Sopimattomia.

 Joskus on ihan sanoin kuvaamattoman vaikeaa, näyttää omia tunteitaan. Kun ajatellaan ammatillisessa mielessä, niin kuinka moni esimerkiksi tahtoo kaupankassan itkeä tihruttavan samalla, kun itse lastaa tavaroita liukuhihnalle?  Siinä tulee heti olo, että pitää kysyä mikä toisella on hätänä? Vaan koska ihminen on töissä ja sie ostoksilla, (missä useanpi kääntyy napaansa, eikä tahdo juur muuta sanoa, kuin päivää ja näkemiin,) niin mitäs sille itkun tuhertajalle sitten tehdään?

 Tai jos olet umpikipeä ja kerrassaan huonona ja menet sairaanhoitajan, tai lääkärin pakeille ja tämä hoitohenkilö vaan hymyile, pahimmillaan jopa nauraa kikatta. Ei lainkaan ymmärtänyt, eikä myötätunnon häivää tuntenut. Sekopäinen ja outohan sen on pakko olla juur varmaan napsi kaappinsa kätköistä virkisteitä ja spiritus fortista kyytipojaks, pakko olla jollain tavalla sekakäyttäjä, väärällä alalla ja valelääkäri/-hoitaja.

Ja mitä onkaan huvipuistot ja hauskanpitokeskukset totisentorvensoittajan johdettavana? Ei ole siellä riemullista, eikä hauskaa. Naama peruslukemilla jakaa työntekijät paikkoja ja tiukkailmeisinä laittaa hattarat tarjolle ja liput ranteisiin ja toivottaa hauskaa päivää, näyttäen itse siltä, että tylsenpää paikkaa päiväsi viettoon et voi kyllä mistään löytää, mutta koita nyt silti viihtyä. Mie en viihy, tuskin siekään.

Eli ihan missä vaan, ei kannata sitä omaa tunteikkoaan tuoda julki. Mutta jos ei osaa itseään hillitä? Eikä osaa tunteitaan peitellä? Jos ääni on kova niin suuttuessa, kuin innostuessakin ja ilmeet on ajatusta nopeanpia. Ehdit hymyillä heti kun näet ihmisen ja toimit paljon ennemmin, kuin lähellä olija ennättää kertoa, ettei tahdo apuasi, saati sinua edes lähettyvilleen? Mitä jos vaan olet ajatusta nopeanpi ja se minkä koet olevan oikein ja ystävällistä, ei kelpaa kanssakulkijalle?

Mutta aina ihminen ei vaan kykene olemaan kaikille mieleen. Aina hymy ei vaan sovi kaikkialle, eikä kyyneleet puhdista ilmaa, eikä tylsyys ja avuliaisuus ole niitä tekoja, joilla oisi parasta lähestyä. Ja joillekin ihmisille ei vaan kelpaa, olisi kuinka päin kallellaan tahaansa. Sellaisien ihmisten miellyttämiseen, ei taida suuresti kannattaa panostaakaan.

Mutta jos joku hyväksyy sinut juuri semmoisena kun olet, ei hän hämmenny kanssasi silloinkaan, kun et ole ihan kukkeimmillasi. Sellaisen ihmisen vierellä kannattaa kulkea, sillä on ihana riittää. Riittää silloinkin, kun ei ole ihan sopiva ympärillä olevaan.

~W~