torstai 3. helmikuuta 2022

Sata ja sen yli.


Kun sinä löysit
minut kärpässienen
alta,
 ja tarjosit nakkaroita
pohjattoman vatsani täytteeksi,
Uskoitko että
loppu elämäksesi löysit 
ystävän?

Että vuosien ajan vuotaisi
mustevirta paperille ja kertoisi
sinun ajatuksista minulle
ja minun ajatuksista sinulle.

Että maan halki kulkisi runopolut,
kortit, kirjeet, surut ja ilot 
postimerkit, kuoret ja ihmiselämä.

Minusta tuli jonkin verran
 metriä pidenpi,
en mahtuisi enää 
kärpässienen alle. 

Sinusta,
Aika teki
hauraan,
pienen ja hennon
kuin voikukan hahtuvat.

Et särkynyt silti, 
et rikkoutunut, 
et joustanut,
et menettänyt
tahtoasi,
sitkeyttäsi,
kauneuttasi.
Et sisuasi,
etkä huumoriasi.

Sinä olit
alusta, loppuun saakka,
minun ystävä.

Ystävä silloinkin, 
kun olimme hiljaisuudessa
 tahoillamme,
eikä muste juossut enää
kiivaina kirjepaperilla.

Sinä olit hän, joka
elää ainakin sata vuotta
ja sen yli.
Sanasi mittainen oli sinun ystävyytesi.

Tänään minä kuulin,
tulit Valoksi jälleen.

Minä puhallan sinun kuvaasi
kuin voikukan hahtuvia.
Lennä oi kaunis ikiystäväni,
ole vahva ja 
vapaa.

Niin ylpeä
olen 
Sinun ystävyydestäsi.
Ja sinun naurusi
virtaa korviini
pakkasilmassa,

Sielusi tönii minua matkallani
ja kertoo kuinka onnellinen
oli elämäsi ihmisenä ja
kuinka onnellinen sielusi on nyt.

Me tavataan vielä
Ystäväni.
Nauretaan ja kerrotaan pieruvitsejä
kaikkien kauhuksi.  

Kuva Tarja Theiss
 

Rakkaudella
se Mollamaija