Normipäivä.

Hiljaisuuden 

vaikutus.

Ensihetket.

Omat ajatukset

huutaa kovaäänisinä.

Sekavina,

vaativina,

tyhjänpäiväisinä,

omia tarpeitaan.

Hiljaisuuteen herääminen.

Huomaan,

 ettei vaatimuksia

huudellessa,

 ehdi kiinnittää huomiota,

 siihen 

kelle niitä huudan?

Kukaan ei kenties kuule,

huudan silti.

Järkeä?

Hiljaisuuteen tottuminen.

Alan rauhoittua,

en huuda enää,

olo on helponpi,

 eikä ajatukset lennä

enää sikinsoki,

vain rauhalliseen tahtiin,

yksi silloin,

toinen tällöin.

Pohdiskellen, hitaasti.

Ei ole enää kiire.

Litania 

pitäistäytyistarttistehdä-listalla

lyhenee.

vain hetkittäin,

 ne tuntuu saavan

 pakkomielteen,

haluten lietsoa minut

paniikkimuudiin.

KAIKKI MUUTKIN TEKEE!!!!
KAIKILLA MUILLAKIN ON KIIRE!!!!

Hmm voi olla?

Juuri nyt,

en tiedä kuinka suureksi 

voi pieni kiire päästä, 

ihmisellä jonka työ

on vielä odotuslistalla,

mappi Öössä,

kohdassa "ei keksitty vielä

tarvetta tälle henkilölle."

Hiljaisuus

puhukoon puolestani,

sillä ei tosin ole tänään asiaa,

ja työnsäkin se teki jo.

Heräsi ja vaikeni.


~W~