

Vai voisinko olla väärässä?

Rakkaudella -W-