Uudelleen lupaus.

Kohti ääretöntä ja sen yli...

28. joulukuuta 2012 kello 18:43

Sanottiin lelujen tarinassa. Ehkä pitäisi kehittää jokin oma kommentti.
Kohti Uutta Vuotta ja sen yli? Kohti huomista ja sen taa...Lupauksia uudelle vuodelle?
Niitä.
         Olen vuosia vältellyt antamasta Uuden Vuoden lupauksia. Ehkä nyt on aika antaa sellaisiakin. Lista on pitkä.

Lupaan ensivuonnakin olla oma, hankalan, ihanan, rasittavan ikävä itseni. Lupaan käydä sinun hermoillesi tavalla tai toisella, olkoon ne sitten nauruhermoja, ärsytystä tuovia tai välinpitämättömyyden hermotuksia.  Lupaan muuttua ja pysyä muuttumattomana, sen mukaisesti kun itselleni parhaiten sopii. Lupaan näyttää tunteeni, oli ne kotoisin mistä tahaansa osiosta. Lupaan suuttua ja olla "vastarannankiiski" jos siihen on aihetta ja vaikkei aihetta löytyisikään, lupaan nauraa jos naurattaa, enkä todellakaan aio hillitä itseäni jollei se tunnu minusta tarpeelliselta. Aion aiheuttaa pahennusta ja käyttäytyä sopimattomasti tulevana vuonna. Aion olla kovaääninen ja hankala silloin kun sitä haluan. Enkä ensi vuonnakaan aio opetella ulkoa "käytöksen kultaista kirjaa" vaan toimin kuten ennenkin, kohdellen sinua, kuten sinä kohtelet minua ja toisinaan Kohtelen sinua huonosti, vaikka kohtelisit minua hyvin. Saatan vihata sinua vaikka rakastaisit minua. Kohtelen sinua kuin koiran kökkäreitä, vaikka olisit minulle itse lempeys. Kaikki tämä saattaa olla päinvastoin toisena hetkenä. Jos olet ystäväni, olen ystäväsi, jos vihaat minua, unohdan sinut, sillä viha on energiahukka, johon toivoakseni en tulevana vuonna voimiani tuhlaa, mutta jos tuhlaan, niin joko tuomitsen tai en tuomitse itseäni siitä. Jos olet omituinen, minäkin olen, jos en ymmärrä sinua, etsimme ehkä yhdessä rautalankaa tai ratakiskoja.
 
Aion tulevana vuonna nauraa paljon, kirjoittaa jos siltä tuntuu, maalata, piirtää, veistää, laulaa, soittaa, harrastaa mistä kulloinkin satun innostumaan. Puhua paljon ja unohtaa sanomani. Olen hankala ja vaikeasti ymmärrettävä, riitelen kanssasi ja pyydän tarvittaessa ja muistaessani anteeksi. Aion olla huono ja hyvä ihminen, aion olla väärässä ja oikeassa, ottaa nokkiini sanoistasi, ilahtua sanoistasi, lupaan suuttua sinulle ja leppyä sinulle. Lupaan saada sinut raivoihisi ja rakastamaan minua. Lupaan olla niin hämmentävä ihminen, kuin vain minun luonteellani on mahdollista. Lupaan kinastella ja olla äreä hankala ämmä ja hymyillä hetken päästä kuin ihanin auringon säde. Lupaan elää kriisien keskellä tai niistä piittaamatta. Olla neuroottinen tai täydellisen välinpitämätön, laiska nahjus juuri lentoon lähdössä.

Lupaan olla juuri sellainen kuin olen. Eristäytä joukosta, kun tuntuu tarpeelliselta ja hillua häiritsevimmin kun se tuntuu hyvältä. Lupaan olla epävarma itsestäni itkeä ja surra, jos se on tarpeen ja mököttää kun tuntuu mökötyttävän. Aion opetella tuntemaan itsestäni tänä uutenakin vuonna uusia puolia ja aion opetella hyväksymään sen millainen olen ja millainen sinä olet. Aion opetella mutta lupaan etten välttämättä opi mitään.,. Aion edelleen muistaa vanhoja asioita, kaivella menneitä ja olla pitkävihainen, jos se tuntuu tarpeelliselta. Lupaan olla katkera kärsimästäni pahasta ja onnellinen osakseni osuneesta onnesta. Ja unohdan mitä lupaan niin hyvässä kuin pahassa. Lupaan olla löytämättä itsestäni täydellisyyttä, ja jos löydän lupaan tehdä sen vahingossa, ja lupaan vaatia silti täydellisyyttä muilta. Lupaan, etten tänäkään vuonna tiedä millainen on täydellinen ihminen. Lupaan olla virheitä puolillani ja tulvia erehdyksiä ja onnistumisia. Aion olla samanlainen kuin ennen, erilailla kuin ennen.

 



Lupaan olla tänäkin vuonna niin ristiriitainen ihminen, niin sosiaalinen, niin erakoitunut, puhelias, hiljainen, herttainen, raivostuttava ja kerrassaan mahdoton kuin vaan osaan. Aiheutan teille harmaita hiuksia, hymyn ja harmin kurttuja, syviä huokauksia ja sitruunanhappamia närästyksiä ja järkytyksiä. Lupaan olla minä. Pidät siitä tai et. Tee sinä samoin, pidin minä siitä tai en. Sillä kaiken tämän minkä lupaan teen siksi, että näin minä olen aidosti minä. Kaukana täydellisestä mutta lähestymässä sitä askel askeleelta. Kun minä olen minä, niin hyvässä kuin huonossakin, itseni hyväksyvä, voin minä jonakin päivänä lakata vaatimasta sinultakin mahdottomuuksia.

                                                  


Aivan täydellisen ihanaa ja vapauttavaa loppuvuotta 2013 ja Mahtavia muutoksen tuulia vuodelle  2014  toivottaa koko sydämestään Wilhelmiina ja Kattilan väki. ;) <3

Jouluvaloa

Mietin kirjoittavani tänään joulurunon ja aloitinkin sen teon jo. Se jäi hautumaan, koska tuntui, että yhteen runoon pitäisi saada mahtumaan niin paljon asiaa, ettei sivut riittäisi. Tämä vuosi on tässä vaiheessa katsottuna kulunut kuin sillä oisi ollut siivet selässä. Tapahtumia on ollut käsittämättömän paljon ja oma ja toisten olomuoto on ollut suurten muutosten kourissa, ihan vuoden ensi päivistä saakka. Itselleni tämän vuoden suurin ja samalla pienin muutos on ollut tulla minuksi. Itselleni ihmisen mittaiseksi ihmiseksi.

Hyväksyä kaikki kriisit ja elää silti onnellisena ja onnekkaana ihmisenä kaiken sen keskellä ja kaikki sydämen asiat sydämessä. En voi sanoa ettei minua mikään liikuttaisi, mutta minä olen oppinut tunnistamaan omat taisteluni ja ne taistelut, joihin minun voimani ei ole tarkoitettu. Se ei ole rintamakarkuruutta vaan se on itsensä rakastamista ja huomioimista. Ei ole tarkoitettu, että kukaan kantaisi itselleen kuulumattomia murheita vielä omien murheidensa lisänä. Apua on saatavilla silloinkin, kun ei sitä näe eikä tunnista. Sitä vain on pyydettävä ensin.

Tämä joulu on lumeton, Kauniin sammaleen vihreä toisaalla ja toisaalla asfaltin kiiltoa vetisyydessä, pohjoisen tuntureiden lumipeitteitä, sähkökatkoksia myrskyissä ja kadotettua ja löydettyä joulumieltä. Lämpimiä filttejä sohvan nurkkaan kietoutuneena, kissan tassuja. Uutisankkureiden kertomia tapahtumia maailmalta. Jollekkin yksinäisyyden synkkyyttä ja toisille taas suurperheen rasittavia vaatimuksia, toisille tyytyväisyyttaä onnea ja rauhaa. Pelkoja ja julmuutta toisille.

Mietin sydämeni pohjasta miten maailmaan saisi onnen tasapainon? Sen joulun armollisuuden tunnun jokaiselle elävälle ja hengittävälle olennolle. Miten laajentaa kaikkea hyvää jokaista koskettavaksi?  Olisiko se minun "taisteluni"? Vai meidän kaikkien yhteinen tehtävä? Voi jos voisin tehdä maailman murheille niin, että kun sytyttän kynttilän ja sen liekkeihin laittaisin murheet ja surut, joita ilman elämä olisi onnekkaanpaa. Liekin sammuessa myös surut oisi pois palaneita. Kun mietin mikä määrä me poltetaan näin hämärän hyssyssä kynttilöitä. Jos jokainen oman kynttilänsä mukana polttaisi pois huoliaan ja murheitaan ne olisi piaan kadonneita aivan kuin nuo kauniit valon tuovat kynttilät kirkkaine liekkeineen. Oli liekki Ledin tai Havin tuoma olisi tulos aina sama, sammutettuna huolet olis kadotettu iäksi ja uudelleen sytyttetty liekkivalo palaisi kirkkaammin ja valaisevammin ja vahvempana poistamaan jäljelle jääneitä murheita.

Jokainen liekki ilahduttaisi näkijäänsä ja osoittaisi että valoa ja iloa on.

Hei rakas ystäväni. Tänä jouluna laitan palamaan kyntilöitä, polttaaksen pois murheita. Tee sinä samoin ja pyydä ystäviäsikin tekevän niin. Ajatuksen voima lienee vahvin voima levittää rakkautta. Ja kaunis ajatus antaa voimaa.  Rakkaudellista ja rauhaisaa, itsesi oloista, joulua Sinulle. Olet rakas ja tärkeä.

Mutta PS. älä jätä murheettomuudessasi liekkejä palamaa omia-aikojaan, ettei tulisi muita murheita liekkien läikeestä. Eli myös Turvallista joulun aikaa.

                                         
                                        Lämpimästi halaten toivottaa Wilhelmiina.

Vielä PpS. Kiitos tästä vuodesta  ja siitä että luit mitä "tulvi vaan tulvivaan mieleen".  <3

Sydämellä

Tässä hetkessä 

on rikkumaton rauha,

keskellä kaaosta, huomaat 

eläväsi, rakastavasi,

olevasi tunteidesi 

kirjopyykissä 

Liian kovassa lämpötilassa. 

Luot nahkasi

puhdistat joka solusi

mitä suurimmassa kieputuksessa.

Olet sisälläsi 

ulkona itsestäsi,

hallitset kaiken 

hallitsematta mitään

olemalla mitään 

olemalla kaikki

Alku ja juuri 

kaikkeus 

tyhjyys.

Sinä 

Minä

Kun kokee 

rakkauden siitä 

mitään tietämättä,

ymmärtämättä,

Sen voimaa tajuamatta,

täydellisen ensikertaa

 itseensä.

Onnittelen

paras

rakkauden kohde

ikinä.

Varmasti kaiken rakkauden arvoinen.

-W-

Rinsessa ja puoli valtakuntaa

Katselin tänään elokuvaa jonka tarinan tunsi. Paremmin kuin hyvin, olihan se lapsuudessani luettu kerran, jos toisenkin iltasaduksi. Sadut on ihania ja niitä lukee näin aikuisenakin ihan onnesta soikeana, koska ne vie ajatukset pois arkisista asioista ja niistä vähemmän arkisista, mutta huomattavasti kammottavammista asioista mitä tulee nähtyä lööpistä ja uutisista. Minä pidän satumaailmasta, vaikkei sekään aina niin viaton ollut, kun paha sai palkkansa yleensä kovinkin kuolettavalla tavalla. Mutta rinsessa sai aina rinssinsä ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Ja oi kuinka koko maailma siitä pelastui ja kansa onnesta huokaili.

Mutta elokuvapa yllätti minut ihan hämmennykseen saakka. Missä oli ketku paha joka juonisti valtasi maailmaa, pikkuhiljaa hiipien? No hän oli verhoutunut kyllä hyvyyteen,  mutta alle kahden sekunnin näytti suomunsa ja muutti maailman kaaokseksi. Rinsessaa ei alkuhankaluuksissa pelastanut rinssi, vaan rinsessa ihan ite otti ja roiski verta kentälle ja teki reitin pois tyrmästään, tyrmäävästi. Hykkyrät sentään. Saattoi Waltti pyörähtää muutaman kerran nykymaisemissaan ja pomppia saksanpolkaa, pohtien et "miksi oi miksi mie en tuota keksiny?" No hyvä ettet keksiny, se ei olisi varmaan ihan niihin aikoihin ollut ihan niin hyvä idea. Mutta tunnustan, nyt se lämmitti mieltä kovasti. Ihanaa ettei rinsessat oo enää nykyään niin tavattoman toistaitoisia kuin ennen. No maailma oli tällekin rinsessalle pelottava paikka, kuten meille jokaiselle rinsessalle, ennen ja nykyyhteiskunnassa tuntuu olevan. Ja tapahtumat sai käänteen, jos toisenkin.

Kahden virkatun Afrikankukkan, ja parin paikoilleen ommellun kukkatilkun jälkeen oltiin tulossa jo onnelliseen loppuhuipentumaan. Mutta hmm kummallista, prinssiä ei  näy eikä kuulu. Pari komeaa "tavista" pyörii apuna, tai haittoina miten kukakin homman ottaa, mutta ei rinssiä. Mitä kummaa? No koko "tavisjoukko" Yhtenä rintamana vastustaa tietty pahaa ja kuinka ollakkaan siinä puolia pitäessä, rinsessan korjaa kuolo ja mie oottelen sitä "taijanomaista" rakkauden ensi suuteloa. Arvasin jo että ihan niin ei käy, kun luulla vois, eli melkein rinssin pussauksilla ei ole eleen vertaa väristyksiä tuovaa ja henkiin virrottavaa voimaa. Rinsessä on kanttuvei. Tosin pahis tässä vaiheessa vetäytyy myös nuolemaan haavojaan, jotta jalo neito saadaan tässä välissä kauniisti puleerattua kansalle kuljetettavaksi. Voi surua ja murhetta.

Kaikki toivo on menetetty ja paha saa kerättyä lisävoimia itselleen. Voi voi. Sitten paikalle tulee Mies. Sama kamuli oli pyörinyt tarinassa jo aiemmin niin, että heikonpaa hirvittää. Päiviltä päästettyjä oli paljon ja kaikista ei niin aina tiennyt oisko tuota juuri kannattanut nitistää, mutta tulipa roiskittua. Oikeen ei ottanut hänestä selvää ookko nää sitä vaiko tätä, mutta yhtä kaikki rinsessan riveissä tuo liikku ihan alusta asti, tai siis ainakin siitä saakka kun siirtyi pahisten riveistä pois. Hää kertoo raskasta ja liikuttavaa tarinaansa menneisyydestään ja tunnusta kuinka rakkaus rinsessaan sai hänet ajattelemaan uutta elämää ja puh pah sittten kävi näin, peijakas sentään. Hyvästeiksi hän sitten kiitoksella ottaa ja moiskauttaa rinsessaa ja poistuu paikalta, heippa ja atjöö. Rinsessa jää alttarille.

Lieneekö rinsessa syntyjään hämäläinen vai mitä kummaa, Miehen poistuttua paikalta, mitä tekee rinsessa? Ei vaivu rinssin tekeleen käsivarsille vaan nousee itenäisenä vuoteeltaan ja käy. Vaappuu kansansa keskuuteen ja yltyy puheeseen kummaan. Nyt miehet,veljet verta kentälle, pahis pääsi tiensä päähän, hei hoi pojat sorron yöstä nouskaa. Ja rähinä päälle. Muutamassa käden käänteessä tulee kasa kuolleita ja Pahis on kukistettu ja kukas muu tuon Julmattaren tappoi kun rinsessa ihan ite. Pelastipa siinä samalla nuo rinnallaan sotineet tavismiehet ja sen Herra Herättäjänsäkin. Koettaa onni ja autuus ja rinsessa julistetaan Kuningattareksi. The end.

Ööö mikäs tässä nyt jäi puuttumaan normi tarinaan verrattuna? Ei kai ihan hirmuisesti, jos sitä vertaa ikäänkuin nykyaikaan. Tytöt on tyttöi ja pojat poikii ja kaikkia opetetaan pärjäämään omillaan ja niillä mennään mutta, eikö nykyään onnellinen loppu voi olla edes pikkiriikkisen romantillinen? Tavallaan kiva noin, ei aiheuta paineita tälläiselle itsellisellekkään täti ihmiselle, kun ei oo pakko saavuttaa ikäänkuin taistellen avioliiton onnea ja auvoa, eikä ainoastaan parisuhteeseen päättyvä satu ole se ainoa oikealla tavalla päättynyt satu. Ja jos kerran rinsessalle oli tarjolla kaksikin komeaa miestä niin toisaalta hankalahan tuossa tilanteessa päätöstä olisi tehdä, saattaisi ehdokkaista toinen loukkaantua ja oisikos se sitten onnellista? Ei oisi. Hyvä näin.

Siispä hurraa erilaisille saduille. Niille missä Rinsessat pärjää ja pitää valtakuntansa kokonaan ihan itte.


                                     Positiivisesti Vaikuttuneena  -Rinsessa-Wilhelmiina-


Ps.Pakko kyllä myöntää, että Minullekkin oisi tuottanut vaikeuksia päättää kumman oisin ottanut kunkukseni. Oli ehdokkaat sen verta hottiksia. ;)

Joululahja ystävälle.

Tänä vuonna minä vietän joulua. Minä, joulun kammoaja henkeen ja vereen. Vaan Ta-daa, minä vietän joulua, olen täydellisen ihanissa joulufiiliksissä. Rauhaa ja rakkautta, ihanuutta.

Siis minä vietän joulua NYT. Kiireetöntä ja ihanaa aikaa jollaista olen koko elämäni kaivannut. Vietän joulua tunnelmissa ja tuoksuissa, nauttien lumisateesta ja kynttilän lepatuksesta. Enkä pelännyt kansanpaljoutta jouluavajaisissa, en kauppojen jouluruuhkia, en inhoa kaupoissa kuuluvaa joululaulusoitantaa, enkä valon välkettä. Nautin siitä enkä antanut sen häiritä sisäistä rauhaani.

Ei en ole ostanut ensimmäistäkään lahjaa. Ja en aio sitä edes tehdä. Aion koristella kotini jouluksi, siivota, laittaa hyvää ruokaa ja hankkia herkkuja, pähkinöitä, manteleita ja suklaata, glögiä. Jos haluan. Tunnelmallistan maailmaani kynttilöillä.

 Minulla on ihanan iso ystäväjoukko, jota muistan ja ajattelen.Tätäkin kirjoittaessani. Lämpimästi. Vaan en lahjoen. En tänä jouluna. Sillä tänä jouluna teen asiat tavallani. Ja myös kukkaroani ajatellen. Nykytuloillani ei lahjota kuin lämpimällä halauksella. Mutta tuloni ei ole ainoa syy lahjomattomaan jouluun.

Olen ikäni kammonnut ruuhkia ja väki määrää, enkä osaa etukäteen hankkia hauskuuksia, kuten jotkut ystäväni, jotka aloittavat seuraavaan jouluun varustautumisen jo edellisen joulun aaton jälkeen. Ihanuutta. Heillä on paketit paketoitu jo juhannuksena ja Joulupukki tuo loput. Mahtavaa tuommoinen järjestelmällisyys, minä en sitä ole oppinut. Toinen juttu on sopivien lahjojen löytäminen mitä kukakin toivoo itselleen? Ei mitään tietoa, joillekin lahjan löytäminen on aivan arpapeliä ja toisille voisi ostaa vaikka mitä ja kuinka paljon ja aina löytyy jotain mikä tulee varmasti tarpeeseen. Ja haluaisin antaa jotain mikä varmasti ilahduttaa.

Olen tänä vuonna ollut monista ystävistä hiukan etäällä ja toisten kanssa on aikaa vietetty yhdessä paljon, ja kaikki te olette ajatuksissani näin joulun aikaan. Tärkeitä ja rakkaita olette minulle, oli yhdessä vietetty aika mitattavissa tunneissa tai tuokioissa, ajatuksen hattaroissa. Muutoksia on tapahtunut meille kaikille vuoden aikana niin paljon, ettemme aina edes ehdi niissä kaikissa pitää toinen toisiamme, saati itseämme kartalla. Siksi toivoisinkin, että tänä jouluna ottaisitte aikaa sijoittaa itsenne siihin elämänne kartalle. Olisi ihanaa Antaa teille "omaa-aikaa" paketissa, sillä siitä olisi varmasti kaikille iloa.

Aikaa jolloin Kuulostelisitte kuka olette ja kuinka voitte? Onko olonne minkälainen. Onko joulusi tänä vuonna rauhan ja rakkauden juhla, juuri sillä tavoin kun nuo ihanat joulun pyhät  kuuluisi olla. Julistatko itsellesi joulurauhan tänään vai vasta aattona? Oletko onnellinen siinä hetkessä jossa olet? Ja mitä voisit tehdä että se onnesi löytyisi ja aikaa  tehdä ne asiat joitka tekee sinusta onnellisen. Aikaa jollon voisit olla siinä hetkessä, jossa juuri sinä tahdot, vaikka ensi juhannuksessa tai viime keväässä hetkessa 20 vuotta sitten. Aikaa paketillinen, niin suuri tai niin pieni kuin itse tahdot. Ole hyvä.

Minä julistin itselleni joulurauhan kun huomasin marraskuussa, joka vuotisen kaamosmasennukseni loppuneen 2kk potemisella, lähes kolme kuukautta aikaisemmin kuin koskaan ennen. Olen onnellinen, ja minulla on aikaa olla onnellinen.

Onnellinen siitä että istun tässä koneella ja kirjoitan toivejoulustani jota toteutan parhaillaan. Glögi on lämpiämässä ja kynttilät palaa parvekkeella, vielä ei soi joululaulut mutta Toljanteri on tänäänkin katsottu. Ja minulla on ihana kiireetön olo. Tätä toivoisin sinullekin ihana ystäväni.

Että löytäisit joulurauhan sisältäsi pakottamatta. Viis siitä vaikka se tunne syttyisi sinuun vaikka juhannuskokolla istuessasi, tai pääsiäisruohoa kylväessäsi, mutta nauti siitä rauhasta silloin. Sillä se olkoon sinun joulusi ja sen onnen tunne. Pakottamalla sitä ei tavoita, eikä pakon vuoksi onnellisuuden näyttelemisestä oma sydän sula yhtään. Jos ei joulusi tunnu saapuvan tänään ja tässä kuussa kuten "kaikille muille" niin älä murehdi suotta, lepää nauti siitä olosta missä olet. Viime jouluna "tein" joulua koko marras- ja joulukuun ja tavoitin joulumieleni vasta tämän vuoden tammikuussa. Viis siitä kuinka se kalenteriin on merkitty, tunne tulee kun tahtoo ja voimalla millä haluaa. Nauti siitä silloin. Älä pakota itseäsi siihin siksi että niin pitää tehdä.

Koska erään edesmenneen rakkaan ruusunpiikin sanoin "Ei oo pakko, jos ei taho".


Rakkaudella ja jouluisin fiiliksin Wiltsu

Kiitos.

 

Kiitos kun olet ollut elämässäni mukana.

 Lukemassa ajatuksiani ja elämässä omia polkujasi.

Toivotan sinulle valoa tiellesi, 

Ilonvälkettä sydämeesi,

 lämpimiä halauksia

 rohkaisuksi juuri silloin kun tarvitset. 

Elä rohkeudella

 ja riemulla itsesi näköinen elämä.

Kaikella onnellisuudella 

ja tunteen tuiverruksella 

mitä elämä tuo.

Ole vahva

valoisa

sitkeä 

rakastava

Ole Sinä

Tähti

kirkkaudessaan 

mykistävän kaunis.

                                              Sydämellä -W-

Ravistelua

Joskus tuntuu että sanottavaa ei ole.
Yhtään eikä kenellekkään, enää ikinä, kiitos. Ja sitten.

Tulee tavaton tarve avautua typerimmistäkin aiheista.

                          "Näin tänään ehkä maailman historian kauneimman auringonlaskun."

                         "Kerrassaan iiikks, sain viimeinkin kysyttyä siltä söötiltä kassapojalta kelloa..."

                         "Voi vilttihattu, naapuri ulkovalosarjasta viis alemmaista kynttilää on selkeesti väärällä kohtaa, Jos ne ois mun niin ainakin puoltoista milliä laittaisin ylemmäs"

Ja ennenko naapurusto lähtee siirtelemään kynttilöitään niin. Juu Ei hyvin ne on. Kauniisti, tykkään todella.(vaikka ne hiukan silmiä häikäsöökin. ; P )

Pitäisi aina Osata avautua sivaltamatta, ketään. Ja juu, siis kohteliaatkin asiat saatta sivaltaa jo kovasti kolhittua. Muutaman kerra harmistuksen kyyneleitä pudottaneena, lopulta hiukan loukkaantuneena ja saamastani palautteesta pillastuneena  ja selityksiä vaatineena, olen saanutkin selityksen jollaista en osannut odottaa.

Diplomatiaa ja minun henkilöitymän kunnioitusta. Ups. No aijemmin sanottu vaikutti arvostelulta ja kokemuksieni vähättelyltä. Siihinhän olemme yleensä tottuneet, itsemme vähättelyyn, moitteisiin ja nuljuun kohteluun. Mutta nyt nämä "otan selvää-puuskani" ovat avanneet asioita uudelleen. Samoin lähipiirini samankaltaiset "mitäs tämä tarkoittaa hyökkäykset?" 

Puolin ja toisin on ollut havaittavissa ylireagointeja ja sanakäänteiden väärin ymmärryksiä. Joko tapamme kuunnella on muuttunut, tai tapamme vastaanottaa saamamme palautetta on muuttunut, tai jopa suhtautumisemme itseemme on muuttunut. Emme jätä enää itseämme roikkumaan epätietoisuuteen, jos jokin tai jotkut kuulemamme, näkemämme ja kokemamme tilanteet vaativat tarkennusta ja selvittelyä.

Ja huomaan senkin kuinka harvoin enää kestämme epätasa-arvoisuutta ja "linssiin pissintää". Hyi hyi Soo soo tulee niin helposti ja suurella voimalla ja parrikaadeille noustaan puolesta ja vastaan välittömästi, jos joku asia nostaa sappitasoa. 

Se on mielenkiintoinen huomio ihmiselle, joka on elänyt nöyryyttä opettavassa elämänpiirissä vastarannankiiskenä. Minä yleensä olin se joka reagoin asioihin hyvinkin raivoisasti ja oikeutta vaatien kunnes tuntui että ympäristö tuli ja jyräsi hiljaiseksi. Viimeisen vuoden aikana olen  saanut hoidettua virasto-asioitani yllättävän vaivattomasti. Olen kokenut ymmärrystä ja avuliaisuutta sieltä, mistä aiemmin kohosi eteeni kohtalaisen pitkä pätkä Kiinanmuuria. Mutta kohdatessani Kiinanmuurin, olen huomannut että ympärillä on koko joukko kanssakulkijoita hakkujen kanssa, kaatamassa muuria, tai ainakin tekemässä siihen oviaukkoa josta edetä.

Niillä hetkillä kun tulee väärin ymmärryksiä, ne selvitetään useimmiten sivistyneesti ja jos se on mahdotonta tulee joku toinen ratkaisu ja tilanne lakkaa viemästä energiaa. Ja ne todelliset vääryydet. Hups heijaa, niitä todella ratkotaan isolla kädellä. Ikävä kyllä lynkkausilmapiiriä nostatetaan joka mediassa, eikä nämä ihanat twitterit ja vasepöökit suo sivuillaan sen kummenpaa rauhantyyssijaa, jos sattuu olemaan kansan vihat niskaansa saamassa.

Ja koulukiusaamis tapauksissa sanotaan että lapset ovat julmia toisilleen. Otti ja tuota, Aikuisethan heille on roolimallina, ainakin ennen olleet. Meitä kasvatettiin nöyriksi, isänmaata rakastavaksi, kohteliaiksi ja kilteiksi kaikkia kohtaan. Vastaan ei saanut väittää jne. Meidän vanhemmat kasvatettiin kunnioittamaan vanhenpiaan, palvelemaan kuuliaisesti kaikkia ja ottamaan käskyt nöyränä vastaan, toisia kasvatettiin pitämään puolensa ja tekemään työtä onnensa eteen, kel onni on sen kätkeköön, vapaan kasvattajan rakkaudenhetelmät kasvoi aikuisiksi, kaipa hekin lisääntyivät ja jatkoivat omien "rajojensa" luomista.

 Ja silti joukossa on niitä jotka tallattiin jalkoihin ja jätettiin heikompaan asemaan. Miten ihmeessä? Millaiset on meidän ihmiseksi kasvattamis-metodit? Toimivatko ne? Ja ketä he ovat nämä parrikaadeille nousevat ja oikeuksiaan vaativat ihmiset? Niitä lapsia, jotka opetettiin toimimaan oikein, kunnioittamaan itseään ja lähimmäisiään. Ja heitä jotka lapsena näkivät ettei heidän vanhenpiaan kuitenkaan opeista huolimatta, koskaan kunnioitettu tasa-arvoisena. Maailma on ollut epätasapainossa ja nyt sitä ravistellaan. Kovaa. Ja kolinalla.

Ja minusta se on reilua jos mikä.

Kumotaanko kaikki Kiinanmuurit? Muokataanko maailmasta mieleisemme ja kuka on HÄN Mies, tai Nainen, jonka mieleiseksi se lopulta tulee? Minä, sinä, hän, vai kenties Me, Te, tai He?

Minä toivoisin että Me. En usko että asiasta tarvitsisi äänestää. Ainoa, mistä ehkä haluamme äänestää, on se, millaista tasa-arvoa rakennetaan, sillä rikas ei luovu rikkauksistaan, mutta köyhä kyllä jakaisi köyhyyttään myös rikkaan koettavaksi.

Rikasta elämää Meille kaikille tasapuolisesti.

                                      -W-

En tiedä..

Ja kukapa sitä voisikaan varmuudella tietää, kuka on ja minne on matkalla ja kuinka paljon vastuksia, tai viivytyksiä on matkan varrella. Voihan olla, ettei niitä ole lainkaan, vaan kaikki on silkkaa silkkiä ja ruusun terälehtiä. Päämäärä on tärkeä mutta matkasta nauttiminen ei suinkaan ole sekään kiellettyä. Pikemminkin päin vastoin.

"Teeskentely" tuokioihini kuului joskus aikoja sitten hunajan lisäksi vain ja ainoastaan Prinsess-tee. Sen lisäksi ,että tee oli hyvää, teen lipukkeesta löyty mietelauseita. Keräilin niitä ja jollain tapaa koin niiden mietelauseiden olevan päivän "mantra" ja merkki siitä millaisella ajatuksella sen päivän asennoidun elämääni. No, aina ei mietelause pysynyt mielessä koko päivää ja silloin mietelause oli mielestäni toimimaton.

Muutama mietelause on pysynyt mielessäni vuosikaudet vaikken enää ko Prinses-teehen ole törmännytkään, vieläkö sitä tehdään? En tiedä. Saatanpa tarkistaa asian joskus kun tulee teen kaipuu. 

"Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa, eikä sekään ole lopulta tärkeää" Kiinalainen sananlasku
"Elä elämäsi hymyillen, hymyile vaikka läpi kyynelten" Tuntematon. 
 
Näitä tälläisiä muistaa helposti kun olivat niin lyhyitä lauseita. Näistä lausahduksista ylitse muiden on kuitenkin ollut  "Matka muuttaa matkustajaa" 
Kolme kaunista sanaa ei "viisauden alkulähdettä" ei mitään, vain nämä sanat.

Harvinaisen todet sanat, vai voitko väittää ettei mikään matka olisi muuttanut sinua jotenkin? Tehnyt onnellisemmaksi, onnettomammaksi, harmistuneeksi tai helpottuneeksi jostakin mitä koit, näit, tunsit ja oivalsit? Surullista, jos niin on päässyt käymään, sillä jopa postinhakumatkan (kierreportaat ja pätkä rapisevaa soraa) voi olla matka, jolla voi ehtiä tapahtua SUURIA.

Vastaan tulee naapuri, jolle on ehtinyt tapahtua viimenäkemisemme jälkeen paljon ja kaikenlaista, hetken pysähdyksen aikana ehdimme kertoilla kuulumisia ja kuunnella niitä yhden lyhyen elämän verran. Jos ei ketää ihmistä osu vastaan, tulee ihailtua, tai harmiteltua säätä, mietittyä päivän ohjelmaa, ihmeteltyä postin kulku aikaa, onko naapuruston, tai oman auton parkkialueella tapahtunut mitään. Näkyykö Naapurin Rouvaa perheineen. Onko päätiellä ruuhkaa (yleensä ei...) Joko on tulossa, menossa, talvi, kesä, joulu, juhannus, tai muita koristuksia naapuruston pihapiiriin, Voi persk.... astuttua lätäkköön, mutta oi ihanuutta selvisinpä tällä kertaa kaatumatta portaista niin alas, kuin ylöskin. Ja ties mitä muita ajatuksen seulomaa vielä muuta, niitä rekisteröimättä jääneitä "tulen ja vihellän juttuja".

Tuo pieni matka noin kolmekymmentä metriä. Tai vielä lyhenpi, jos rappunaapurissa on ollut reippaanpi postin hakija, senkin matkan aikana ehtii miettiä jo paljon, "tulipa paljon/vähän postia kolinasta päätellen, mukava kun ei tarvi mennä hakemaan, kiitos T. Tulikohan Aku Ankka?" Samoin siinä ajassa voi myös tapahtua paljon, kompastua kirjoihin, kenkiin, lehtii, muihin romuihin tai olla kompastumatta niihin, Vilkaista itseään peilistä ja toivoa koko sydämestään ettei ovea tänään tarvitsisi avata ennemmin kun on saanut itsensä "ihmisen" näköiseksi...(Joskus peiliin katsova voisi toki suhtautua näkemäänsä hiukan optimistisemminkin, en ole peikko; terveisin Peilin Kuva)

Matka voi olla hyvä tai huono. Se voi olla myös kaikkea muuta ja aina se tekee muutoksia matkaajaansa, mustelmia tai hymyryppyjä. Sydämen iloja, tai suruja samalle alueelle. Mutta muuttaa kuitenkin. Ja vaikka kuinka kokisinkin, että matka on lyhyt, ei tällä ole minun maailmaani vaikutusta, en ole ainoa matkalainen. Kanssamatkustajat muuttuvat myös, minun/ sinun ansiosta, tai sinusta/minusta riippumatta. Pienikin muutos on muutos.

Vaikka se olisi vain ajatuksen tasolla, vain katseen kohdistaminen jonnekin, mitä et ennen ole katsonut, mitä et ennen ole rekisteröinyt nähneesi. Olet poikennut kaavasta ja rikkonut sen, muuttanut itsesi ja kanssakulkijasi elämää, pienellä ja huomaamattomalla teolla.Ihana muutos. Minne lie vie?

Niin kovasti toivoisin että matkustaisin kevyesti, sillä tavalla riemullisesti, että niin minä kuin kanssamatkustajani voisi kotiin tultuaan iloita siitä, että tulipa käytyä. En tiedä minne olen seuraavaksi matkalla. Tänäänkin on päivä kuljettavana ja tämä viikkokin on monia askelia täynnä. On ihana huomata, että tänään se ensimmäinen askel ei tunnu lainkaan niin vaikealta, kuin eilen, eikä määränpääkään ole enää niin kaukana, kuin vuosi sitten. Mikä se määränpää sitten on? 
                                        
                                         

En todellakaan tiedä.

                                       


                                       Mukavasti matkaillen -W- 

Voima

Isä Taivas,

Äiti Maa .

Isä Maa , Äiti Taivas.

Kuka mistäkin suunnasta kotoisin.

Kuka tähtien takaa ,tähdistä,

Kuka Maata, maan ydintä,

Sielu kivestä ,ilmasta .

Kuka mitenkin luotu.

Hellyydellä, vihalla,

Rakkaudesta, tietämättömyydestä,

Virhein tai Virheettä

Luotu.

Rakennettu elon taivalta kulkemaan

Kasvatettu kasvattamatta,

etsimään vastauksia tai ,

laitettu karttamaan niitä.

Mikä meille kullekin on

ytimemme voima

Mikä kenenkin kantava

korsi lainehilla.

Ota siipesi ja kulje,

varo niitä polttamasta lentosi innossa,

varo katkomasta tuulien voimassa

ja jos niin kuitenkin käy,

kokoa palasesi,

muista virheesi seuravassa

taistelussasi

Ole voittaja olemassaolossasi.

Taivas ja Maa

ja kaikki ympäröivä

Se voima ytimessäsi

Pyhä Pihlaja

-W-

Haluatko todella numeron?

Ystäväni Nolla ja Yksi.

 Tässä kuussa olisi ollut paljon sanottavaa, jollen olisi kuunnellut Rumpalin vanhenpien viisautta. "Jos ei sinulla ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano yhtään mitään." Siltikin toisinaan vuotaa yli. Kiehua roiskuaa suorastaan, siksipä Sanonkin heti kättelyssä, että jos tapanasi on tekstejäni lukiessasi eläytyä niihin niin, että koet kirjoituksen olevan suoraan sinulle osoitettu piikki, ystävällinen sana, tai kaikki yhdessä, tai jos mieleesi jää kirjoituksista kalvava tunne että olet tullut loukatuksi. Rakas Lukija ÄLÄ Jatka tämän pidemmälle, sillä minulla ei ole kirjoittaessani aikomustakaan miekkailla kanssasi, ei loukata sinua, eikä korostaa sinun virheitä tai virheettömyyttä, vaan selvitellä ihan omia ajatuksiani.

 Kirjoitan itsekkäästi itsestäni ja siitä miten mitkäkin asiat koen sillä hetkellä kun kirjoitan. Ja kun teksti on valmis se on valmis ja myös unohduksen harso lyö sen yli. Siksi saatan näissä teksteissä toistaakin itseäni usein, sillä en juurikaan muista kirjoittamaani. Jos joku asia pompsahtaa uudelleen esiin se on se "opettavainen kertausten äiti, isä ja isovanemmat". Kaikella rakkaudella, vihalla, tai tunteettomuudella mikä kullakin kirjoitus hetkellä suonissani virtaa. Ja ei minä en aio puolustella mielipiteitäni muutoin kuin sillä, että ne on minun mielipiteitä ja tuntemuksia tuona hetkenä, Sinun mielipiteesi on sinun ja jos ne on erilaisia ollos hyvänen ja pidä ne, minä pidän omani niin kauan kuin koen sen tarpeelliseksi. Ja oi ihanuuteni, voin jopa muuttaa mieltäni. Mutta vasta kun itse haluan.

Siksikö että olen nainen? Ei vaan siksi että olen ihminen, ja ihmisillä on oikeus olla sekä väärässä että oikeassa. Ja jos koemme olleemme jossain väärässä voimme pyytää anteeksi satoja kertoja ja kukaan ei silti muista, että olemme anteeksi pyytänyt ja mieltämme muuttanut, tai jos muistaa, muistaa sen että "minä olin alun alkaen oikeassa ja hän väärässä". Sekin on sallittua. Ja minä olen usein väärässä ja mikä ihanaa, sekin on sallittua.

Koska kirjoitan yleensä omasta elämästäni ja sen aikaan saamista ajatuksista, ystäväni tunnistavat usein itsensä rivien väleistä, joskus he tosiaan seikkailevat siellä, joskus he löytävät sieltä kaksoisolentonsa. Minä tiedän enemmän ihmisiä kuin kaksi, joten vaikka tunnetkin potkun nilkassasi, se saattoi olla tarkoitettu myös jollekulle muullekin. Mutta tällä kerralla todella haluaisin kohdistaa tämän kaikille ystävilleni. Voitte ja saatte loukkaantua, minäkin loukkaannun toisinaan teille ja se on sallittua, kunhan muistan että minun on hyväksyttävä sinut, kuten itsenikin sellaisena kuin olemme.

He jotka tietävät kaiken ja kehrää silti.

Mutta minä elän vain itseni kanssa koko elämäni. Jos minulla on paha olo, joudun sietämään sen aina niinäkin hetkinä kuin sen pahan olon näyttäminen ei olisi niin korrektia ja viisasta. Jos minusta olisi kiinni olisin seitsemän säpin takana niinä hetkinä kun oikein kovasti korpee. Ikävä kyllä se ei ole käytännössä mahdollista ellen ala erakoksi ja koska kuitenkin pidän ihmisistä ja siitä että ympärillä on se mitä on, näillä on mentävä, sietäkäämme siis toistemme oikutkin, nekin mitkä ei aina niin siedettäviltä tunnu.

Olen aiheuttanut ystävilleni pään vaivaa käytökselläni useaan kertaan ja viime aikojen päänvaiva on heilunut bumerangin lailla edes ja takaisin päässäni. Se kiusaa päiväpäivältä enemmän vaikka koetan sitä saada selvitettyä niin itselleni kuin ystävilleni. Se liittyy epäsuoraan kysymykseen siitä, miten suhtaudun kuhunki ystävääni ja siihen hämmentävään tunteeseen, että minua aivan kuin moitittiin siitä, etten suhtaudu kaikkiin ystäviini samallalailla. En millään ymmärrä miksi minun pitäisi? Minä en järjestele ihmisiä paremmuus järjestykseen, ei kaikki ihmiset kuitenkaan aina näe minustakaan samoja asioita, vaikka olisivat kuinka tärkeitä ja rakkaita ystäviä hyväänsä.

 Ihmiset, lumihiutaleet, jääkiteet, kiven murut, Kristallikiteet, hemmetti jokainen on erilainen pitäisikö teidät siis Lokeroida kuitenkin samoin, kuin kopioidut kirjoitukset? Tai suhtautua jokaiseen aivan samallalailla. Ei todellakaan käy.

 kaksi samanlaista pihlajanmarjaa?

Tai jos pitää valita se Ykkös ystävä valitsen itseni. Te tiedätte kuinka suhtaudun itseeni ja kuinka kohtelen itseäni, te ette halua itsellenne samaa kohtelua. Kakkos ystäväni on Kattilan väki... Heitä parenpaa ja pahenpaa kohtelua ei saa kukaan sillä he saa kokea minusta ihan jokaisen tuntemuksen. Enpä tiedä onko se aina heistä niin hurraahuutojen arvoista? No tähänpä minä sen numerointini sitten päätänkin. Ja kerron senkin miksi?

Muistan kerran vuosia sitten veljentyttäreni kysyneen, "kuka on sinun paras ystäväsi?" Tyttö kysyi sitä ihan uteliaisuuttaan ja kysymys oli minusta varsin viisas mutten osannut vastata siihen, sillä en ole numeroinut ihmisiä ala-asteen liikuntatunti kokemusten jälkeen. Jako kahteen oli vielä siedettävää, mutta luoja miten tukalaa oli kun liikkaope valitsi kapteenit ja kapteenit valitsi joukueensa. Minä olin joko se viimeinen tai toisiksi viimeinen "valittu". Rakkaat ystävät, minulle sen "ensimmäisen" ystävän valinta on vaikein, siksi te olette kaikki edelleen siinä samalla viivalla kuin ennenkin.

Ainutlaatuinen

Ja minä kohtelen teistä jokaista eri tavoin, hyvin ja huonosti joskus erittäin hyvin, toisinaan hyvin huonosti. Ja minä olen tuntenut siitä toisinaan syyllisyyttä ja toisinaan en. Muttä en aio tuntea siitä syyllisyyttä enää tästedes, sillä meissä jokaisessa on pirteiä ja kulmia ja särmiä jotka sopii tai ei sovi yhteen, aina ja kaikissa asioissa me emme ole samalla linjalla, mutta minä en aio ottaa tehtäväkseni numeroida teitä, mutten myöskään tehdä teistä itseni, tai toistenne kopioita. Jos haluatten numeron menkää kouluun. Osaan luennoida teille kiukulla ja rakkaudella, ilman että teen teille paremmuusjärjestystä. Arvostella ja punnita ilman numerointia. Arvostelen itseni melko perusteellisesti, haluatko saman kohtelun? Jos ystävyyden olemassa olo on kiinni siitä oletko missä numeroasemassa muiden ystävieni rinnalla, kaveeraat ihan vika ihmistä, sillä kaikessa erilaisuudessamme me olemme vaikkakin tasa-arvoisia myös eriarvoisia. Sitä ei voi kieltää.

Joudumme kokemaan kaikki hiukan erilaista, tai lähes samanlaista kohtelua, mutta älkää vertailko itseänne minuun, tai toisiin ystäviini, sillä teissä ei ole yhtään samanlaista ihmistä. Ihana että ei ole. Te ette kaikki tule keskennänne toimeen enkä minä tunne kaikkia teidän ystäviänne ja hyvin saatta olla, etten siedä jotakuta teidä ystäväänne lainkaan ja sama päivastoin. Sillä on oma vaikutuksensa meidän ystävyyteemme ja sellaisissa tilanteissa toivoisi, että asiaan tulisi muutos, mutta jos ei, ystävyys on silti ystävyyttä. Sitten luovitaan parhaamme mukaan. Ihanaa tunteiden kirjoa. Täydellisiä epätäydellisyyksiä koko sakki, omine hurmaavine kauneusvirheineen ja täydellisyyksineen. Minä koetan olla tuomitsematta, mutta tunnustan todella avoimesti etten hyväksy kaikkea ja tuomitsen mitä varmimmin jotkut teot ja asiat, ja hip hei niinpä taitaa tehdä muutkin. Tekeekö se meistä tuomittavia? Totta kai tekee, jonkun silmissä aina. Ja kun ei kellekkään ihmiselle ole annettu sitä ainoaa oikeutta kadotukseen tuominnalle niin siinäpä tuomitkoon.
Ihanaa ettei olla enää ala-asteen liikunta tunnilla arvoittamassa ystävyyttämme, minä sai niissä arvioinneissa aina melko huonot pisteet, huonommat kuin ansaitsin, mutta olen silti tässä, Oman elämäni  Alku ja Loppu, Nolla ja Ykkonen.


        Minä en, rakkaudella -W-

Nysväysnurkka...Nyssyllä.

Joskus On hyvä olla hiljaa ja vajota omiin ajatuksiinsa. Istua Laiskanlinnassa ja kietoutua vilttiin, lukea jos siltä tuntuu katsella komediaelokuvia tai jännäreitä, surullisia tarinoita ja niitä mitkä vie kynnet menneessään. On vain hyvä käpertyä nurkkaan tekemään omia juttujaan. Niitä "Nysväyksiä", joita et itsekkään pidä minään mutta, joiden valmiiksi tultua olet ylpeä aikaansaamastasi.

Minulla on ollut nysväyskausi. Pitkä kuin kirnupiimä ja luultavasti kausi jatkuu edelleen. Ja pojat että minä ärsyynnyn kun "oikea" maailma tulee nykimään minua Nysväysnurkastani mukaansa. En ehdi, en jouda, tämä on tärkeänpää nyt. Vielä yksi lauta, pari tiiltä ja lapiollinen puruja, muutama silmukka, vielä tämä sivu, tuo elokuva, Mikä ihme konetta vaivaa kun ei toimi? Puhelin? Pitääkö siihen vastata, vai miksi se soi? Miten niin minun ovikello? Onko tosiaan pakko pysäyttää noihin punaisiin, just kun oli niin hyvä ajo fiilinki? Jep Nysväysmieliala on vaarallisen suohon vajottava. En kuule, en nää, en ymmärrä ja reaktionopeus, jotain syötävääkö?

Olen kesän mittaan kuopinut näkyville vanhaa piha-aluetta, Ruopinut vanhasta talosta, vanhoja tavaroita ja ihmetellyt tavaroiden tarkoitusta. Nyt on uusi tie ja uusi rumpu ja vanha talo päreinä yhdessä läjässä josta nypin lautoja, nauloja, lasinsiruja, tiiliskiviä, paloja siittä jä tästä entisestä elämästä. Isomummoni ja isopappani harrasteita, isosetäni sota-ajan kirjeitä, äitini koulukirjoja ja satukirjoja. Paloja joiden tonkiminen on toisinaan innostavaa ja toisinaan tavattoman uuvuttavaa. Mutta näitä muistoja kaivelen huomattavasti mieluummin kuin omaa menneisyyttäni. Sillä tätä elämää en ole elänyt koskaan. Se ei ole jättänyt minuun taakkojaan eikä kivimurskaa sydämeeni, ne murkat on toisten sydämissä ja muistojen taakat toisten harteilla. Minulle tämä on ollut kuin loistava kirja jonka hahmoissa on jotain tavattoman tuttua.
Äitini on osoittautunut eteväksi piirtäjäksi ja osaavaksi koululaiseksi, Isomummo nautti käsitöistä ja lukemisesta ja käsityöläisiä tuntuivat olleen Isopappa ja Isosetäkin. He ovat enimmäkseen seikkailleet tässä kirjassa.

Liekkö se sukujuurten käsityöläisyys hiukan tarttunut minuunkin. Kun ei raivaus maistu, istun koukkuineni Laiskanlinnaani ja virkkaan Kukkapala kerrallaan jotain. Luen jotain, Teen puutöitä. Toisinaan saatan jäädä istumaan vain pitkäksi aikaa, "näkö päälle jääneenä". En minä tiedä ajattelenko mitään, suunnittelenko, vaivunko synkkyyteen, kai sitäkin aika usein, sillä niistä ajatuksista todellisuuteen herääminen on välillä kuin saisin viiltohaavoja.

On hankala tulla osalliseksi normaaliin keskusteluun ihmisten kanssa, kun on päiviä höpötellyt itsekseen ja metsän linnuille tai kotona Kattilanväelle. Olen ollut "maastapaossa" Nysväys nurkissani ja kun tulet vastaani autollasi, tai huikkaat tervehdyksesi lenkillä ollessani, älä ylläty jos en tunnukkaan ymmärtävän että puhut minulle, en todella ymmärrä. Toisinaan sanaakaan sanomistasi, Ja kun minä pohdin siellä Nysväysnurkassani välillä melko ahdistaviakin ajatuksia , älä ylläty jos toisinaan raivostun vailla mitään syytä, syy oli siellä Nurkassa, sinun näkymättömissä ja kuulumattomissa, tunti sitten Luolakaudella tapahtuneissa, tai viimevuoden murheissa. Sinä saat loukkaantua käytöksestäni, sinulla on siihen varmasti syysi, olenhan juuri kumonnt raivoni ilmoille tilanteessa, jossa ei näennäisesti ole sille mitään selitystä, semmoinen ei ole sopivaa kayttäytymistä aikuiselle ihmiselle.

Ja minusta tuli jo aikuinenkin, ei vain usein tunnu siltä, sillä näissä Nysväysnurkissani minä lapsenakin pohdiskelin maailman menoa, Kissojen, Koirien, Harakoiden, Lampaiden, Äpyleiden ja muiden eläväisten tehdessä seuraa. Harva puhuu sujuvasti koiraa, kissaa ja harakkaa, tai muuta karvakorvaa, sekä lainahöyhentä, mutta vain alkeita ihmispuheesta,.. siis jos kuitenkin näyttää ihmiseltä. Nyt Aikuisiässä kielitaitoni on taantunut kaikilta osin yhtä heikoksi. Siksi keskustelutaito kaikkien olentojen kanssa tuntuu olevan yhtä alkeellista. Puoli onnellisena hajamielinen, tyhjä puolikas hymy, toisinaan jopa (kovaan)ääneen hymyily, hiukan vakavana kulmien kurtistus ja murahdus, vihaisena sumusireeninkin kateelliseksi saava ärmäräyh-laatusanaryöpytys, joka saa ympärillä olijat varuilleen. Hmm. Tarkemmin kun ajattelen alan olla sukuuni tullut minäkin.


 Toisaalta en ole ihan varma halusinko periä juuri nämä Jurokaudenominaisuudet.

Nyt nysväilen -W- ;)

Ps.Pahoittelut teille joiden elämää tämä omaan maailmaani uppoutuminen on haitannut ja joille olen rähissyt "Nyssylän" kettumaisuudet. Tuskin olette syyllisiä mihinkään, mutta sattuman oikusta, juuri sillä hetkellä pahasti vaaravyöhykkeellä.  Koettakaahan kestää, kanssakulkijat, meitä Nyssylä ihmisiä on ja tulee aina olemaan siellä missä sinäkin kuljet.

Mahdollisuuden kuorrutteet.

Kurkistelin taannoin Sähköpostini roskapostiosiota ja huhhu että siellä oli kirjekaupalla menetettyjä mahdollisuuksia, olisin voinut saada 1000euroja ja lahjaksi, jos jonkin sortin tuote ihananuutta iPodista älypuhelimiin, kirjapalkintoja ja vuosiksi ilmaiset lehdet ja rahaa casinolla tuhlattavaksi ja matkustaakin oisin voinut vaikka viidesti maapallon ympäri.

Ihana tämmöinen mahdollisuuksien meri. Voin ja saan mitä vaan ja enemmän kuin osaan pyytää.Mutta tämä roskakorin täyte asettaa hommaan aina jonkin mutan, saat sitä ja tätä JOS osallistun tähän ja tähän kyselyyn ilmaiseksi, Hinta vain 15€/kk. Osallistu kamppanjaan, VAIN postimaksun hinnalla, jatkossa SAAT kerran kuukaudessa tuotepaketin hintaan 33, 95€. ja koska vaan voit irtisanoutua (jos löydät puhelin/ netti tms yhteystietomme ja lakipykälät sen sallii.) Ei ostopakkoa, paitsi kolmeen ensimmäiseen tuotteeseen, tuotteen voi palauttaa (ehkä..siis jos vain löydät palautus osoitteet...)

No kaikki tietää, miten hauskoja nämä postin pikku mahdollisuudet on. Kaikki myös tietää että osallistuttuasi johonkin nettikilpaan olet jo voittanut, ainakin joka viikkoisen puhelinkamppanjoinin, kuusi ensimmäistä puhelin myyjää, postilaatikon täydeltä mainospostia, ja sähköpostilaatikon täyteen uutiskirjeitä, sekä roskalaatikollisen lisää huhheijaa kamppanjointia. Ja kirjeen jos toisenkin lööperipostia, mölperifirmmasta. Käytin kerran aikaani lukeakseni kaikki mainoskirjeet, enkä tosiaankaan aio tehdä sitä toiste, sillä yhtä hukkaan heitettyä aikaa ei ole edes se hukkaan heitetty aika. Huomasin etten tarvinnut mainosten tuotteista mitään.

Joka kirjeessä oli varoitus siitä että, ethän vain menetä tätä loistavaa mahdollisuutta. Ainutkertainen mahdollisuus saavuttaa ikuinen nuoruus, timmi peppu, säihkyvä hymy, kerrassaan terve olemus ja oi niin aito rakkaus ja hitosti paperisilppua osta halavalla. Tuo ainutkertainen mahdollisuus palaa postilootaan uudestaan ja uudestaan joka juukelin viikko. Jossakin on kuitenkin ihminen, joka uskoo tuon pupun. Tilaa tuotteen ja pettyy? Vai ehkä se usko sallii hänen saavuttaa juuri tuon tuotteen avulla haluamansa tulokset? Eli kumpi silloin on tulosten aikaan saaja? Tuote täynnä huupaduupaa, vai sydämen pohjasta saakka tuleva luja usko? Jos oisit uskonut mihin tahaansa muuhun yhtä lujasti, oisiko mahdollisuudet toteutuneet yhtä varmasti? Olisi. Ehkä? En tiedä.

Olisi ihanaa saada kaikki tarvitsemansa helposti ja vaivatta. Ja tavallaan niinhän me saammekin. Oman uskomme voimalla kaiken tarvitsemamme. Toki normi yhteiskunnassa tarvitaan myös normaaleja lisukkeita, siihen että saavuttaa haluamansa. Tärkeintä on kuitenkin uskoa siihen lujasti. Luoda sisällään unelma, jonka toteuttaa askel ja pala kerrallaan. Ja muistaa että kaikkein suurin este unelman tiellä, ei ole tietokoneen automaattinen roskapostin seuloja. Eikä se, ettet pidä kyselyihin vastaamisesta. Ei huono tuurisi tai naapurin kerrassaan satumainen onni. Suurin este on yllättäen se sisäinen pelko. Se kuvitelma, joka väittää ettei ansaitse tuota onnea ja ettei ole mahdollisuutta saavuttaa kaikkea haluamaansa.

 Miksi muka ei? No minun on hyvä kirjoittaa tästä. Varsinkin nyt, kun en usko vähääkään, että voisin mitään saavuttaa. Istun kolmatta päivää neljän seinän sisällä. Olen ties monettako kertaa siinä lujassa uskossa että elämäni on käytetty loppuun, mitään en voi enää saavuttaa koska... En kerro perusteluja koska niitä me kaikki toisinaan hoemme itsellemme ja uskomme niihin kunnes jostain tulee jokin näkymätön vastavoima joka sanoo, että kykenenpäs ja pystynpäs, saan ja saavutan ja olen parenpi kuin uskonkaan. MINÄ NÄYTÄN VIELÄ.

Minä ilmeisesti tarvitsen nämä hiidenkirnuni elämässäni, jotta löytäisin sen Sysmäläisen sisuni jonka turvin pääsee taas pätkän matkaa eteen päin. En pidä näistä synkistä ajatuksista, joita päähäni tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ja toivoisin tottavieköön, että masennus jättäisi minut jo rauhaan mutta se on osa elämääni. Se on hyväksyttävä , sille on annettava anteeksi ja siitä on päästettävä irti. Sen selitteleminen tai muukaan peittely ei auta eikä ihmisten rohkaisuksi tarkoittamat toimintatarmokkaat kehoitukset milloin mistäkin vastaiskusta tunnemylläköitä vastaan tehoa kuin ainoastaan silloin kun ole tarpeeksi vahva olemaan niiden ainoiden tilaisuuksien ja ulkopuoleltani tulevien mahdollisuuksien ulottumattomissa. Mahdollisuus ja tilaisuus tulee aina omasta sydämestä. Silloin siihin tarttuminen on helpointa ja tehokkainta.

Oli mielialan vaihtelut Hormoonien tai vuodenaikojen tuomia aaltoja tai Kivikauden aikuisia puolustusmekanismeja joiden turvin kenties siihen aikaan selvittiin, jostakin sellaisesta yli mitä nyt ei kukaan käsitä. Ne on helponpaa käsitellä. Tunneskaalojen Muinaisjäänne. Meitä muinaisjäänteitä on niissä tämän hetken lapsissa ja nuorissakin, joka ikäluokassa omansa. Kehomme toimii viisaammin kuin tiedämmekään. Kumpa vaan muistaisimme mihin tarvitsimme kaikki nämä tunteet. Niin hyvät, kuin ne synkemmätkin, sillä elettäväksi nämä on tarkoitettu, vaikkei joka kyyneltulvaa haluaisikaan läpi käydä.

Ja ne mahdollisuudet. Mitä jos unohtaisi koko entisen elämän. Ulkopuolelta tulevat "vihjeet"  hyvinvoinnin peruspilareista. Toki menneissä on paljon ihanaakin, samoin siellä on asioita, joita et kaipaa, muttet saa pois mielestäsikään. Jospa kadottaisit muistisi, ja saisit mahdollisuuden luoda uudenlaisen sinun? Haluaisitko edelleen elää pelkojesi keskellä mahdollisuuksiasi väistellen vai, raivaisitko tiesi oman maailmasi mahdollisuuksiin ja takaisin. Pala kerrallaan, päivä ja askel askeleelta.

Miten tuntuu, että minun näköiseni maailman kuvan täytyy olla todellakin ihan toisenlainen, kuin se muovinen ja teennäisyyttä täynnä oleva maailma, jota ulkoa päin minulle tyrkytetään. Kaikki ei ole rojua ja roskaa, mutta maailman tulvivasta tiedon ja elämäntaidonkirjosta on aina vain haasteellisenpaa löytää juuri minun sydämeni asioita ja mahdollisuuksia.


                                                        Aaloilla keikkuen -W-

En juhli...

Matkoilla maan keskipisteeseen.

Miten selittää ihmisille että poden merkkipäivä kammoa? Miten kiittää ihmisiä kuitenkin täydestä sydämestä länpimästi ja oikeasti kiitollisena, että hän muisti merkkipäivän? Olen oikeasti ilahtunut näistä muistamisista ja onnitteluista. Vaikka näytän räjähtäneeltä ja viikkoja valvoneelta väsyneeltä ja kaikkea muuta kuin onnelliselta. Minä Olen räjähtänyt ja viikkoja valvonut. Enkä juuri nyt onnellinen ja vaikka mieleni tekeekin pyytää sitä anteeksi, ei siihen ole oikeasti tarvetta, sillä olen "tule sellaisena kuin olet"-juhlissa. Meillä ei ole leivottu kakkua, eikä puunattu kotia juhlakuntoon, koska minä pelkään juhlia.

Kautta aikain keväät ja syksyt on olleet minulle helvettiä. Kaunis ja ihana syyskuun alku mene vielä mutta puolenvälin paikkeella alkaa kauhut ja painajaiset. Samoin käy huhtikuun puolessa välissä ja painajaiset jatkuu juhannukseen. Tilastollisesti syksyisin ja keväisin ihmiset sekoaa ja kuolee eniten, tosin näihin aikoihin myös syntyy eniten ihmisiä, mutta valon muutokset tekee pään sisälle ihme fiiliksiä. Tiedän melko tarkkaan sen, että juhlapäivä kauhuni alkoi ilmaantua ensimmäisen kerran 9vuotis synttäreiden lähestyessä. Nyt aikuisiällä ymmärrän sen hyvin, sillä 8v syntymäpäiväni vietin Helsingin Meilahdessa teho-osastolla. Ihanat ja ikimuistoiset synttärit, jos ei muistele outoa ympäristöä, tippahärväleitä ja piipittäviä koneita ympärillä. Eikä sitä että juhlavieraat komennettiin pois noin puolentunnin päästä juhlimisesta ja seuraavaan näkemiskertaan kului lapsen mittakaavassa kohtuuttoman kauan. Ja että syntymäpäiviä juhlittiin hyvinkin helpottuneina, sillä ei ollut kaikin ajoin aivan selvää että näkisin tuon kahdeksannen vuosipäiväni.

8vuotissynttäreistä saakka aloin kiinnitin huomiota siihen, että jos juhlat oli mukavat, niitä ennen tai niiden jälkeen tuli kaaos ja katastrooffi. Joku tuttava, sukulainen, tai umpivieras mutta uutiskynnyksen ylittävä henkilö, asia, tai paikka, kuoli, katosi, joutui sotaaan, erosi, tai muuten vain, joutui kaaokseen, jonka setvimistä jatkettiin viikkoja ja kuukausia jälkeen päin. Samoin kävi jouluna, juhannuksena, vappuna, nimi-ja syntymäpäivinä, kaikkina helkutin juhlapyhinä. Aina tuli joku kriisi joka kuivatti ilon ja riemun tuntemukset rusinaksi, alta kahden sekunnin. Kaikkien niiden UUTISTEN kuuntelu, näkeminen, tai pähkäileminen oli pienen aivoille liikaa ja kun se alkoi toistua säännönmukaisesti joka juhlatilanteissa, ennen tai jälkeen niitä, tai juhlapäivänä, siitä tuli painajainen, jonka yhdistin aina juhlapäiviin. Niin omiin kuin toisten juhliin, kaikkiin juhliin kissanrisiäisistä alkaen.

Päivälleen 10 vuotta sitten päättyi viikon kestänyt mummin hyvästely. Mummi oli jo aiemmin sanonut minulle ja varmasti muillekin, että olisi jo valmis lähtemään pois täältä, joten olin asian jo osittaisesti hyväksynyt ja oli kuin lahja että, mummi viimein aloitti matkansa henkimaailmassa 30v syntymäpäivänäni. Koin myös suurena kunniana olla mukana niiden saattajien joukossa, jotka mummi valitsi vierelleen viimeisiksi hetkikseen. Tiesin sen ettei mummi olisi missään nimessä halunnut näyttäytyä niin avuttomana, sillä hän halusi että meille kaikille jäävän mielikuva siitä reippaasta ja kaikkeen kykenevästä teräsmummista millainen hän todellisuudessa olikin. Jotenkin tuntui, että hän tiesi millä tavoin kunkin kuuluu hänen kanssaan vaeltaa.Minulle tämä kokemus oli tärkeä osa meidän yhteistä matkaa. Kaikilla meillä on hänestä omanlaisensa muistikuva ja varmasti hänen mentyä henkimaailmaan muistikuvia on tullut lisääkin paljon. Ja uskon meidän kaikkien olleen hänelle tavattoman rakkaita ja tärkeitä vaikkei hän siitä korulausein ja lirkutuksin korvillemme vuodattanutkaan.
 
 En pidä kuolemaa pahana, se on aina siirtyminen seuraavalle tasolle ja edelleen elämän jatkumista siellä, mutta jälleennäkemisen ikävä tuntuu pahenevan vuosivuodelta. Ja siihen kai liittyy myös tämä juhlapävä kammonikin.Menetyksen pelkoa ja tulevaisuuden pelkoa yhdistettynä nythetken kauhuun. Mitä jäi saavuttamatta, mitä on vielä tulossa ja jossit siitä, ettei ikinä saisikaan mitä haluaa, tai vielä pahenpaa saa mitä haluaa, muttei pidäkkään siitä.

Miten niin ajattelen monimutkaisesti? Entäs sitten? Minä olen minä ja sinä sinä, kunpikin piikki toistemme sydänlihaksessa. Rakas ja toisinaan raskas piikki.

Vaikka juhliin liittyy iloa, niihin liittyy aina omalla kohdallani järkyttävä ristiriitaisuus siitä, että joku rakas ja tärkeä puuttuu paikalta. Että jollakulla on juuri samaan aikaan suuri suru menetyksestään, tai että takaraivossa on ne vahankansan varoitukset riemusta hyppimisen vaaroista, tulee vielä joku ja kiskoo maton altasi, itku tulee pitkästä ilosta ja pieru kauan nauramisesta. Ain on vaara varjossa odottamassa, jos liikaa ilakoi.

Perustelen siis sinulle sitä että juhlat on minulle kauhu. En juhli merkkipäiviäni, se ei silti tarkoita sitä etten arvostaisi elettäsi, kun muistit minua tänään, eilen ja milloin muistitkin. Arvostan suuresti, sillä sinä pidät minua onnittelujen arvoisena, muistamisen arvoisena ja ylipäätään Sinun huomion arvoisena. Ja vaikket minua onnittelisi, tietäisin sen, että osasyynä voi olla, joko oma juhlakauhusi, tietosi minun juhlakauhusta, tai vain se muisti, joka minulla ainakin on todella hatara. Vaikka voisi se toki olla hatarampikin, pelkoni voisin alkaa hiljalleen unohtaa ihan mennen tullen ja palatessa.


                             Pirusti panikoiden Kiittää kumartaen Wiltsu.