Valtavan suosion saanut kelkkailu uuvutti koko poppoon alta aikayksikön illalla, unta ei tosiaankaan kenenkään tarvinut odotella. Jokainen nukahti juuri siihen, mihin sattui viimeisen glögimukinsa kanssa asettumaan. Kirjuri vetäytyi myös hymy huulillaan nukkumaan, vauhdikkaasta päivästä uupuneena.
Pakkanen paukkui nurkissa ja tähdet kimmelsi taivaalla, Jalo asteli Kesälässä miettien syntyjä syviä, eikä missään kuulunut hiiskahdustakaan. Kunnes Kattilan Vieno-neito hyppää nukkumapaikaltaan alas, Pieni Punainen ja Ymmi-neiti seuraa perässä, suoraan saunaan ja siellä lauteille. Taavi katselee Kattilan väen toimia.
Vieno-neito istuu hetken ylimmällä lauteella, hyppää sitten alas ja kylpyhuoneen keskilattialle se jää kyyryyn. Kehrää ja hyrsyää.
Kakarat seuraa tilannetta lauteelta. Kaikissa on pieni suru. Pieni Punainen, joka on viimeksi tullut taloon, kehrää myös. Aivan kuten silloin kun Vanha Rouva nukkui pois. Makuuhuoneesta kuuluu kuinka, Kirjuri kääntyilee ja puhuu unissaan lohikäärmeistä. Ei saa selvä, onko hän vain huolissaan TulenKullasta, vai näkeekö hän painajaisia kolarista.
Kattilanväen kehruu lisääntyy. Yht'äkkiä keskelle kylpyhuonetta alkaa kerääntyä pieniä hopeahileitä, aivan kuin pakkas-ilmassa. Mutta tämä ei ole kylmää, hileet lisääntyy ja tiivistyy ja muodostaa hahmon, joka muistuttaa, niin kissaa, kuin lohikäärmettäkin, kuin Irvikissa Liisan ihmemaasta, eikä kuitenkaan. Vaan tuntu on tuttu. Taavi istuu hiljaa lattialle Vieno-neidon viereen. -Iltaa Vanha Rouva, mistä sinä siihin tulit? Sinua on ikävöity. Hyrsyten Rouva pyyhkäisee Taavia ja Vieno-neitoa ja suuntaa makuuhuoneen ovelle, josta sulautuu läpi. Me seuraamme perässä, Kattilan väkeä lukuunottamatta, he kehrää edelleen kylpyhuoneessa ja saunassa.
Makuuhuoneessa himmeästi kimalteleva Vanha Rouva asettuu Kirjurin rinnan päälle ja kimmellys lisääntyy, kissa kehrää ja ääni tuntuu väreilevän kimalteina, joka lisääntyy lisääntymistään. Muuntuu Kristalliseksi lohikäärmeeksi, joka puhaltaa päin Kirjuria valkoista tulta. Vanha Rouva tamppaa kuten eläessään Kirjurin rinnusta ja sen tampatessa, rinnuksesta pusertuu kuin mustaa tervaa, josta muotoutuu vähän kerrallaan pikimusta lohikäärme. Ei suuri, eikä pieni, mutta äkäisen näköinen ja kynsillään tiukasti kiinni Kirjurin rintakehässä.
Huoneen tunnelma muuttuu kuin taistelu tantereeksi, emme voi puuttua mihinkään Vanhan Rouvan tekemään. Katselemme vain. Lohikäärmeet kasvaa ja tunnistamme mustan Sysisydämeksi, lohikäärmeistä häijyimmäksi. Samaksi, joka vuoden alussa jäädytti tien ja pyyhkäisi Uljaan tieltä. Kristallista ajattelimme Valkeantähdeksi. Vanha Rouva jatkoi tamppausta, aivan kuin oisi pumpannut Kirjurin sisältä viimeisenkin tervarippeen ulos. Kun Sysisydämen viimeinenkin suomu oli ulkona Kirjurista, Kristallinen hurjimus iski siihen hampaansa ja repi kauemmas Kirjurin rinnuksesta. Vanha Rouva asettui levollisesti Kirjurin sydämen päälle ja sulautui siihen.
Lohikäärmeet jatkoivat hetken taisteluaan, sitten Kristallinen tuntui pääsevän voitolle Sysisydämestä ja ampaisi lentoon, musta häijyläinen tiukassa otteessaan. Kesälässä oleva Jalo katselee, kuinka hopean ja kristallin hohtoinen hahmo haalenee yöhön. Koko taistelu käytiin vain kehräyksen kuuluessa huoneistossa. Kun viimeinenkin hile hopeaa on kadonnut, Vieno-neito ja Kattilan Kakarat havahtuvat ja siirtyvät sohvalle. Jalo liittyy seuraksemme tarkkailemaan Kirjuria, joka nukkuu levollisemmin kuin vuosiin.
-Mitä luulette, että se oli? Kysyi Taavi -Jotain, mitä TulenKulta lähetti, vai Kattilan Vanhan Rouvan lahja? ehdottaa Jalo. -Kuka tietää? Ehkä se vielä selviää, tai sitten ei. Mutta unohtumatonta se oli. Vaikutukset tunnemme varmasti ennenpitkää. Tokaisin napauttaen nenäkoruani.
~HillaMaija~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti