Kaikki alkoi kai alkuräjähdyksestä, tai siitä, kun Isä Äiti Jumala päätti piristää Paratiisiaan Aatamilla ja Eevalla. Eevan vika, sanoo joku. Pöh, paskat ole. Minä ehdin tänään taas pohtia asian halki, ja kaikkea sitä ihmisen mieli pohtiikin. Kyllä se oli Jumala ihan ite, joka homman sössi. Sanon tämän ihan kaikella rakkaudella, kaikkihan me teemme virheitä, niin suuret, kun pienetkin. Vaan sielä se tapahtui, ihan alku metreillä, just kun kaikki oli niin kaunista ja hyvää.
Mutta ihan noin kaikkineen, ootko Isä/Äiti Jumala koskaan miettinyt, että oisko kannattanut silti jättää luomatta, se hyvän ja pahantiedon puu omenineen, tai mitä hedelmiä ne nyt olikaan? Ja se kärmes. Tuskin sekään mitään hyvää toi tullessaan. Tänä päivänä ne sentään on jättäneet puhumiset sikseen, metästävät jyrsijöitä, joku hyöty siinäkin. Ennen vaan paskaa sihisi ja häiritti viattomia.
Ja sen tuloksena sitä on mm Eevaa nyt vuosituhannet piinattu yhdestä herkkuhetkestä. Voisin sanoa, että piisaa jo.
Ja ei nyt pidä pahastua sitä, että näin pohdin. On ollut taas muutama tovi sellaista aivotyötä tässä Eevan elossa, se pistää aina välillä kiristelemään leukaperiä.
Olen vuosia sitten kertoellut lapsettomuus asioista ja siitä, että niitä ei tullut vaikka tilasinkin, sinne päätyi tähdiksi taivaalle, haaveet ja ajatukset. Muutaman kerran kuitenkin jälkeenpäinkin olen asioita miettinyt ja tullut tulokseen, että jos ois toisin, oisi toisin. Ei olisi näitä muita asioita, jotka nyt täyttää tyhjää syliä.
Surussaan ne on aina kaikki hyvät asiat ajateltava suuremmiksi, kuin huonot asiat, jotta pää selviää menetyksen tuskan kanssa. Enkä minä ole ainokainen näiden surujen kanssa, en lapsettomuuden, enkä lapsen menettämisen kanssa. Ne on kovia paikkoja kaikille, jotka kokee moista tavalla, tai toisella. Ei niihen riitä kenenkään ymmärrys ja jokaisen kokemus on aina henkilökohtainen. Joten vähättelyt sikseen.
Naistentautien poliklinikka ei ole paras paikka hyvänä, saati huonona päivänä, mutta tänään se oli kuitenkin ajatuksia herättävä. Juttelin siellä muutaman rouvan kanssa. Yksi rouvista oli kuten minä, noin 10v sitten, kuuntelemassa mahdollisuuksistaan suvunjatkamisen suhteen. Tämä keskustelu oli kepeämmissä merkeissä ja toivotin hänelle onnea täydestä sydämestäni. Seuraavan rouvan kanssa sama hengenheimolaisuuden tunne, tupsahti toisessa muodossa, oltiin molemmat menossa tutkimuksiin, mm siksi, että ollaan jonossa kohdun poistoon.
Tutkimukset ei ole koskaan miellyttäviä, ja ne on toisinaan niin kivuliaita, että itku jatkuu vielä kotimatkallakin, toisinaan siksi, että henkinen tuska on suoraan helvetistä ja toisinaan siksi, että fyysinen tuska on ihan samalta saralta.
-Miehet ei tiedä millaista on olla nainen, kaikkine rätti piinoineen ja muine mullistuksineen, toteaa monikin kanssa sisko tähän. Mutta en minä voi oikein miesten kokemus piiriäkään vähätellä,, en miekää tiedä millaista on olla mies, vaikka "Hyväjätkä-syndroomaa" podenkin. Lapsettomuus ja syövänpelko koskee kaikkia sukupuolia. Puoliskot kokee toistensa tuskat, lapsettomuus koskettaa kumpaakin ja jos toinen sairastuu, vain kyynsin ihminen on tunteeton nähdessään mitä puolisolle tapahtuu.
Mutta, että miksikö kaikki paska, tapahtui jo alkulähteellä?
Pakkohan minunkin on jonnekin syypää laittaa. Kun on paha olla, on käsittämättömän suuri helpotus saada syyttää jotakin. Ja kun en itseänikään viitsi ihan joka asiasta ruoskia, olkoon Syntipukkina Johtajatason virhe.
Hei te jotka käytte läpi tätä ihmisenä olemisen raadollisuutta.
Voimia teille, uskokaa että kaikella on tarkoituksensa ja kun asiat menee hyvin ja selviää suuntaan, tai toiseen, muistakaa että vika on väärään paikkaan istutetussa puussa miljoonien vuosien takana. Se siis toden näköisesti on jo kaadettu, eikä näin ollen voi mitään sille, että elämä etenee ja ennen pitkää, kaikki järjestyy.
*Suurella Rakkaudella ja Mustalla huumorilla.
~W~