Tein tilaa
Sisälleni,
ulkopuolelleni,
Yksinäisyyden olla.
Se viipyi vuosia
Vieraana,
muuttui tutuksi,
pysyväksi kumppaniksi.
Kerran
se halusi kutsua
ystävänsä kylään.
Se kutsui Vihan,
Katkeruuden
Pimeän ja Itsekyyden
Kaikki riitaisat
kaverinsa.
Piti juhlat,
Kitkeryyden karut
kekkerit.
Siinä tilassa riehui
tunnemyrskyt,
kun tornaadot
autiomaassa.
Mikä oli riehuessa,
olin tehnyt tilaa.
Teen tilaa,
Sisälleni,
ulkopuolelleni.
Nyt kutsun omat ystäväni,
Yksinäisyyden keskelle.
Itsekkyys oli
Yksinäisyyden ystävistä,
viisas ja vahva vieras,
se auttoi kutsuvieraiden
valinnassa,
Yllättäen kutsuin
kaikki jo kyläilleet,
Yksinäisyyden ystävät
valinnassa,
Yllättäen kutsuin
kaikki jo kyläilleet,
Yksinäisyyden ystävät
Vihaa ei tarvinut lakaista
maton alle.
Se sai,
tuntea ja näkyä,
Jotta ymmärtäisin
Rajani.
Katkeruutta,
saa kuljettaa selkärepussaan,
se vaan ei ole pakollista.
saa kuljettaa selkärepussaan,
se vaan ei ole pakollista.
Kun se painaa liikaa,
sen voi jättää pois kyydistä,
matka jatkuu Kevyemmin
mielin.
Olin Nähnyt,
kuinka
kuinka
Pimeyden jälkeen,
Valo,
loistaa kirkkaanpana,
kuin koskaan ennen.
Nyt juhlimme muutosta.
Sitä että, kun hyväksyy
mustan,
voi löytää valkoisenkin.
Kun löytää,
kyynelten puhdistavan
voiman,
saa sateenkaaren värit
siveltimeensä.
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti