Luonnonkansan turinoita: Kirjoitusten lait.

~*~

Katselin pöytää mietteissäni, ”Nyt on talvi, mistä löysit nämä sienet ja marjat? Ja miten sai meille kaikille astiat?”

”Sinulle kerrottiin näistä, kun olit pieni. Taisit kadottaa paljon vuosien saatossa. Et vieläkään ole aivan aikuinen, mutta muistot meihin, olet jotenkin kai kadottanut. Mehän tarvitsemme vain osan siitä mitä sinä, sekä sinun lupasi.” Taas kuului jostain ajatuksen takaa tuttu ääni, ”Ole kohtelias kutsu pöytään ja tarjoa ruokaa. Juttele ja kuuntele.”

Mieleni täytti lämmin tunne, kuin olisi halattu. Ihan kuin pienenä ennen. Vesi kiehui kattilassa, edessämme oli kun parhainpienkin kekkereiden pitopöytä. Sienimuhennosta, puuroa ja marjakulho, olin kaivanut repustani hiukan hedelmiä ja suklaata, niidenkin määrä tuntui lisääntyneen. Ja minä kun pahoittelin, että minulla on vain pienet keittoastiat. Melkeinhän tämä on kun kattilani oisi ehtymätön. Mutta tuoreita marjoja ja sieniä, ajattelin. ”Kaarnalan herran marjamaalta, kohteliaalle joutaa aina kupillinen” tokaisivat tontut pöydän äärestä.

Minua hymyilytti, taas he olivat kuulleet ajatukseni. Samalla muistin jotain lapsuudestani ja suupieltäni nyki. Kun muistot tulvivat mieleeni, Juuso kysyi ilahtuneesti, ”sinä muistat Kaarnalan herran?” ”Muistan minä nyt”, katsoin taas hämmentyneesti pääni sisälle päässyttä. ”Minä tapasin hänet lapsena muutaman kerran. Hänen marjamaaltaan joutaa minullekin kipollinen ja huomenna lisää, Metsätontun kunniasanalla.”

Tontut katseli minua hetken ja sitten kuin yhteisestä sopimuksesta Huubert otti taas puheenvuoron. ”Meillä on ongelma, me tulimme tänne ovesta, jota emme tunne ja ajasta, joka on useita vuosia sinun aikaasi aiemmin. Oletamme, että tulimme vanhenpiesi lapsuudesta. Kuulimme sinun avupyyntösi, mutta myös joku muu on puuttunut asioiden kulkuun, koska tuon ikkunan takana olet sinä, vuosia myöhemmin. Meidän on kysyttävä nyt, kirjoititko jo paljon?”

”Tarinan alun. Kaiken sen, mitä koin tänne tullessani ja täällä ollessani ennen teidän tuloa.”

”Tiedätkö Mitä tapahtuu jos, kirjoitat tarinan loppuun?” Kysyi Huubert.

Katsoin häntä hämmentyneenä. ”Tarina päättyy tietenkin.” ”Tiesitkös, että monille kansolle, kaikki Kirjurin kirjoittama on laki? Jos kirjoitat tarinan loppuun, se muuttuu todeksi. Siksi Kirjureiden tarinoissa, on aina Luonnonkansan mentävä ovi.” Huubert sanoi ”Ihmiset kutsuu sitä syystä, tai toisesta porsaan reijäksi, vaikka minusta se on enemmänkin hiirenkolo.” Kuiskasi Juuso Tytille. Huubert vilkaisi Juusoa alta kulmiensa ja jatkoi. ”Nyt tämän sinun kirjoituksen ovi, toi meidät tunturille, sinun ja monen muun avunpyynnöstä. Kirjoitustesi taika on jo aloittanut tarinan ja nyt tarvitsemme lisää apuja, jotta saamme sen onnellisesti loppuun.”

"Jos avaat meille ja meidän kaltaisillemme, tänne lepotuvan, voimme kutsua väkemme apuun." Tytti sanoi. "Ja se tehdään kuinka?" kysyimme yhtäaikaa lausuen. "Niin tietenkin," muistin samassa. "Tupa on teille avoin. Tervetuloa, olkaa kuin kotonanne. Mikä on minun, on sinunkin, mutta kiusata ei saa." Lisäsin hiukan omiani, mutta muistin joskus kuulleeni tarinoita kiusanhengistä ja sen semmoisista, joilla oli häijyt mielessään. En tahtonut, että kukaan häijyilee minulle, tai kutsutuille.

"Toivoakseni kutsuun ei vaikuta se, ettei tupa ole minun." "Ei vaikuta, jos kutsut luoksesi, voit olla vaikka taivasalla ja me tulemme." "No tämä selvä, sinä aikana, kun olen täällä, toivon teidät seurakseni, tervetulleiksi, kuin ystävät ainakin.

~*~