Luonnon kansan turinoita: Jalo Kasvienvartija

~* ~

Ensitapaaminen.

Huomenta ystävät, viikonloppu oli silkkaa juhlahumua, mutta nyt pyyhitään silmistä itsepäiset sumut ja palataan siihen, mihin jäin, ennen kuin Jalo alkoi järjestellä ensilumen juhlaa ja joulun avausta.

Osa kokemuksistani on lapsuuden aikaisia ja osa jo aikuisuuden saavuttua. Kyllä, myös aikuisilla on pääsy Henkimaailmaan ja Luonnonkansan pariin.He suhtautuvat meihin lempeasti. Hiukan kuten aikuinen ihminen lapsiinsa, mutta yleensä siitä puuttuu kaikkinainen vähättelevyys, johon ihmiset sortuu ”lasta kasvattaessa”.

Lapset ovat heille viisaita ja näkeviä, henkimaailman välittäjiä. Lapsi kuulee ja näkee heidät. Ja perheet, joissa on lapsia, ovat täynnä myös Luonnonkansaa ja henkimaailman olentoja.( en tiedä tarkalleen, mikä heidän eronsa on, sillä minulle he tuntuvat kaikki samankaltaisille, rakkauden ja valon täyttämille, niin enkelit, kuten menninkäisetkin. Ero on kai valon määrässä, menninkäisethän on hämärän olentoja, ja enkelit taas säteileviä, kuin kesäinen kirkkaus, tai hangella kimaltava aurinko,vielä enemmänkin.) Vaikka itselläni ei ole lapsia, olen itse heille edelleen, kuin

lapsenkengissä oleva. Se on monesti osoitettu minulle, mitä hauskimmin tavoin. Yksi näistä tilanteista oli joitakin vuosia sitten.

Keväisin minuun iskee vakavaa laatua oleva vihersisustus vimma. Asun rivikerrostalossa ja asuntoni parveke on ”valtava”. Meni monta vuotta, ennen kuin opin näkemään sen mahdollisuudet, mutta kun viherinto iski, se oli menoa. Kukkakauneutta on saatava parvekkeen täydeltä. Alkukasvatus yleensä sujuu minulta heikosti, koska olen suurpiirteisyyksien ihminen. Hiukan sitäsun tätä ja sinne päin.

Silti parvekkeella kukoistaa, siitä taas on kiittäminen lähiseudun puutarhayrittäjiä ja heidän puutarhatonttujaan. He tekevät sen pitkäjännitteisyyttä vaativan alkukasvatuksen. Kevät ja kesä, ovat jo vuosien ajan käynnistynyt retkellä Hellqvistin Puutarhatontun ja hänen apulaistensa luona. Kasvihuoneet kasveja pullollaan, kurkkua amppeleissa ja tomaattia tomppeleissa. Kukkia sateenkaaren kaikissa väreissä. Vähemmästäkin tulee viherpeukaloon kuume. Tuona keväänä tartutin piha-ja puutarhurointikuumeeni kaikkiin ympärillä olijoihini.

Samoin tuona keväänä, kun kesäolohuoneeni sai nimen Wilhelmiinan Kesälä ja Kesälä sai uuden asukkaan.

Kierrellessäni puutarhalla ja hamutessani kasveja autoni täydeltä, kiipesi mukaan myös Jalo. Hänen ”pujahdustaan” autoon en tajunnut, tajusin vain sen autossa valitsevan ahtauden, sen laitoin kasvimäärän tiliin. Sekä etu- että takapenkki oli tulvillaan kasvillisuutta, puhumattakaan takakontista.. Kantaessani tavaroita sisälle, kulkeminen ovista ja portaissa, saati sisällä kotonani oli kerrassaan hankalaa, kaikkialla oli ahdasta. Parvekkeella ahtaus aina hetkittäin hävisi, mutta mikään ei tuntunut asettuvan minnekkään..

Tuodessani viimeistä kukka-amppelia parvekken ovesta sisään, tajusin sen. Vieressäni hosui aivan valtavan kokoinen mies, ymmärsin selkeää selkeämmin olevani oikea tomppeli ja huithapeli ja hutilus, varomatomin kakara, jonka hän ikinään on tuntenut. Kun vihdoin ymmärisin näkemäni ja kuulemani, otin ja hiljensin tahtia. -Selvä, innoissani olin siis tehnyt jotain väärin, mutta voisiko herra isoherra kertoa, että mikä meni pieleen?

Herra valtavan iso pysähtyi ja tuijotti hetken. ”Kuuletkos sinä minua?” Kuulen kyllä, kiitos. Mitäs minä olen oikein tehnyt väärin? Toin kasvit parvekkeelle ja ajattelin alkaa laittaa niitä paikoilleen, että neuvot oisi tarpeen, jos sinusta on niiden antajaksi. Vai olenkos minä liian huithapeli ja hutilus neuvottavaksi?

~*~