Luonnonkansan turinoita. Suuri pelastusoperaatio (osa 3)

~*~

Karhu rauhottui kuin taikaiskusta, nuolaisi Tyttiä poskesta ja löntysti pesäänsä, Luontoäiti korjasi pesän lämpimäksi ja oli kuin kelkka ei koskaan oisi pesään osunutkaan. 

Juuso tuijotti tilannetta pöllähtäneenä, kelkka vierellään. Olipas se huh, olipas se aika lähellä. Hän katseli housun punttiaan, joka oli riekaleina ja takkia, josta toinen hia puuttui kokonaan. Kyllä rakas tonttuemonen taas kiitteleisi.

~*~

Tytti mulkaisi Juusoa alta kulmiensa ja kehoitti mukaansa, tonttupoika seurasi kiltisti. He tulivat Joulumuorin käsityöhuoneesen ja hetken Tytti kaiveli laatikoita ja löysi neulan ja lankaa. Antoi ne Juusolle ja lisäsi kehoituksen,”Teekin siistiä jälkeä, ettei äitisi tarvitse kauhistua.” Sitten hän poistui olettaen, että Poika Tonttu osaisi neuloa. Edelleen pöllähtäneenä Juuso tarttui neulaan ja aloitti vaatteiden korjauksen, tietämättä lainkaan miten moinen pitäisi tehdä. Joulumuori ja Luontoäiti kurkisteli tilannetta ikkunasta, ”Selvä nyt löysi Juuso vahvenpansa, tai ainakin korvansa. Autammeko hiukan, että jälki olisi toivottua?” Rouvat nikkasivat toisilleen silmää ja puhalsivat puuterirasioihinsa.

”leväytä lehtikasa,

korjautyötä opettavaa

otsikkoa näytä.”

Lehtikasa kaatui suoraan Juuson nokan eteen ja hätkäytti pojan uudelleen pieneen paniikkiin. "Tuokin vielä, siivottava se on ennen kuin se Likka tulee taas komentamaan." Pinon päälimmäisestä lehdestä, oli auennut sivu ”Näin korjaat repaleiset vaatteet.” Tuota minä tarvitsen, tuumi Juuso, niputti loput lehdet paikoilleen, luki artikkelin ja teki niin siistiä jälkeä, kuin oisi ikänsä ommellut. Sitten hän etsi Tytin käsiinsä ja näytti tuloksen. ”No välttäähän tuo. Mutta jatkossa jätä karhu rauhaan.” Hölmistyneenä Juuso lupasi, mutisten kuitenkin,"Oli siinäkin nyt kehu hyvästä ompelusta." Mutta tosiaan, karhua Juuso ei enää häirinnyt. Taisi jopa käydä viemässä sille hunajapurkin joululahjaksi ja anteeksi pyynnöksi. Mutinoille Tytti hymyili toisesta suupielestään ja piti ajatuksensa salassa.

Hmm, eihän tuo tarina vielä selitä, tuota kaikkea ystävyyttä, eikä vallankaan näitä samanlaisia sydänmukeja. Eikä sitä, että pituudestaan ylpeä Tytti, istuu tänäkin iltana, ikkunalaudalla kukkaruukkulautasella ja kihertelee mukavia, glögimuki kädessään ja Juuso vierellään. Ihan pieneksi muuntuneena molemmat. Ei riitaa, eikä toruja, vaan kikatusta. Jätittekös kertomatta jotain?

~*~