tiistai 25. kesäkuuta 2024

Hyvää matkaa Ystävä.

 Aamun ensimmäinen viesti kertoi sinun nukkuneen pois.
Viimeisen tapaamisemme aikana kerroit, kuinka elämästä on tullut aika tylsää, että olisit jo valmis lähtemään. Ymmärsin sinua täysin ja toivoin silti, että ehkä vielä löytyy 
täälläkin asioita, jotka tuo sinulle iloa.

Sinä olit reilu ja sanavalmis ihminen, feministi henkeen ja vereen. Kaikesta kiinnostunut ja valtavan tietorikas ja ajatteleva ihminen, vaikka aloitkin epäillä muistiasi. Minusta se oli kirkas ja terävä, mutta aina välillä huomasin, että kipinä sinussa oli hiipumassa. 

Minulla on aiemmilta vuosilta kokemusta siitä, kuinka elämänhalu katoaa. Sellaista käy niin nuorille, kuin vanhoillekin samoista ja niin eri syistä, kuten hyvin tiesit. Sinä olit niin kiinnostunut kaikesta ja kuitenkin pienen kylän pitkät matkat, esti sinua olemasta niin sosiaalinen ja niin tutkiva, kuin olisit tahtonut.

Viime talvi tuntui kuluttavan sinut loppuun. Kutistavan entisestään pientä, mutta pippurista punapäätä. Miksi meille käy niin? Me kutistumme ja haurastumme, vaikka olemme vahvoja ja tahtovia. Keho heikkenee, eikä enää jaksa kuten ennen. Ei jaksa iloita, eikä olla onnellinen. Hassua, että tunnen huonoa omaatuntoa kyyleleistäni, kun tiedän sinun jatkaneen matkaasi ilolla. Jotain uutta ja ihmeellistä Sinulle, tai jotain ihan tavattoman tuttua. Sinäkin olit vanhoja sieluja.

Me tapasimme tässä elämässä uudestaan monta kertaa. Ensikohtaaminen oli opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Ei paras mahdollinen, sillä niin vastahankaan olin heti tuntien alussa, että yhteistä säveltä oli vaikeanpaa löytää kuin luulisi. Ensitapaamisella en olisi lähtenyt lyömään vetoa ystävyyden löytymisestä. 

Aika ja matkat muutti matkaajia ja seuraavalla kerralla istutiin teellä Luontoemon pöydässä ja yhteiselle sävelelle löytyi jo enemmän sointuja. Tärkeimmät soinnut löytyi kai puutyötunneilta ja kissoista. Sinä rakensit loukun, jotta villiintyneet kissat saatiin suojiin ja uusiin koteihin. Tarvitaanko ystävyyteen muuta?

Kissoja ja rakkaus eläimiin. Sinun pojat oli suuria mahtavia ja minun Kattilanväki pieniä ja heillä oli tarinat, jotka me kerrottiin monen muun tarinan mukana. Ja nyt sinä lennät niiden tarinoiden mukana vapaana kuin tuuli ja minä tiedän ikävöiväni sinuakin aivan valtavasti. Ja itkeväni kuin Niagaran putous ihan vaan siksi, että ystävistä on ihan tavattoman vaikea luopua. Silloinkin, vaikka tietää että ystävä oli jo valmis ja kauan kotiin kaivannut.

Lennä, vapaana kuin tuuli siellä hengen ja tiedon lähteellä. Naura ja iloitse ja ravistele päätäsi maailman hulluudelle, sillä nyt sinä olet jatkuvan toiminnan keskellä. Etkä varmasti tunne tylsyyttä. Hämmästystä kyllä ja rauhaakin varmasti. Mutta sinä tiedät ja ymmärrät myös ne maailman ihmeet, joita minä luulin ymmärtäväni. 

Ja kun kuulet sinne asti, kuinka itken ystävän menetystäni, hymähdä ja sano jotain mitä ennenkin sanoit, nauroit ja juttelit. Heitä vaikka jollakin, jos liikaa kyynelehdin. Sillä itseni vuoksi minä suren, taas katosi verhon taa tärkeä ihminen, joille minä kelpasin minuna. Vaan kauaa en aio surra sillä, sinun vuoksi olen kevein sydämin, taivas on rajaton ja avaruus ihmeitä täynnä sinun kaltaisillesi. Loistavaa matkaa ja suurkiitos, että kuljit siitä osan kanssani. Kerrothan joskus kuinka voit, menikö tylsyys ohitse?


Ystävyydelle 
~W~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti