Ovikello soi ja ovesta astuu nuorimies, joka vaihtaa asunnon lukot, pyydän avaimia, mutten saa niitä. Seuraavaksi ovesta astuu ihminen, joka alkaa rakennella uutta putkistoa kotiini, ilman sen kummepia selityksiä. Tämän jälkeen saapu seuraava henkilö, joka kasaa kaikki tavarani nippuun yhteen kulmaukseen ja vaihtaa kotini ikkunat. Katselen touhuja, milloin kipsattuna kaulaan saakka, milloin henki pihisten. Kaikki jättää jälkeensä remonttipölyä ja olen tukehtua, ympärilläni on kaaos ja pakkailen itkien tavaroitani muuttolaatikkoihin. Tapahtumat vaihtuvat toisesta toiseen ja aina jotenkin ahdistavanpaan ja ahdistavanpaan tilanteeseen. Lopulta huudan ääneen.
- Hei kuule pikkuinen, ei hätäpäivää, kaikki hyvin. Painajaista vain, painajaista entisistä ajoista. En tunnista puhujaa, mutta tunnen hänestä huokuvan ystävällisyyden, viereeni tulee useanpikin tutulta tuoksuva ja tuntuva. Huokaisen syvään ja rauhoitun. -Taavi, juota Kirjurille tämä. Joku nostaa päätäni ja juottaa minulle juomaa, jossa maistuu suklaa, kaneli ja karpalot, toisella hörpyllä vadelmat mustikat ja kerma, seuraavalla kahvi ja toffee ja sitten kamomilla ja.. nukahdan ennenkuin tunnistan muita makuja.
Olen huoneessa, jossa on pimeää vaikka on valot päällä, sysimustia hahmoja hiipii nurkissa ja koetan päästä niitä pakoon. Ne tarttuu minuun kiinni ja kannan sylissäni laatikkoa, jossa on tavaroita, heitän tavarat hahmoja kohti ja säntään ulos. Uljas on oven edessä ja hyppään siihen, lähden ajamaan pakoon. Keskellä tietä seisoo musta lohikäärme, joka jäädyttää tietä edessämme. Uljas muuttuu, siitä tulee suuri harmaa hevonen, jolla on siivet, se kantaa minua selässään ja hetken päästä olen nurin niskoin jossakin, josta roikun pää alaspäin..Aaaaaaaarg -Ei hätää pikkuinen, unta taaskin, joku silittää otsaani. -Jalo, tässä, anna Kirjurille nämä. Joku syöttää minulle kesämarjoja, tosi hyviä, kuin suoraan mättäältä.
Istun tienpenkalla ja katselen Uljasta, se on nurin niskoin ojassa, jotenkin lohduttoman näköisenä, aivan kun sen henki puuttuisi, ympäristö muuttuu steriiliksi ja minulle puhuu ihmiset, joiden kieltä en ymmärrä. Seuraavassa hetkessä olen valoisassa asunnossa. Vanha Rouva on sairas, se hiipuu pois sylissäni ja alan itkeä. Ympärilläni on ystäviäni, mutta he ovat läpinäkyviä, enkä voi koskea heitä. -Ei hätää kaikki hyvin, uni vain, kuuluu jostain taas, joku silittää päätäni.-Muriel juota hänelle tämä. Saan lasin huulilleni ja maistan ensin monet hedelmät, sitten raikkaan veden, ja viimeiseksi lämpimän maidon. Nukahdan taas.
Sylissäni on kaksi pientä kissaa, ne leikkii ja hassuttelee, Vieno Pienoinen näyttää hiukan myrtyneeltä ja nauran sille. Olet sinäkin yhtä rakas, hassuja Kakaroita, kyllä meistä kaikista vielä kaverit tulee. Näen kuinka Tontun-ovista kulkee väkeä sinne ja tänne, takapihalla lumihangessa kuopii harmaa siivekäs hevonen, kävelen ulos ja kiipeän sen selkään. - Hei pikkuinen, vielä ei ole aika lähteä. Tuleppas takaisin. Joku iso ja jättimäinen kantaa minut sisälle, nostaa sängylle ja peittelee peittoihin. Avaan silmät. On aamu ja ulkona harmaa ja viimainen ilma. Hevosesta ei näy jälkeäkään, mutta ihan hetken näin ympärilläni enemmän väkeä, kuin koskaan. Silmänräpäys ja kaikki katoaa, vain Kattilan väki kuuluu raapivan oven takana.
Ei pitäisi kai lukea niin paljon Fantasiakirjallisuutta, unistakin tulee outoja, aivan kuin oisin matkustanut vuosia, pohdin ääneen aamiasta tehdessäni.
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti