Rikkahippunen vai enemmän?

Mikä sinä olet ihminen? Oletko luomakunnan herra ja ylhäisyys? Kaiken kauneuden rakentaja vai sen tuhoaja: Vai jotakin täydellisen neutraalia. Kiven siru aavikolla, vain pisara valtameressä? Mikä sinä olet? Mikä minä ?Silmät sielun pelinä, korvat kuulemassa hengen haasteita. Ulkoista ja sisäistä maailman ääntä. Aivot ajattelemassa suuria ja vähenpiarvoisia ajatuksia.

Kuinka pieni ja suuri on ihminen? Niin mitätön ja samalla valtava, Muurahainen valaan vatsassa. Koko palloa valtaamassa. Tekemässä Maaemosta orjansa. Tai Taivaan Isästä toisen. Kuinka pieni voi julistautua maailman valtiaaksi. Mahdottoman rakentajaksi? Meidät luotiin heidän omaksi kuvaksi... Olemmeko se kaunis, vai irvokas kuva suurista mestareista?

Vai pieni näkymätön ja huomaamaton happimolekyyli, jonka vähyyttä et huomaa, ennen kuin on myöhäistä. Kun olet vähäisellä ilmalla riittävän pitkään, huomaat, ettet enää kaipaa mitään. Unesi muuttu todeksi ja kadotat kiinnostuksesi. Rakennat hapettoman maailmasi pieniin halusinaatioihin. Todellisuutesi on todenpi kuin mikään tuntemasi. Ilmaton tila, pelastus karummalta maailmankuvalta. Ilman happea saat unesi todeksi.

Voi ihminen miten pieni olet suuruudessasi. Miten ahne ja katoava. Ja silti sinä uhoat uhoamistasi, hengität kuvitelmiisi ilmaa ja saat sydämesi palaviin liekkeihin. Rakkaus on harha, elämä on harha, aika on harha. Tunteidesi keskellä elät harhojesi valtakunnassa, Sinä kuvittelet kaiken. Koko valtaisan tapahtumattoman tai tapahtumarikkaan elämäsi, sinä kuvittellen rakennat itse muotoonsa.  Kuvittelet todeksi.  Hengitä.

Kevätkö vain meille soittaisi sonetteja. Elämä vain meille luotuna antaisi kaiken haluamamme. Miksi? Mikä tekisi meistä niin suuren ja kauniin, niin täydellisen tärkeän Universumille? Pienuutemme vai suuruutemme? Hulluutemme vai viisaus? Mikä antaisi vain meille oikeuden täydellisyyden lahjaan, keskellä keskeneräisyyttämme? Miksi vaivautua? Miksi kuvitella itsestään suuria? Siksikö että mestareista mestarillisimmat loi meistä kuvansa?  Vain meistä? Äiti Maa ja Isä Taivas? Miksi te vaivauduitte kun ei meistä ole itsemme arvostajiksi?

Mikä on ihminen, muuta kuin tomua ja tuhkaa, sielun kipinä ruukkunsa sisällä? Itsensä pahin kriitikko, luomakuntansa sivaltava ruoska. Hulluutensa ja viisautensa keskellä loputtoman tietämätön omista voimistaan. Taitamaton ja hämmentynyt lapsi, harmaahapsisena, kumaraisessa kehossaan. Ei ole aikaa kuulla, tai katsoa ihmistä ihmisenä. Rikkahippunenko vain, vai paljon enemmä?

 Jos Äiti Maa  ja Isä Taivas meidät tomusta valmisti?
Oliko minun tomuni liikkeellä, ilmassa leijuvaa, vai kuollut jo valmiiksi?


 -W-