~*~
Juuso
Rrömppäiseksi esittäytynyt tonttu katselee minua pää kallellaan,
vekkulisti hymyillen. Hänen matkaseuralaisensa lähestyvät minua
hiljalleen ja tiiviisti tarkkaillen. ”Nuo tuolla on Tytti ja
Mestarini Huubert Näreistöniemi.”
Yhtäkkiä
kuulen tutun äänen jostain kaukaa, ikään kuin pään sisältä.
”Muista olla kohtelias, tarjoa kulkijoille teetä ja tupasi lämpöä.
Täällä on niin kylmä.” ”Älä polta pohjaan, koita keskittyä
siihen mitä teet.” Kuului lisää neuvoja. Ihan kuin pappa, äiti,
tai mummi olisi täällä. Hyvä niin, olin taas vajonnut ajatuksiini
ja ulkona muuttui koko ajan kylmemmäksi ja pimeämmäksi. Ei tähtiä,
ei kuuta taivaalla, ei edes revontulia. Liikettä nyt, sanoin
itselleni. Ääneen kehoitin kolmikkoa sisälle lämmittelemään.
On
vaikea pysyä asiassa, sillä kuulen kokoajan, kuinka ympärillä
sinkoilee ajatuksia, puhetta ja säikähtäneitä tunteita. ”En
kyllä tarkalleen tiedä Korvatunturin sijaintia, mutta voitte
levähtää ja miettiä hetken täällä. Olen yksin liikkeellä ja
seura on tervetullutta. Keitän puuroa ja teetä niin saatte
lämmikettä ja vatsan täytettä tekin.”
”Kiitos.
Se tulisikin tarpeeseen, olemme eksyksissä, emmekä oikein tiedä
missä olemme. Otsamoksi epäilemme paikkaa, mutta miten tänne
jouduimme, onkin mysteerio. Onko sinulla jo vettä? Astiaa? Jos
oikein muistan täällä on tunturilampi, josta saa hyvää raikasta
vettä, se on parenpaa kuin lumi.” Huubertiksi esitelty vanhenpi
tonttu otti astian ja katosi hetkeksi.
Jostain
kuului ulvontaa ja hätkähdin, susiako seuraavaksi? Aloin jo vajota
epätoivoon. Olen onneton yksin liikkuja. ”Et ole, olet vain hiukan
tolaltasi” Sanoi Tyttö tonttu, Tytiksi esitelty. ”Puhuinko minä
ääneen?” mietin yllättyneenä? ”Et mutta Ajattelit melko
kovaäänisesti ja itseäsi sättien”
”Harva
enää näkee meitä, mutta sinä näet ja ja ymmärrät puheemme.
Puhutkin meille kohteliaasti. Et ole täältä, mistä olet poissa?”
”Etelästähän minä, tulin syksyllä tänne opiskelemaan. Täällä
on ollut hiukan erikoista. Kun tulin tänne, oli kuin oisin ollut
täällä ennenkin, vaikka tiesin, etten ole koskaan käynyt
Rovaniemenä kauenpana. Kaikki on vierasta ja samalla tuttua, aivan
kuin oisin ollut täällä jo ennen kuin synnyin. Ymmärrätkö? ”
Tytti
katseli minua hetken mietteissään ja kysyi sitten”Koska synnyit?” "1973” Saman tien alkoi päässäni surista, kuin mehiläispesässä.
Katselin kolmikon ilmeiden vaihtumista ja olin varma, että surina
oli heidän aikaansaannostaa. Laitoin kädet korvilleni ja koitin
keskittyä vaivaiskoivujen varsiin, mutta niitä näkyi todella vähän
lumen alta.
Kävelin
mökkiin ja jätin oven auki, jotta vieraani saattoivat liittyä
seuraani. Ikkunaa vilkaistessani jähmetyin hämmennyksestä.
Kuvajaiseni oli vanhentunut, hiukseni näytti hassuilta, aivan kuin
violetin sävyisiltä. Ainoa aidosti meitä yhdistävä tekijä, oli
hämmentynyt ilme.
”Mitä
tapahtuu?”
~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti