Joillakin hetkillä luovuuden kukka olisi se kaunein kukka. Siis jos se kukkisi ja voisi hyvin. Aina se ei vaan voi.
Männä vanhaan isäni harrasti metsästystä ja kalastusta. Kala reissuilla olin useasti mukana, mutta metsästys-seuraksi "pääsin" vain harvoin syystä että, eräälläkin jänisreissulla tai lintumetällä ollessa heläytin kuuluvasti isille tiedon näköpiiriini ilmaantuneesta elävästä, sillä seurauksella, että kun isukki sai sihtinsä kohdilleen oli elävästä näkyvissä enää vautiviivat. Ja minä viattomasti ihmettelemään että "ehtikö se mennä, voi harmi?" siis isälle ei minulle. Elävä elävä oli mielestäni aina paras elävä, oli sitten kyse ketusta tai jäneksestä.
Eilissä päivänä ajelin eteläsuomen suunnalla ja pohdiskelin nykyajan järjestelmällistä metsästäjä toimintaa. Tavan luovaa toimintaa tämäkin. Autoja oli tienlaitaan pysäköitynä julmettu määrä ja huipunkukkurana yks pirun pitkä pellonlaita punapukuisia ukon kutaleita (ehjä jopa rouva ihmisiä) jaettuna 10m välein sotilaallisesti riviin. Luojan Kiitos, joka ukon/akan nokka osotti noin 500m päässä olevaa metsää kohti ei esim tielle, eikä toisen 500m päässä olevalle talolle. Jokku istu retkijakkaralla ja toiset puhu lälläriin tai liekko ihan perus kännykkään mutta siinä seistä/istuajökkäs noin 20-30 punapukua sievästi rivissä ja ootti hirveä. Apua kun nauratti. Ennen ukot ryysi mettässä ja paukutti kattiloita ja muita kolistimia ja jahtas hirven mettähakkuupaikan tähystystornin tykö. Nyt mennään autolla päätien vieressä olevan pellon reunaan ja ootetaan että hirvi keksii lähteä pellolle laiduntaan.
Minua sivistymätöntä sitten opastettiin että nykyään jahtipäällikkö asettaa poijaat riviin ja antaa heitille sektorin jolle alueelle saa ampua. Viis siitä tuliko se hirvi siihen vai ei, muualle ei saa ampua. Toisaalta helkutin hyvä juttu, kun keskittyy vaan yhteen kohtaan ei voi ampua vieruskaveria ellei vieruskaveri jostain syystä keksi juosta sille kaverin sektorille, sillä jokainen metsästäjähän on opetettu ampumaan kaikkea mikä liikkuu sillä hänen sektorillaan, oli se sitten peltohiiri,hirvi, traktori, puimuri tai laskeutuva lentokone. Vai onko tämä vaan etelä-suomalaisten tyyli metsästää? Ja nyt kaikki metsästävät ystäväni älkää hitossa loukkaantuko sillä enhän minä metsästyksestä mitään tiedä. Tuli vaan mieleeni. Minä vaan muistan kakaraiästäni kuulemani metsästysreissut. Ne ei oikeen vastannut tätä nykyistä Sektori tyyliä. No Juu eivätpä todella ammu toisiaan mutta onko enää mitään jahtimiehiä niitä jotka etsii sitä hirveä? Vai koirako sen kaiken työn tekee ja joutuu siinä samalla itse tulilinjalle? Vai odottiko ne poloiset todella siinä pellon pientareella sitä hetkeä kun se hirvi hilpeänä päättää että "dimpadim taidanpa lähteä pellolle syömään." Johan sen hirvikin tajuaa että jos siellä pellon reunassa näkyy punaisia ukkoja pyssyt tanassa niin ei sinne kannata mennä. Ja metsästys muka "urheilua tai ulkoliikuntaa." Pöh Ihan yhtä paljon sitä taitaa saada liikuntaa vaikka harrastais lintupongausta, niskojen asento vaan muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti