Hyvä keskustelu herättää uudenlaisia ajatuksia ja antaa laajenpia näkemyksiä...Olen viimeaikoina kaivannut hyvää keskustelua.
Vielä enemmän olen kaivannut tuoretta näkemystä, jotain uutta ja innostavaa elämääni. Ja enemmän kuin kerran, on käynyt mielessäni, että elämäni on ollut tylsistä tylsin. Kultaista keskitietä kulkien ja varovaisuudella astellen.

4 kuukautta kutistetussa elonpiirissä on tehnyt tehtävänsä ja tarve muutoksiin on taas nostanut päätään, kuin käärme nurmikon keskeltä. Eikä se käärme tunnu tällä kertaa Eedenin puutarhan pahantahtoiselta paskiaiselta, vaan ihan uteliaalta rantamadolta, tai viehkolta, kintuttomalta vaskitsaliskolta. Ihan ystävällinen pään kohotus ja vinkki vitonen, tarttis tehdä jotain. Mielellään muuta, kuin mitä olet ikäsi kaiken jo tehnyt, ja toimimattomaksi todennut.
Jos nyt voisin antaa neuvoja, Teini-minulle, joka olin tuossa "muutama" vuosi sitten, sanoisin hälle.
-Älä mieti liikaa, ole rohkea ja tartu hetkeen. Kulje ilossa ja lakkaa miettimästä "mitä-jossia." Mitä-jossin vuoksi, menettää paljon mahdollisuuksia, tilaisuuksia ja hauskoja tapahtumia, uusia tuttavuuksia ja yllätyksellisiä seikkailuja. Älä jää mukavuusalueellesi. Se voi tuntua turvalliselta, mutta siinä oleminen, on kuin asuisit kultakalamaljassa, valtameren sijaan.

Jos asuu lasipalatsissa, ei kuulema kannata heitellä kiviä, eikä pelata pesäpalloa sisällä. Tavallaan hyvä neuvo, mutta minäpä sanon, että viskaa vaan. Jos se palatsi on esteenä onneesi, kävele sieltä ulos ja jätä se palatsi, hajota vaikka seinät, jos et muuten pääse sieltä ulos. Avara maisema on paljon kauniinpi, kun sen edessä ei ole heijastelevia ja häiritseviä pintoja. Kehitys tapahtuu epämukavuusalueella, ei siinä missä luulet kaiken olevan hyvin, mutta voit silti huonosti.
Älä pelkää tuntematonta. Vaikka varoisi kuinka, matkanvarrella rypöö silti. Keho on täynnä arpia, se rupsahtaa, repsahtaa ja rypistyy, mutta kun siihen suhtautuu armollisesti ja sen avulla on tehnyt kaikki ne muistojen hauskuudet, ei varmastikaan harmita. Riko sääntöjä, omiasi etenkin, älä luule, että asiat sujuisi pitämällä itsensä pienenpänä, kuin muut. Ota ryhti ja näytä mihin sinusta on. Tee kaikki mitä uskallat ja vieläkin enemmän.

Opettele rakastamaan. Itseäsi, elämääsi, kaikkea elävää ympärilläsi, rakasta ihmisiäkin, silloinkin, kun he ei sitä ansaitse.Vanhana kadut vaan sitä, minkä jätät tekemättä. Eikä tarvitse olla edes kovin vanha, kun jo kadut kaikkea, tekemättömiä ja tehtyjäkin, koska luulet, että joku muu muistaa, mitä olet tehnyt, sanonut, tai ollut. Ole muistiltasi valikoiva. Älä muistele kärsimääsi pahaa, se on kuin hellisit epäonneasi. Älä muistele ikäviä sanoja, tai revenneitä vaatteita, älä sitä, että joku ei sinusta pitänyt, jätti, tai katsoi, kuin halpaa makkaraa. Nälkäinen koira, tai kissa rakastaa halpaakin makkaraa, sillä se vie nälän loitommaksi. On täysin sinusta kiinni, kenen arvostukselle itse annat arvoa. Kun olet aikuinen, sydämesi arvostaa enemmän karvakorvain pyyteetöntä rakkautta, kuin kykyjäsi aliarvioivia ihmisiä.
Sinä et ole kenellekään velkaa. Arvostusta ja ihailua anna heille, jotka ovat saaneet sinut tuntemaan olevasi arvostetu ja ihailtu. Toivota hyvää heillekin, jotka ei ole ymmärtäneet arvoasi, mutta tilanteen tullen naura hetki vahingon iloisesti, kun he saavat palkkansa tekemistään ilkeyksistä.
Muista ilo, nauru ja huumori, ne laajentaa Kultakalamaljaa, siirtää lasipalatsin seiniä kauemmaksi ja avaa ovia sellaisiin paikkoihin joissa onnekkaan on hyvä asua. Älä vie itseltäsi toivoa, olemalla onnesi vastustaja, heikentämällä omaa voimaasi sisältä käsin. Sinulla on tsemppaajan asema elämässäsi ja sinä voit, pystyt ja kykenet.
Kun joka päivä pidät sisäisen keskustelusi sävyn voitokkaana, rakennat mielellesi sillan siihen, mihin kaikkeen pystyt. Unelmoi suuria ja kulje jääräpäisesti niitä kohti, etappi kerrallaan.
Sinun sisälläsi on koko elämän ohjat, ratti ja vaihteisto, kaikki tarpeellinen rohkeus ja mukavasti mahdollisuuksia, loputtomasti käyttövoimaa. Käytä hyvin tämä elämä. Katumatta tehtyjä. Katumatta tekemättömiä.
Tee rohkeasti ihan kaikki mitä tahdot, jos kaadut tee se tyylillä ja luottaen, että kohta olet taas jaloillasi.
Naura, itsellesi ja muille.

Vakava elämä on raskasta, mutta ilo saa siivet selkääsi, tiesi mutkattomaksi ja kevyemmin kuljettavaksi.
Rakkaudella
~W~
Rakkaudella
~W~