maanantai 9. helmikuuta 2015

Entisaikojen tehokkaat Flunssalääkeet.

Lapsuuden pipitauti, jota podettiin marjamehua juoden ja lämpimän käden paijatessa kuumeista otsaa. Oli talouspaperirulla punkan vierressä ja kun voimat oli loppu, äippä otti ja töräytti nöössen tyhjäksi. Toi mehua ja mitä vaan mieli teki. Pääasia, että tuli jotain syöneeksi, ettei pipitauti vienyt kaikkia papusia. Ja jos oli tarvetta ajankululle, oli äippä vieressä lukemassa kirjaa, tai juttelemassa mukavia, pelaamassa vaikka jotain mukavaa peliä, jos siihen vaan toipilaan voimat riitti.
Tauti kesti sen aikaa kun kesti ja aina piti pitää yksi välipäivä riekkumisessa, että tuli varmuudella kaikki pöpöt terveeksi parannettua. Uni paras lääke ja niin pois päin...


En enää millään pysty muistamaan kuinka kauan, olen potenut tätä hyvin kiusallista flunssaa, joka viimeisen kolme viikkoa on ollut jo niin voimia koettelevaa, että olen jo ottanut yhteyttä ylinpään tietoviisaistoon, eli terveyskeskushenkilökuntaan. Tuloksetta. 

Lääkeet saatuani, tulin vain kipeämmäksi ja kuluneen viikon aikana olen niistänyt ja niiskuttanut lähes100kappaletta aloeveera-nessua ja puolikkaan sataa menttooli-nenäliinaa, sekä vajaan rulla erittäin karkeaa, mutta sievästi kuvioitua talouspaperia (en osta toiste.) Keitellyt kuumaksi juomaksi yhden pullollisen puolukka-kriikuna mehua, sekä pullollisen viinimarjamehua (taivaallisen hyvää molemmat), sekä kokannut sitä, mitä sattuu kaapista löytymään. Eli ei suuria kurmeita, sillä varastot alkaa olla melko tyhjiin käytetty. Jonkinlaiseksi onneksi voi kai sanoa, ettei kyllä ole juuri maittiakaan mihinkää.

Ja vaikka kaapin kätköistä löytyisikin tarvikkeita, lapsuusaikojen pipi-herkkuihin, jostain täytyisi löytää se jaksukipinä, loihtia niistä jauhoista ja sokereista, ynnä happamaksi kokkeloituneesta maidosta, ne letut ja pannukaakut, mitä äippä ihanainen laittoi, kipuilevan kärttyiselle kakaralleen. Ja sitä kuumaa kaakaota, äipän erikoislääkettä.  Mihin niiden kaikki teho on kadonnut? Missäköhän välissä minusta tuli immuuni sille parantavalle lääkkeelle, mitä äippä meille lapsena juotti ja syötti?

Kun se lapsuus-aikojen ihana pipi-palvelu, ei toimikkaan enää kuin unelma ja tuo juuri sitä-mitä-mieli-tekee suoraan sairasvuoteelle. Jos tahtoo viihdykettä, on luettava ihan itse, tai ainakin ihan itse on vaihdettava äänikirjan levy.Sitä on ihan otettava tassut alle ja tutistettava itsensä hellan ääreen, tai valutettava hanasta se kuuma juomansa, jos ei keittää jaksa, aika rasittavaa. Ja kun sitä otsaa tykyttää päässä kirnuavien räkäputousten vuoksi, niin ei se kyllä, oma kätönen, tunnu yhtään niin lohdulliselta siinä otsalla, kuin se äippä-murun lempeä käsi.

Olen tässä pohtinut ja löytänyt syyn pitkittyneeseen tautiini. Olen sitä mieltä, että ennen oli kyllä tehokkaammat tropit, enkä nyt tarkota penisiliiniä, tai muitakaan antipiootteja ja tulehduskipulääkkeitä. Sen parhaan flunssalääkkeen nimi oli kyllä Äippä, äiti, äiskä, mutsi, äitsykkä, äityli. Se saattoi toisinaan olla myös isi, isukki, iskä, veli, sisko, mummi, tai pappa. Miten nyt kukanenkin sitä lapsuusaikojen tehokkainta troppiaan kutsui. Täydellinen lepo, loistavalla palvelulla, lohduttavalla ja mukavalla seuralla, uupumattoman ja rakastavan hoitohenkilökunnan kanssa.

Kyllä se oli lunssatauditkin ennen 100 kertaa siedettävänpiä potea.

Niiskutellen entisaikain hellästä hoidosta kiitelen ~W~





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti