Pitäisi paketissaan.

Pitäisi tehdä...

Paino sanalla pitäisi.

Kaikki sen jälkeen sanottu, alkaa automaattisesti tuntua vastenmieliseltä. Pitäisi. Täytyisi. Olisi pakko. No pakko on vain syntyä ja kuolla, kaikki siinä välillä on melko vapaaehtoista. Ihmiselle kun on annettu se vapaa tahto. 

Miksi silti tuntuu, että pitää, täytyy ja on pakko, (aina toisinaan) tehdä jotai, mitä ei juuri nyt tahtoisi, haluaisi, tai viihtityttäisi yhtään tehdä? Minä tiedän, tämä on ikuisuus kysymys ja kysyn tätä hiljaa mielessäni, ääneen mutisten, mustaa valkoiselle raapien, alvariinsa ja tämän tästä, säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin.

Saanko vastauksia?Noup.Tuleeko tilanne paremmaksi pohtimisesta? Noup. Tyhjeneekö paine päästä? Noup? Miksi sitten? No jaa, Miksi ei? Miksi vastaasi tulee aina joku joka, mielestään tietää asiat paremmin, kuin sinä? Miksi joka porukassa, on aina joku, joka ei ole kanssasi samaa mieltä? Miksi aina ja kaikkialla tulee vastaan neuvoja, jotka ovat päinvastaisia omaan elämänkatsomukseesi nähden? Miksi tunnetaan syyllisyyttä, kun teemmekin oman tahtomme mukaan, emmekä kuten koko valtaväestö, on aina ennen toiminut?

Siksi kun... Odota... Juu en tiedä, muuta kuin että: tehdesänin niin kuin teen, olen enemmän sopusoinnussa itseni kanssa, kuin odotaessani aivottomana käskyjä joltain muulta. Jos käsky oisikin ristiriidassa oman ajatusmaailmani suhteen? Voisinko toimia vastoin ajatuksiani? Minähän elän omaa, enkä kenenkään toisen elämää. Voisinko olla onnellinen toisen käskystä?

Olen viikon Lukenut. Ei mitään, mitä professorit arvostaisi. Tämän kirjojen sarjan  tapahtumat,  täyttävät toisinaan pääni niin, että on vaikea erottaa, milloin olen kansien välissä ja milloin niiden ulkopuolella.  Olen käynyt ulkona, vain hakeakseni postit ja käydäkseni naapurissa kylässä. Kotini on mukavan rauhallinen. Joskus olen kuulevinani, kuinka makuuhuoneen ikkunan alla, joku viisas käy keskustelua "vähenpiarvoisensa" kanssa siitä, kuinka kuuluisi elää. Onko se todellista, en ole varma.

Siitä huolimatta, minä välttelen toistaiseksi viisaanpieni neuvoja, sillä pahoitteluni, niistä tulee vihaiseksi, tai ainakin hyvin vastahankaiseksi. Mielestäni, on muitakin tapoja elää, kuin paketoimalla itsensä siihin laatikkoon, joka on se pienin mahdollinen, ihmistä itseäänkin pienenpi.

Minä olen nyt tässä, yhden asunnon kokoisessa laatikossa. Odotin hetkeä, jolloin keksin itse, mikä on parasta minulle. Keksin, että se on juuri tämä tässä, olla rauhassa. Nyt. 

Seuraaviin tehtäviin ryhtyminen, on pohdinnassa, mutta ei vaadi tekoja juuri nyt. Tekemään ryhtymiseen, voi vierähtää kotva, tai sitten tekemisen oivallus, iskee hyvinkin piaan. Minä toivon, että siinä vaiheessa, en pakota itseäni muottiin, jossa on ahdasta, epämukavaa, tai kivuliasta olla.

Toivon, että silloin pitäisi, täytyisi, tai olisi pakko, olisi omassa paketissaan.  Ja minun kaikkea tekemääni, ympäröisi tekemisen ilo ja olemisen onni. Kuten eloani nyt, tässä kotini kokoisessa paketissa. Lukeminen on laajentanut sen monen maailman kokoiseksi. 

Se tuntuu kerrassaan sopivalta.

~W~

Paskaa.

Kun joskus vaan ärsyttää kaikki.

Tekee mieli ruikuttaa ja valittaa ja moittia,

muttei tehdä mitään, mikä voisi pelastaa päivän. Saada hymyn huulille, tai räkänaurun ryöpsähtämään yli, mutruun väännetystä turpavärkistä.  

Joskus vaan ketuttaa kaikki.

tekee mieli sanoa kilometrin verran rumia sanoja ja todeta joka uutisesta "paskaa". Olla teini, jonka angstit on oikeutettuja ja maailmanraivo hyväksyttävää, vaikkei se tietäisikään miksi ja mitä kohtaan, sitä raivoaan tuntee.

Joskus sitä vaan on ja juputtaa.

Peilistä katsoo myrtynyt ja tikkuuntunut ämmä, tai ukko jääräpää. Perse on iso ja pohkeet paksut ja silmien alla jonkun vieraan miehen kauppakassit. Näyttää pahalta, ei lainkaan rakastettavalta, tuntuu pahalta, ei lainkaan rakastavalta.

Voi kuinka joskus, vaan vihaa itseään. Peilikuvaansa ja ulkoista, sekä sisäistä itseään.

 Joskus vain kaikki on "paskaa".

Uutisantia myöten, kaikki samaa, sinä tyrkit sitä näkyvilleni ja minä jatkan sitä, tyrkkien sekaan omaa paskaani.

Juputin, mukutin, mökötin, kökötin, mäiskis.

Viddu. Kaikki on PASKAA. Läjä sitä itteään, kasvattaa niityllä heinänkorsia ja kukkasia, tulee perhonen, hemiläinen ja amppari kukista mettä keräämään. Ja me mökötämme. Ai niin, se oli kesällä, nyt on talvi ja ulkona loskapaska valuu pitkin tietä ja kiillottaa luistinradan tien päälle.

Keitä vettä ja laita teepussin seuraksi lusikallinen hunajaa, pyylevän pörisevä piriäinen, teki sen siitä yhden kesän paskasta. Se on makeaa ja hyvää. Jos asiaa ajattelee sillain karkeimman kautta, alkaa naurattaa koko paska.

Sillai tällai konusti ajatellen, ei se ny niin pahasti oo.

 ~W~

Minkä värinen on onni?

Hangen narina

pakkasessa.

Yksin olemisen keskellä

ääneen naurettu vitsi,

jota kukaan muu ei ymmärrä.

Pimein musta,

ja helein heinän vihreys,

säteilevimmän siniset silmät,

unessa saatu suukko.

Hetki ennen heräämistä,

kauneimmasta unesta.

Luistimille nostettu 

lapsi, aikuisen kehossa.

Minkä värinen 

olen tänään?

Olen onnellinen.

Se on väri,

jota en pukisi päälleni,

koska ajattelen,

 ettei se sovi minulle.

Mutta kerran kokeiltuani,

 en tahtoisi enää pukeutua muuhun.

Väri,

 jonka haluaisit maalata,

mutta yrityksistä huolimatta,

 et saa vangittua

siveltimeesi.

Se on väri,

jonka näet sielussasi toisin,

 kuin minkään muun värin.

Ja kun se tartuu sinua helmoistasi,

luulet, että se on tahra,

 joka pitää pestä pois.

Sen värinen on onni?

 Arkisin väri,

jonka säteilevät kauniit sävyt,

jää usein tajuamatta.

~W~

Rakkaudella.

Tänään lenkillä,

 pohdin hivenen haikeana, 

että meillä ehkä juuri tänään

 oisi vietetty 1v synttäreitä. 

Jos maailma oisi toisin.

Mutta koska ei, niin taivaassa 

on tänään isonpi pieni enkeli.

 Toivottavasti hän on iloinen

nauraa onnesta ja voi hyvin.

 Sillä minä voin hyvin.

 En ole surullinenkaan,

 kuin ihan hiukan,

 sillä tavalla äidillisen kiitollisena. 

Olipa mukava kun kävit.

Kun ympärilläni vielä satoi 

lumihiutaleita,

 kuin enkelten höyheniä,

olin varma, että kävelimme 

rinnakkain, kaikkia 

ihmeitä ihaillen.

Mietin, että hänen täytyy

olla riemuissaan.

Lumesta täällä,

Taivaassa jostain muusta.

Luulen, että hän leikki tyynysotaa

muiden ystäviensä kanssa.

Juhlan kunniaksi,

hajotti suurimman höyhentyynynsä.

Lähetti minulle hitaasti

leijuvat hiutaleet,

viestinä kotoa.

Onko kauniinpaa kuin

 vasta satanut lumi?

Se on pehmeä halaus.

Suunnattoman paljon

 rakkautta sinne 

missä olet.

Kiitos viestistä.

~W~