Luonnonkansan turinoita: Asioissa eteenpäin. (Osa 3)

Kuten huomaatte, kun Tytti laittaa tuulemaan, silloin tapahtuu. Asioilla on hänen mielesään järjestys ja kun se on oikea, on helppo tehdä mitä täytyy. Juuso oli syönyt ja pöytä siistitty, ennen kuin isomummon kissa, ehti lautaseltaan kermansa latkia. Tytin suunnitelmat eteni vakaan rauhallisesti eteenpäin. Sinkoillessaan ovien välillä, Juuso oli täydellisesti kadottanut ajantajunsa. Nyt, antaessaan katseensa kiertää tupaa, hän tajusi, että talon ihmisillä on tulossa joulu. ”Puoli vuotta. Minä olen reissannut, yksin puolikkaan vuotta? Ohho?” ”No seuraava reissua et tee yksin ja tiedät varmaan minne ollaan menossa?”

~*~

Joulu on Luonnonkansallekin tärkeää aikaa, tosin heillä, on jouluaika jaettu tasaisesti, ihan koko vuoden ajalle. Ihmisten jouluna, keskitalvella, he kokoontuvat juhlimaan, sitä, että Kaamos alkaa hiljalleen väistyä valon tieltä ja herätellä nukkuvaa maailmaa.

Tulin joskus kesällä marjamättäällä istuessani, sellaisen jouluisen tunnelman valtaan, että oli pakko hetki laulaa Petteri-Punakuonoa. Ihmiskansa väittää, että kesällä joululaulujen laulusta, tulee vesisadetta, mutta tosiasiassa se on Luonnonkansan ilonitkua. Tämän kertoi Kaarnalan Herra siinä mättäällä.

”Kun keskellä kesää, muistat hetken lapsuutesi joulusta, olet kohdannut kansamme joulunhengen, joka siinä rakentaa jotain jouluntaialla. Tämä tunnelma on merkki siitä, ettet olekaan ihan immuuni Luonnonkansan värähtelylle. Kun he huomaavat, että olit tunnelmassa mukana, he nauravat, kunnes itkevät silkasta ilosta. Ollaan sillä tavalla hassuja vähän kaikki.” 

 ”Wilhelmiina?” mmm... Mitä sanoit Tytti? ”Jatkanko taas?” Hmm?..Niin tätä toista turinaa?

Jo tietenkin jatkat, anteeksi ajatus harhaili...

~*~

Minne te siis olitte menossa?

”No Korvatunturille tietty. Joulupukin tupaan, ja minä näen rakkaan emoseni.” Juuso hypähtelee tuolillaan tiut innosta helkkyen. 

Tytti otti Juusoa oikein kädestä kiinni (ettei tämä eksyisi matkalla) ja yhdessä astuivat ovesta. Tuulen suhina kuului hetken heidän korvissaan, sitten hups tups, tiun helinällä ja seuraavaksi he astuivat suoraan Juhlatupaan. ”Joulun aikaan täällä kokoontuu kaikki, kyllä me täältä yksi mestaritonttukin esiin kaivetaan.” sanoi Tytti ja piteli Juusoa edelleen kädestä. (Ei tuosta huolimattomasta tiedä, vaikka vilinässä uudelleen eksyisi.)

On hankala olla myrtynyt, nuori tonttumies, moisen toimintatarmon hyöriessä ympärillä. Tytti suki Juuson parran, nyki ja oikoi tonttupuvun rutut suoriksi ja säpikkäiden pinnan siistiksi, tiun sointuvaksi hiippalakissa ja koetti vielä pestä korvantaukset ja kaivaa hammasväleistä ruisleivän murut, mutta ne sentään Juuso koki tekevänsä hyvin itsekin. Hän suki vielä varmuuden vuoksi hiuksiaankin hiukan siistimmäksi ja niin Juuso oli valmiina astumaan Joulupukin toimistoon. Tai ainakin melkein. ”Tulisitkos sinä minun kanssa?” Hän kysyi Tytiltä. ”En muista kaikkea tapahtuneita ja oisi hyvä, kun olisi ajatus mukana..”

Kutsu hyväksytty ja rinta rinnan he astuivat toimistoon. Joulupukki ja Muori oli hymyilevinä vastassa. ”Hei teille.” virkkoi Tytti ja hyppäsi halaamaan heitä. Juuso katseli hämmentyneenä halauksen iloa. ”Niin Joulupukki ja Muori ovat minun oppimestarit ja rakkaat ystäväni. Ja Muori toimi myös opettajanani, kotitaloustonttukoulussa.” 

Tytti esitteli Juuson ja hänen asiansa. Kun selon teko oli tehty, otti Muori Tyttiä käsikynkästä ja he lähtivät keittiön puolelle, Juuso jäi Joulupukin kanssa selvittämään ongelmaansa. Luontoäiti kutsuttiin paikalle ja hänen kirjoistaan katsottiin uudelleen opintosuunnitelma. Joulupukin leppoisuudessa, Juuso löysi taas hyvän tuulensa ja hyrisi iloa siitä, että oli törmännyt Tyttiin. Siinä vasta tuulenpyörre hänen mieleensä.

~*~