~*~
”Kuinka
korkealle tunturille pääsette? Oletteko nähneet sotilaat? Miten
pitkälle Pimeys ulottuu? Ja huilu, tiedättekö missä se on?”
Kysymyksiä sinkoili mieleni täydeltä, en osannut edes ajatella,
mikä niistä vaatisi ensimmäisenä vastauksen. Usva tuntui
häkeltyvän kiireisistä ajatuksistani, mutta hetken päästä
mieleeni alkoi tulvia rauhaa ja kuvia.
”Olemme
metsissä, jokien ja vesien äärellä, eikä täällä ole sotilaita,
Pimeys ei ulotu tänne. Aivan kuin hän olisivat matkalla
toiseen suuntaan. Kenties vielä pohjoisemmaksi, tai sitten
Korvatunturille. Lumikeijut ja metsänhenget on kanssamme täällä
ja olemme pyytäneet Aarnivalkeita valoksi. Muutama etelästä tullut
Vuorenpeikko teki rakovalkean, jonka kautta Samalanterit toivat
Maaäidiltä tietoa, että maanydin on edelleen lämmin. Pimeys ei
siis ole ulottanut jäätään, aivan niin syvälle, kuin ensin
pelkäsimme.
Susilla
ratsastaneet ovat herättäneet apujoukkoja ja etsimme kaikin tavoin
rosvoja, villielämet myös. Säidenhaltijat tutkivat tilannetta ja
etsivät eroa Talvenhengessä kylmyydessä ja kaamoksen pimeydessä,
sekä Pimeyden pimeydessä. Se on melko haasteellista, kun
taivaankappaleet puuttuvat. Usvaenkelit ja kaikki Usvakansan väki on Jään ja Usvan rajalla
partioimassa. Jos viestintuojia tarvitaan, meiltä teille, lähtee
Lumikeijupartio. He kestävät kovimmankin pakkasen, lisäksi he
hohtavat valoa, joten koetamme kutsua heitä lisää, kaikkialle Talven ja Pimeyden valtaamalle alueille.
Sytyttäkää
nuotioita ja pitäkää tulta yllä tunturilla, jottei maa enenpää
jäädy, oli Maaäidin toive. Ja muistakaa ilo, aikaa on. Uskomme on
luja. Yhdessä saamme valot taivaalle ja Tuulihuilun oikeisiin
käsiin.”
”Juuri
tuota uskoa me kaikki kaipaamme.” ajattelin hymyillen. Kun palailin
takaisin ajatuksistani pöydän äärelle, oli soitto loppunut. Jalo
katseli minua hilpeästi nauraen ”Keksit sitten itsekin hyrinöitä,
äsken ampaisi kaminasta pieni Revontuli taivaalle”
~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti