Jos minä nyt kuolisin,
kauanko mina harhailisin yksi,
ilman sinua,
seuraavassa elämässäni?
Jos minä nyt saisin mennä
ja aloittaa uuden elämäni,
kauanko odottaisin, että näkisin kasvosi,
hymysi, silmäsi,
sinut.
Koko sinut,
ilman unen harhaa edessäni.
Minun sydän hakkaa hakkaamistaan
pilkkoo paloiksi tätä elämää,
kiirehtii, että olisin valmis.
Kiirehtii, että jättäisin harhan,
pomppaisin aitoon elämääni,
kuin tramboliinille.
Minun sydän on jättämässä minut,
haluamassa muualle,
ja minä olen täällä katsomassa silmiin,
jotka on kiinni sielussa, joka ei muista minua.
Kuinka monta elämää
minun on vielä kuunneltava
vääriä sydän rytmejä,
hyväiltävä unta,
rakastettava ihmistä,
joka ei voi tunnistaa minua?
Kuinka monesti kuoltava,
ennen kuin synnyn,
avaten silmäni, meidän elämässä?
Siinä, jossa tunnet minut
ja rakastat, kuten olemme aina rakastaneet.
Molemmat toisemme tuntien.
Ikuisesti. Palavasti.
Hehkuvin liekein.
Hehkuvin liekein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti