Joskus tuntuu että sanottavaa ei ole.
Yhtään eikä kenellekkään, enää ikinä, kiitos. Ja sitten.
Tulee tavaton tarve avautua typerimmistäkin aiheista.
"Näin tänään ehkä maailman historian kauneimman auringonlaskun."
"Kerrassaan iiikks, sain viimeinkin kysyttyä siltä söötiltä kassapojalta kelloa..."
"Voi vilttihattu, naapuri ulkovalosarjasta viis alemmaista kynttilää on selkeesti väärällä kohtaa, Jos ne ois mun niin ainakin puoltoista milliä laittaisin ylemmäs"
Ja ennenko naapurusto lähtee siirtelemään kynttilöitään niin. Juu Ei hyvin ne on. Kauniisti, tykkään todella.(vaikka ne hiukan silmiä häikäsöökin. ; P )
Pitäisi aina Osata avautua sivaltamatta, ketään. Ja juu, siis kohteliaatkin asiat saatta sivaltaa jo kovasti kolhittua. Muutaman kerra harmistuksen kyyneleitä pudottaneena, lopulta hiukan loukkaantuneena ja saamastani palautteesta pillastuneena ja selityksiä vaatineena, olen saanutkin selityksen jollaista en osannut odottaa.
Diplomatiaa ja minun henkilöitymän kunnioitusta. Ups. No aijemmin sanottu vaikutti arvostelulta ja kokemuksieni vähättelyltä. Siihinhän olemme yleensä tottuneet, itsemme vähättelyyn, moitteisiin ja nuljuun kohteluun. Mutta nyt nämä "otan selvää-puuskani" ovat avanneet asioita uudelleen. Samoin lähipiirini samankaltaiset "mitäs tämä tarkoittaa hyökkäykset?"
Puolin ja toisin on ollut havaittavissa ylireagointeja ja sanakäänteiden väärin ymmärryksiä. Joko tapamme kuunnella on muuttunut, tai tapamme vastaanottaa saamamme palautetta on muuttunut, tai jopa suhtautumisemme itseemme on muuttunut. Emme jätä enää itseämme roikkumaan epätietoisuuteen, jos jokin tai jotkut kuulemamme, näkemämme ja kokemamme tilanteet vaativat tarkennusta ja selvittelyä.
Ja huomaan senkin kuinka harvoin enää kestämme epätasa-arvoisuutta ja "linssiin pissintää". Hyi hyi Soo soo tulee niin helposti ja suurella voimalla ja parrikaadeille noustaan puolesta ja vastaan välittömästi, jos joku asia nostaa sappitasoa.
Se on mielenkiintoinen huomio ihmiselle, joka on elänyt nöyryyttä opettavassa elämänpiirissä vastarannankiiskenä. Minä yleensä olin se joka reagoin asioihin hyvinkin raivoisasti ja oikeutta vaatien kunnes tuntui että ympäristö tuli ja jyräsi hiljaiseksi. Viimeisen vuoden aikana olen saanut hoidettua virasto-asioitani yllättävän vaivattomasti. Olen kokenut ymmärrystä ja avuliaisuutta sieltä, mistä aiemmin kohosi eteeni kohtalaisen pitkä pätkä Kiinanmuuria. Mutta kohdatessani Kiinanmuurin, olen huomannut että ympärillä on koko joukko kanssakulkijoita hakkujen kanssa, kaatamassa muuria, tai ainakin tekemässä siihen oviaukkoa josta edetä.
Niillä hetkillä kun tulee väärin ymmärryksiä, ne selvitetään useimmiten sivistyneesti ja jos se on mahdotonta tulee joku toinen ratkaisu ja tilanne lakkaa viemästä energiaa. Ja ne todelliset vääryydet. Hups heijaa, niitä todella ratkotaan isolla kädellä. Ikävä kyllä lynkkausilmapiiriä nostatetaan joka mediassa, eikä nämä ihanat twitterit ja vasepöökit suo sivuillaan sen kummenpaa rauhantyyssijaa, jos sattuu olemaan kansan vihat niskaansa saamassa.
Ja koulukiusaamis tapauksissa sanotaan että lapset ovat julmia toisilleen. Otti ja tuota, Aikuisethan heille on roolimallina, ainakin ennen olleet. Meitä kasvatettiin nöyriksi, isänmaata rakastavaksi, kohteliaiksi ja kilteiksi kaikkia kohtaan. Vastaan ei saanut väittää jne. Meidän vanhemmat kasvatettiin kunnioittamaan vanhenpiaan, palvelemaan kuuliaisesti kaikkia ja ottamaan käskyt nöyränä vastaan, toisia kasvatettiin pitämään puolensa ja tekemään työtä onnensa eteen, kel onni on sen kätkeköön, vapaan kasvattajan rakkaudenhetelmät kasvoi aikuisiksi, kaipa hekin lisääntyivät ja jatkoivat omien "rajojensa" luomista.
Ja silti joukossa on niitä jotka tallattiin jalkoihin ja jätettiin heikompaan asemaan. Miten ihmeessä? Millaiset on meidän ihmiseksi kasvattamis-metodit? Toimivatko ne? Ja ketä he ovat nämä parrikaadeille nousevat ja oikeuksiaan vaativat ihmiset? Niitä lapsia, jotka opetettiin toimimaan oikein, kunnioittamaan itseään ja lähimmäisiään. Ja heitä jotka lapsena näkivät ettei heidän vanhenpiaan kuitenkaan opeista huolimatta, koskaan kunnioitettu tasa-arvoisena. Maailma on ollut epätasapainossa ja nyt sitä ravistellaan. Kovaa. Ja kolinalla.
Ja minusta se on reilua jos mikä.
Kumotaanko kaikki Kiinanmuurit? Muokataanko maailmasta mieleisemme ja kuka on HÄN Mies, tai Nainen, jonka mieleiseksi se lopulta tulee? Minä, sinä, hän, vai kenties Me, Te, tai He?
Minä toivoisin että Me. En usko että asiasta tarvitsisi äänestää. Ainoa, mistä ehkä haluamme äänestää, on se, millaista tasa-arvoa rakennetaan, sillä rikas ei luovu rikkauksistaan, mutta köyhä kyllä jakaisi köyhyyttään myös rikkaan koettavaksi.
Rikasta elämää Meille kaikille tasapuolisesti.
-W-
