Tein tilaa.

Tein tilaa 

Sisälleni,

ulkopuolelleni,

Yksinäisyyden olla.

Se viipyi vuosia

Vieraana,

muuttui tutuksi,

pysyväksi kumppaniksi.

Kerran

se halusi kutsua

ystävänsä kylään.

Se kutsui Vihan,

Katkeruuden

Pimeän ja Itsekyyden

Kaikki riitaisat

kaverinsa.

Piti juhlat,

Kitkeryyden karut

kekkerit.

Siinä tilassa riehui

tunnemyrskyt,

kun tornaadot

 autiomaassa.

 Mikä oli riehuessa,

olin tehnyt tilaa.

Teen tilaa,

Sisälleni,

ulkopuolelleni.

Nyt kutsun omat ystäväni,

Yksinäisyyden keskelle.

Itsekkyys oli 

Yksinäisyyden ystävistä,

viisas ja vahva vieras,

se auttoi kutsuvieraiden
 valinnassa,

Yllättäen kutsuin 
kaikki jo kyläilleet,
Yksinäisyyden ystävät

Vihaa ei tarvinut lakaista

maton alle. 

Se sai,

 tuntea ja näkyä,

Jotta ymmärtäisin

Rajani.

Katkeruutta,
saa kuljettaa selkärepussaan,
se vaan ei ole pakollista.

Kun se painaa liikaa,

sen voi jättää pois kyydistä, 

matka jatkuu Kevyemmin 

mielin.

Olin Nähnyt,
kuinka 

Pimeyden jälkeen,

Valo,

 loistaa kirkkaanpana,

 kuin koskaan ennen.

Nyt juhlimme muutosta.

Sitä että, kun hyväksyy

mustan,

voi löytää valkoisenkin.

Kun löytää,

 kyynelten puhdistavan

voiman,

saa sateenkaaren värit

siveltimeensä.

~W~