Haluatko todella numeron?

Ystäväni Nolla ja Yksi.

 Tässä kuussa olisi ollut paljon sanottavaa, jollen olisi kuunnellut Rumpalin vanhenpien viisautta. "Jos ei sinulla ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano yhtään mitään." Siltikin toisinaan vuotaa yli. Kiehua roiskuaa suorastaan, siksipä Sanonkin heti kättelyssä, että jos tapanasi on tekstejäni lukiessasi eläytyä niihin niin, että koet kirjoituksen olevan suoraan sinulle osoitettu piikki, ystävällinen sana, tai kaikki yhdessä, tai jos mieleesi jää kirjoituksista kalvava tunne että olet tullut loukatuksi. Rakas Lukija ÄLÄ Jatka tämän pidemmälle, sillä minulla ei ole kirjoittaessani aikomustakaan miekkailla kanssasi, ei loukata sinua, eikä korostaa sinun virheitä tai virheettömyyttä, vaan selvitellä ihan omia ajatuksiani.

 Kirjoitan itsekkäästi itsestäni ja siitä miten mitkäkin asiat koen sillä hetkellä kun kirjoitan. Ja kun teksti on valmis se on valmis ja myös unohduksen harso lyö sen yli. Siksi saatan näissä teksteissä toistaakin itseäni usein, sillä en juurikaan muista kirjoittamaani. Jos joku asia pompsahtaa uudelleen esiin se on se "opettavainen kertausten äiti, isä ja isovanemmat". Kaikella rakkaudella, vihalla, tai tunteettomuudella mikä kullakin kirjoitus hetkellä suonissani virtaa. Ja ei minä en aio puolustella mielipiteitäni muutoin kuin sillä, että ne on minun mielipiteitä ja tuntemuksia tuona hetkenä, Sinun mielipiteesi on sinun ja jos ne on erilaisia ollos hyvänen ja pidä ne, minä pidän omani niin kauan kuin koen sen tarpeelliseksi. Ja oi ihanuuteni, voin jopa muuttaa mieltäni. Mutta vasta kun itse haluan.

Siksikö että olen nainen? Ei vaan siksi että olen ihminen, ja ihmisillä on oikeus olla sekä väärässä että oikeassa. Ja jos koemme olleemme jossain väärässä voimme pyytää anteeksi satoja kertoja ja kukaan ei silti muista, että olemme anteeksi pyytänyt ja mieltämme muuttanut, tai jos muistaa, muistaa sen että "minä olin alun alkaen oikeassa ja hän väärässä". Sekin on sallittua. Ja minä olen usein väärässä ja mikä ihanaa, sekin on sallittua.

Koska kirjoitan yleensä omasta elämästäni ja sen aikaan saamista ajatuksista, ystäväni tunnistavat usein itsensä rivien väleistä, joskus he tosiaan seikkailevat siellä, joskus he löytävät sieltä kaksoisolentonsa. Minä tiedän enemmän ihmisiä kuin kaksi, joten vaikka tunnetkin potkun nilkassasi, se saattoi olla tarkoitettu myös jollekulle muullekin. Mutta tällä kerralla todella haluaisin kohdistaa tämän kaikille ystävilleni. Voitte ja saatte loukkaantua, minäkin loukkaannun toisinaan teille ja se on sallittua, kunhan muistan että minun on hyväksyttävä sinut, kuten itsenikin sellaisena kuin olemme.

He jotka tietävät kaiken ja kehrää silti.

Mutta minä elän vain itseni kanssa koko elämäni. Jos minulla on paha olo, joudun sietämään sen aina niinäkin hetkinä kuin sen pahan olon näyttäminen ei olisi niin korrektia ja viisasta. Jos minusta olisi kiinni olisin seitsemän säpin takana niinä hetkinä kun oikein kovasti korpee. Ikävä kyllä se ei ole käytännössä mahdollista ellen ala erakoksi ja koska kuitenkin pidän ihmisistä ja siitä että ympärillä on se mitä on, näillä on mentävä, sietäkäämme siis toistemme oikutkin, nekin mitkä ei aina niin siedettäviltä tunnu.

Olen aiheuttanut ystävilleni pään vaivaa käytökselläni useaan kertaan ja viime aikojen päänvaiva on heilunut bumerangin lailla edes ja takaisin päässäni. Se kiusaa päiväpäivältä enemmän vaikka koetan sitä saada selvitettyä niin itselleni kuin ystävilleni. Se liittyy epäsuoraan kysymykseen siitä, miten suhtaudun kuhunki ystävääni ja siihen hämmentävään tunteeseen, että minua aivan kuin moitittiin siitä, etten suhtaudu kaikkiin ystäviini samallalailla. En millään ymmärrä miksi minun pitäisi? Minä en järjestele ihmisiä paremmuus järjestykseen, ei kaikki ihmiset kuitenkaan aina näe minustakaan samoja asioita, vaikka olisivat kuinka tärkeitä ja rakkaita ystäviä hyväänsä.

 Ihmiset, lumihiutaleet, jääkiteet, kiven murut, Kristallikiteet, hemmetti jokainen on erilainen pitäisikö teidät siis Lokeroida kuitenkin samoin, kuin kopioidut kirjoitukset? Tai suhtautua jokaiseen aivan samallalailla. Ei todellakaan käy.

 kaksi samanlaista pihlajanmarjaa?

Tai jos pitää valita se Ykkös ystävä valitsen itseni. Te tiedätte kuinka suhtaudun itseeni ja kuinka kohtelen itseäni, te ette halua itsellenne samaa kohtelua. Kakkos ystäväni on Kattilan väki... Heitä parenpaa ja pahenpaa kohtelua ei saa kukaan sillä he saa kokea minusta ihan jokaisen tuntemuksen. Enpä tiedä onko se aina heistä niin hurraahuutojen arvoista? No tähänpä minä sen numerointini sitten päätänkin. Ja kerron senkin miksi?

Muistan kerran vuosia sitten veljentyttäreni kysyneen, "kuka on sinun paras ystäväsi?" Tyttö kysyi sitä ihan uteliaisuuttaan ja kysymys oli minusta varsin viisas mutten osannut vastata siihen, sillä en ole numeroinut ihmisiä ala-asteen liikuntatunti kokemusten jälkeen. Jako kahteen oli vielä siedettävää, mutta luoja miten tukalaa oli kun liikkaope valitsi kapteenit ja kapteenit valitsi joukueensa. Minä olin joko se viimeinen tai toisiksi viimeinen "valittu". Rakkaat ystävät, minulle sen "ensimmäisen" ystävän valinta on vaikein, siksi te olette kaikki edelleen siinä samalla viivalla kuin ennenkin.

Ainutlaatuinen

Ja minä kohtelen teistä jokaista eri tavoin, hyvin ja huonosti joskus erittäin hyvin, toisinaan hyvin huonosti. Ja minä olen tuntenut siitä toisinaan syyllisyyttä ja toisinaan en. Muttä en aio tuntea siitä syyllisyyttä enää tästedes, sillä meissä jokaisessa on pirteiä ja kulmia ja särmiä jotka sopii tai ei sovi yhteen, aina ja kaikissa asioissa me emme ole samalla linjalla, mutta minä en aio ottaa tehtäväkseni numeroida teitä, mutten myöskään tehdä teistä itseni, tai toistenne kopioita. Jos haluatten numeron menkää kouluun. Osaan luennoida teille kiukulla ja rakkaudella, ilman että teen teille paremmuusjärjestystä. Arvostella ja punnita ilman numerointia. Arvostelen itseni melko perusteellisesti, haluatko saman kohtelun? Jos ystävyyden olemassa olo on kiinni siitä oletko missä numeroasemassa muiden ystävieni rinnalla, kaveeraat ihan vika ihmistä, sillä kaikessa erilaisuudessamme me olemme vaikkakin tasa-arvoisia myös eriarvoisia. Sitä ei voi kieltää.

Joudumme kokemaan kaikki hiukan erilaista, tai lähes samanlaista kohtelua, mutta älkää vertailko itseänne minuun, tai toisiin ystäviini, sillä teissä ei ole yhtään samanlaista ihmistä. Ihana että ei ole. Te ette kaikki tule keskennänne toimeen enkä minä tunne kaikkia teidän ystäviänne ja hyvin saatta olla, etten siedä jotakuta teidä ystäväänne lainkaan ja sama päivastoin. Sillä on oma vaikutuksensa meidän ystävyyteemme ja sellaisissa tilanteissa toivoisi, että asiaan tulisi muutos, mutta jos ei, ystävyys on silti ystävyyttä. Sitten luovitaan parhaamme mukaan. Ihanaa tunteiden kirjoa. Täydellisiä epätäydellisyyksiä koko sakki, omine hurmaavine kauneusvirheineen ja täydellisyyksineen. Minä koetan olla tuomitsematta, mutta tunnustan todella avoimesti etten hyväksy kaikkea ja tuomitsen mitä varmimmin jotkut teot ja asiat, ja hip hei niinpä taitaa tehdä muutkin. Tekeekö se meistä tuomittavia? Totta kai tekee, jonkun silmissä aina. Ja kun ei kellekkään ihmiselle ole annettu sitä ainoaa oikeutta kadotukseen tuominnalle niin siinäpä tuomitkoon.
Ihanaa ettei olla enää ala-asteen liikunta tunnilla arvoittamassa ystävyyttämme, minä sai niissä arvioinneissa aina melko huonot pisteet, huonommat kuin ansaitsin, mutta olen silti tässä, Oman elämäni  Alku ja Loppu, Nolla ja Ykkonen.


        Minä en, rakkaudella -W-

Nysväysnurkka...Nyssyllä.

Joskus On hyvä olla hiljaa ja vajota omiin ajatuksiinsa. Istua Laiskanlinnassa ja kietoutua vilttiin, lukea jos siltä tuntuu katsella komediaelokuvia tai jännäreitä, surullisia tarinoita ja niitä mitkä vie kynnet menneessään. On vain hyvä käpertyä nurkkaan tekemään omia juttujaan. Niitä "Nysväyksiä", joita et itsekkään pidä minään mutta, joiden valmiiksi tultua olet ylpeä aikaansaamastasi.

Minulla on ollut nysväyskausi. Pitkä kuin kirnupiimä ja luultavasti kausi jatkuu edelleen. Ja pojat että minä ärsyynnyn kun "oikea" maailma tulee nykimään minua Nysväysnurkastani mukaansa. En ehdi, en jouda, tämä on tärkeänpää nyt. Vielä yksi lauta, pari tiiltä ja lapiollinen puruja, muutama silmukka, vielä tämä sivu, tuo elokuva, Mikä ihme konetta vaivaa kun ei toimi? Puhelin? Pitääkö siihen vastata, vai miksi se soi? Miten niin minun ovikello? Onko tosiaan pakko pysäyttää noihin punaisiin, just kun oli niin hyvä ajo fiilinki? Jep Nysväysmieliala on vaarallisen suohon vajottava. En kuule, en nää, en ymmärrä ja reaktionopeus, jotain syötävääkö?

Olen kesän mittaan kuopinut näkyville vanhaa piha-aluetta, Ruopinut vanhasta talosta, vanhoja tavaroita ja ihmetellyt tavaroiden tarkoitusta. Nyt on uusi tie ja uusi rumpu ja vanha talo päreinä yhdessä läjässä josta nypin lautoja, nauloja, lasinsiruja, tiiliskiviä, paloja siittä jä tästä entisestä elämästä. Isomummoni ja isopappani harrasteita, isosetäni sota-ajan kirjeitä, äitini koulukirjoja ja satukirjoja. Paloja joiden tonkiminen on toisinaan innostavaa ja toisinaan tavattoman uuvuttavaa. Mutta näitä muistoja kaivelen huomattavasti mieluummin kuin omaa menneisyyttäni. Sillä tätä elämää en ole elänyt koskaan. Se ei ole jättänyt minuun taakkojaan eikä kivimurskaa sydämeeni, ne murkat on toisten sydämissä ja muistojen taakat toisten harteilla. Minulle tämä on ollut kuin loistava kirja jonka hahmoissa on jotain tavattoman tuttua.
Äitini on osoittautunut eteväksi piirtäjäksi ja osaavaksi koululaiseksi, Isomummo nautti käsitöistä ja lukemisesta ja käsityöläisiä tuntuivat olleen Isopappa ja Isosetäkin. He ovat enimmäkseen seikkailleet tässä kirjassa.

Liekkö se sukujuurten käsityöläisyys hiukan tarttunut minuunkin. Kun ei raivaus maistu, istun koukkuineni Laiskanlinnaani ja virkkaan Kukkapala kerrallaan jotain. Luen jotain, Teen puutöitä. Toisinaan saatan jäädä istumaan vain pitkäksi aikaa, "näkö päälle jääneenä". En minä tiedä ajattelenko mitään, suunnittelenko, vaivunko synkkyyteen, kai sitäkin aika usein, sillä niistä ajatuksista todellisuuteen herääminen on välillä kuin saisin viiltohaavoja.

On hankala tulla osalliseksi normaaliin keskusteluun ihmisten kanssa, kun on päiviä höpötellyt itsekseen ja metsän linnuille tai kotona Kattilanväelle. Olen ollut "maastapaossa" Nysväys nurkissani ja kun tulet vastaani autollasi, tai huikkaat tervehdyksesi lenkillä ollessani, älä ylläty jos en tunnukkaan ymmärtävän että puhut minulle, en todella ymmärrä. Toisinaan sanaakaan sanomistasi, Ja kun minä pohdin siellä Nysväysnurkassani välillä melko ahdistaviakin ajatuksia , älä ylläty jos toisinaan raivostun vailla mitään syytä, syy oli siellä Nurkassa, sinun näkymättömissä ja kuulumattomissa, tunti sitten Luolakaudella tapahtuneissa, tai viimevuoden murheissa. Sinä saat loukkaantua käytöksestäni, sinulla on siihen varmasti syysi, olenhan juuri kumonnt raivoni ilmoille tilanteessa, jossa ei näennäisesti ole sille mitään selitystä, semmoinen ei ole sopivaa kayttäytymistä aikuiselle ihmiselle.

Ja minusta tuli jo aikuinenkin, ei vain usein tunnu siltä, sillä näissä Nysväysnurkissani minä lapsenakin pohdiskelin maailman menoa, Kissojen, Koirien, Harakoiden, Lampaiden, Äpyleiden ja muiden eläväisten tehdessä seuraa. Harva puhuu sujuvasti koiraa, kissaa ja harakkaa, tai muuta karvakorvaa, sekä lainahöyhentä, mutta vain alkeita ihmispuheesta,.. siis jos kuitenkin näyttää ihmiseltä. Nyt Aikuisiässä kielitaitoni on taantunut kaikilta osin yhtä heikoksi. Siksi keskustelutaito kaikkien olentojen kanssa tuntuu olevan yhtä alkeellista. Puoli onnellisena hajamielinen, tyhjä puolikas hymy, toisinaan jopa (kovaan)ääneen hymyily, hiukan vakavana kulmien kurtistus ja murahdus, vihaisena sumusireeninkin kateelliseksi saava ärmäräyh-laatusanaryöpytys, joka saa ympärillä olijat varuilleen. Hmm. Tarkemmin kun ajattelen alan olla sukuuni tullut minäkin.


 Toisaalta en ole ihan varma halusinko periä juuri nämä Jurokaudenominaisuudet.

Nyt nysväilen -W- ;)

Ps.Pahoittelut teille joiden elämää tämä omaan maailmaani uppoutuminen on haitannut ja joille olen rähissyt "Nyssylän" kettumaisuudet. Tuskin olette syyllisiä mihinkään, mutta sattuman oikusta, juuri sillä hetkellä pahasti vaaravyöhykkeellä.  Koettakaahan kestää, kanssakulkijat, meitä Nyssylä ihmisiä on ja tulee aina olemaan siellä missä sinäkin kuljet.