Joka kevät, kesä, syksy, talvi, sama laulu. Karista kesäkilot, kuori kehosi rantakuntoon. Näin vältät joulukilot. Kertyikö talvela liiaksi vararasvaa? Syksy koittaa oletko valmis? Syys, paras syy elämäntaparemontille, lähde diettiryhmään se tämä ja tuo.
On ollut huikeaa seurata ystäviä, jotka ovat laittaneet elämänsä uusiksi. Kuka milläkin tavoin. Muuttamalla toisaalle, aloittamalla koulun, perustamalla perheen, rakentamalla, tai kuten aika useat ystäväni, lopettamalla tupakoinnin, ja/tai laihduttamalla. He aloittivat ryhtiliikkeeensä, kuka mistäkin syystä ja joillakin heistä, ne on varmasti olleet yhtä motivoivia, kuin minulla aikanaan tupakoinnin lopetus. Henki, tai rööki. Vaikken aina, joka hetki, pidäkkään elämääni puolikasta puupenniä arvokkaanpana, silloin se oli sitä. Aivoverenkierto-ongelmien ja niiden aikaan saamien lisäoireistojen kanssa elo, olisi ollut, kuin arpapeliä. Kun tiedän kuolevani kuitenkin ennen pitkää, tahdon kuolla "saappaat jalassa". Kerta rähinällä, ilman pitkää kitinää, naps ja se on siinä.
Elämä on aina arpapeliä. On ihanaa että ihmiset pitää itsestään huolta ja parantavat kuntoaan. Mutta toisinaan tulee tunne että ulkonäköpaineita luodaan aivan liiankin kanssa. Kaikkien keho ei muotoudu samoin eikä jokaiselle sovi juuri se tyyli kuntoutua jonka lehdet ja lööpit hehkuttaa parhaaksia. Vaikka huolehdit itsestäsi, voi jokin odottamaton kuitenkin tulla ja aiheuttaa pysyvät vammat, joiden kanssa elämme ja kituutamme, siihin mysteeriseen loppuun saakka, sillä tyylikkyydellä, kun se meidän kunkin karttaan on piirretty. Tehkäämme siis parhaamme, Nauttien.
Meitä voi toki kehoitella siihen ja tähän urheilu rääkkiin. Meille voi pitää syyllistysluentoja siitä, kuinka huonoja ihmisiä olemme, kun emme noudata ruokavaliota, kun emme edelleenkään siirry totaali luomuun, tai totaali kasvisruokaan, liity kuntoklubiin ja hanki kausikorttia plastikkakirurgille.
Siltikin, vaikka kaikilla tuntuu olevan hillitön hinku muuttua pienemmäksi ja hoikemmaksi, kauppojen hyllyistä, lähtee aina varmimmin ensimmäisten joukossa koon 40 kengät, koosta 40-eteenpäin vaatteet ja ne suurimmat puskurin peitteet. Ai mistäkö tiedän? Ne ovat yleensä ne koot, jotka on lopussa, kun itse hakeudun vaateostoksille. Isommat on säkkejä, eikä edes runsaammat ihmiset tahdo pukeutua säkkeihin. Pienemmät ei mene ohi korvista, eikä nenästä ylhäältä päin, eikä pohkeista alhaalta käsin. Jos yrittää muuta kautta, liepeet ei kohtaa toisiaan ja se on kyllä hiton paha vaje esim. takissa, jos nappirivi ei kohtaa vastakappalettaan.
Suht moni meistä naisihmisistä on täyteläisiä, rintavia ja perseviä. Elämämme herkuista nauttivia kauniita ja ihania naisihmisiä. Ja miesväki, isipäginsä omaavia ja sohvaansa rakastunutta, komeasti kroppansa kantavaa, urheiluruutu kansaa. Olisi hämmentävää vaatia, että joka heppulin ja tsirbulan, olisi oltava kokoa S, M, tai L. On heitä perhosen pieniä ja siroja ja meitä laajenpien mittakaavojen väestöäkin. Ja kiitos, kauniita ja kohtuuhintaisia vaatteita, pitäisimme kaikki, näillä muodoillamme, ja varmasti varsin mielellämme.
Ja ei, kaikki ei voi rakentaa itselleen kansakunnan vaatimaa unelmaa kroppaa. He saattaa pitää jo olemassa olevastaan.
Toisaalta, jotkut ei ehkä pidä saavuttamastaan, mutta heille käy kuten minun kaltaisilleni epätoivo-diettaajalle. Aloitamme dietin ja huomaamme, että pahus, into ei riitä kuukautta pidemmälle. Ohjeissa sanotaan, että siihen mennessä, oisi pitänyt pudota, jo vähintään 4-5kg, mutta yllättäen, naapurilta (joka ei diettaa) on pudonnut ne 6kg ilman mitään tuskaa ja minulle dietti on tuonut (ilmeisesti naapurilta) pari kaverikiloakin tullessaan, kiitosta vaan paljon kiits, ei olis tarvinut. Miten se tapahtui?
Ei minkään valtakunnan käsitystä.
Mini-ihmisenä minulla oli ylisuuret silmät, kapeissa kasvoissa ja joka lääkärikerralla äipälle pidettiin luento siitä, kuinka lapsi on alle käppyröiden painossa ja pituus huitelee missälie.
Minulla oli harvoin nälkä. Herkkuhimo tosin tuli varmuudella pari kolme kertaa kuukaudessa. Silloin mikä tahaansa herkku, vaikka se sitten olisi ihan perusmunakas, punajuurisallaaddi, nakit, tai se pellillinen mustkkapiirakkaa, karkkipussi, tai kasa cipsejä, se on saatava välittömästi. Saman kaltaisuus ruokailusysteemeissä, toimii edelleen. 
Minä pärjään pitkään aamupalalla ja yhdella aterialla. Mutta ruuan täytyy olla oikeasti hyvää. Ja edelleen, kiitos "naisellisen hormoonihulluuden", kun syötätys iskee, menee vaikka pikkukivet majoneesikuorrutteella. Tässä vaiheessa, kun on tunnustanut huonot tapansa, ei pitäisi huimia valituksiakaan päästää omasta kropasta, tai sen koostumuksesta. Mutta kyllä minä silti ihmettelen etu- ja takapainotteisena ihmisenä, että mistä ne minua isompipuskuriset frouvat löytää esim. puskurinpeitteensä kokoon 85 K? Omaa kauppakassi tyyppiäkin, oli harvinaisen haasteellista tavoittaa. Ja hinnat mokomista kassukoista ovat kohtuuttomia.
Olen toki laihduttanut ja onnistuinkin pääsemään pahimmista liika kiloista eroon, mutta aikuismuotoja se ei kadottanut. Naisen keho on naisellinen. Siinä kuulu olla tissit ja perse, mukkura ja makkara. Eikä edes siksi, että löytyisi herroille tartunta pintaa, vaan siksi, että toisilla se keho tykkää olla muodokas, kun se kerta sellainen on. Mutta vaatteet on tehty nykymaailmassa vaan hoikkia mallinukkeja ja hengareita ajatellen, ja kuka hullu hankkii itselleen upean tanssimekon, tai hippahousut, vain roikottaakseen niitä kaapissa?
Ylimääräiset dietit minulla menee tyylillä, posket kapenee ja silmät suurenee, pää pienenee, mutta kroppa pysyy samana, paitsi että, hanuripuoli laajenee ja puskuriosasto tarvitsisi lisätilaa. Ainahan toki kannattaa liikkua, että tulee lihasta sen löysän tilalle. Mutta uskallappa pitää pidenpi tauko, jonkin liikarasitustilan vuoksi, tai ihan vain siksi, että liikkuminen vartin välein ei ole enää mukavaa.
*PING*
Alle kahden viikon, ne saavutetut lihakset, muuttuu lyllyväksi miksi lie, joka kenties kuuluu rintsarin kuppi osastolle, tai xxl koon pikkupöksyn sisuksiin, mutta joka syystä, tai toisesta, on nyt asettautunut roikkumaan, sekä liivien sekä pöksyjen, ylä-että alapuolelta, niin edestä, takaa, kuin sivuitakin.
Niin se vaan on, minun kilot on minun kannettavinani, sinun kilot kannat sinä, ja meidän kummankin kannattaa keskittyä rakastamaan, niitä omia vatsamakkaroitamme. Jos emme niitä rakasta, muttemme asioille mitään teekkään, niin ihaillaan sitten heitä ja teitä, jotka potkitte itsenne ulos kämpästä, muokkaamaan sitä kaunista kroppaanne. Toivotaan näille reippaille parasta, eikä kauhistella, kuinka överiksi menee. Överiksi se toisinaan menee tässä itse kullakin. Yritti mitä tahaansa. Jos ei sitä huomaa itse, tulee aina joku, joka huomaa. Ja vihjaa "se ois muuten kulman takana kuntokuuria ja ryhtiliikettä tarjolla.."
PS. Kiitosta muuten Naapurin Rouvalle ja muillekin ihanille ryhdisteleville, lenkki-, jumppa- ja humppaseuralaisilleni, vuosien saatossa kertyneistä liikkumakilometreistä.
Mukavaa, että voin marmattaa ja nauraa kankeita jäseniäni ja pysähtymättömästi tytisevä muotoja, maailman ja kropan hullutuksia,
kauniille ja hoikille ja ihanasti itsensä kaltaisille ihmiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti