Eikö voitaisiin lähteä pulkkamäkeen? Tai ulos leikkimään? Kirjuri on kaivautunut, Pienen Punaisen kanssa sohvannurkkaan katsomaan Hömppää ja vanhakansa tuntuu olevan tyytyväinen asioiden tilaan. Roopertti Rupsu ja hitupikkuiset, sekä minä, kaipaamme toimintaa.
Isä on lähtenyt jonnekin ulos ja äiti häärää keittiössä HillaMaijan kanssa. -Menkää vaan edellä ulos, kelkkailemaan, tai pulkkailemaan, ehkä siellä voisi tehdä myös lumiukkoja? mutisee Kirjuri katse kiinni ohjelmassa.-Tuletko varmasti perässä? kysyn. -mjooo..ehkä nukun päikkärit, tai kun leffa on ohi...
Selvä, lupa leikkimiselle annettu, siispä liikkeelle. Kirjurin varastossa on pulkka, siispä sillä ja kelkalla lie sopivat toiminnot. Kipitämme varastolle ja pohdin miten tämä, ilman kirjuria, pitäisi hoitaa? Katson keittion ikkunasta, kuinka äiti ja HillaMaija jakaa kupilliset kahvia ja ihanat palat Daadelskaa ja hillokeksejä. He ottavat oman osansa, joka on tuoksua ja makua, sekä eetteriä ja Kirjurille he antavat sen kiinteän osan, jonka ihmiset näkee.
-Toimiikohan tuo myös Kelkkaan ja pulkkaan? kysyn Roopertilta. Kun saan myöntävän vastauksen, ryntäämme varastoon. Roopertti on taitavanpi näissä asioissa, niin hän saa toimia taijantekijänä ja aivan hetkessä, meillä on Kelkan ja pulkan kaiku, tai hahmo käytössämme. Seuraavaksi pitää löytää mäki. Kierrämme lähistöllä, koska meillä ei ollut lupaa lähteä kauas, mikä sinäänsä on ihan halju juttu. Olemmehan me ennenkin käyneet vaikka missä. Esimerkiksi Susilauman kanssa metsästämässä ja TulenKullan kanssa lentämässä ja jopa katsomassa, kuinka Karhunen nukkuu talviunta. Sitä ei voi vaan vanhemmille sanoa, sillä Roopertti epäilee, ettei se tainnut olla ihan sallittua.
Pidämme neuvonpidon ja hetken päästä löydämmekin aivan loistavat paikat kelkkailulle, tie on liukas ja ajelemme kauan. Eikä Kirjuria kuulu. Aloitamme uuden leikin teemme Lumiukkoja, mutta sekään ei ole sama, kuin jos olisi enemmän tekijöitä. Näen, kun äiti vilkaisee ulos, -tuleeko Kirjuri jo? kysyn ajatuksissani ja äidin vastaus tulee hiljaisella ajatuksella-Hän nukkuu.-Höh, no pitää keksiä jotain muuta. Jatkamme leikkiä.
Sisällä Kirjuri tuhiseen viltin alla, Kattilan väki on kerääntynyt hänen ympärille ja nukkuvat hekin. On ihana rauha ja hiljaisuus, jota kestää noin puolituntia ihmisajalla mitaten. Sitten alkaa kuulua kummia ääniä, Kirjuri havahtuu. Katselee ympärilleen unisesti, kun hiljaisuus jatkuu, oletti nähneesä unta. Avaa tietokoneen ja jatkaa elokuvan katsomista. Hetken päästä ääni kuuluu uudestaan, viuhadus ja humahdus, tömähdys, hetken hiljaisuus ja taas. Ihan kuin jostain tieteiselokuvasta, tai tohtori Whon Tardis laskeutuessaan. Kattilan väki kiipeää varuillaan sohvan selkänojalle ja katsoo ikkunasta.
Ilmeisesti se ei kuulu, vain minun korvissani, pohtii Kirjuri.
Ja sitten kuuluu tavattoman kova räääääääähhhhhhhhh ja kohsssssssss ja Kirjurin silmissä vilsee valkeaa massaa, Kattilan väki hyppää metrin ilmaan ja muuttuu näkymättömiksi.-Ja se oli???? Kirjuri tyrkkää nenänsä ikkunaan kiinni.
Me istumme Pulkassamme ja hihkumme riemusta, kolme ensimmäistä liukua onnistui, kuin Janne Ahoselta kerrassaan. Moni muu huippuhyppääjä ei olisi moista osannut. Ei muuta kuin uudestaan vesiränniä myöden katolle, minä jouduin jopa käyttämään aidankaidetta apuna, isonpi kun olin. Katon reunalle päästyäni jalkojen alla hiukan luisti, mutta ei hätää, ylös vain. Katon harjalla iskin jalkani huolellisesti lumeen ja pidin pulkaa paikallaan, kun Hitupikkuiset ja Roopertti hyppäsi kyytiin. Hilirimpsi roikkui kaulahuivissani ja hihkui "Hui miten jännittävää, pelottaaaaaaaaaa niiiinnn.." Käskin kavereita pitämään kiinni ja hyppäsin pulkkaan..
Samalla sattui jotain hassua. Pulkka tuntui pysyvän paikallaan, mutta katto lähti kovaan luisuun, vai lumiko se liikkui? Ihan tarkkaan en osaa sanoa, mutta meno oli vauhdikasta, piti ihan silmät puristaa kiini ja karjaista "Räääääääääääähhhhhhhhhh !" Tumps. Vauhti pysähtyi, mutta edelleen tuntui, että jotakin liikkuu ympärillä. Äänet on hurjat. Avaan varovasti silmät ja näen vain valkoista massaa,.. ja yhtään en voi liikkua. -Ihan kuin sen Karhusen luolassa, sanoin hiljaa, Roopertin ääni kuuluu yhtä hiljaisena, jostain valkean seasta. -Melkein me semmoisessa taidamme ollakin. Karhu vaan on ulkopuolella, varrohan, kun vanhenpasi ja Kirjuri löytää meidät. Luulenpa, että Karhusen ärinä oli siihen nähden vielä pientä.
Jonkun tovin myöhemmin istuimme, höyryävien mehukuppien kanssa, viltin sisälle käärittyinä sohvalla. Kirjuri hymyili jo, mutta vanhemmat jatkoivat palopuhettaan ja murinaansa, Kirjuri kuunteli tarinaa ja auttoi minua kirjoittamisessa. Mutta se me päätettiin, että vaikka oli ihan superhauska päivä ja ihan elämäni parhaat liut tähän mennessä, niin ainakaan ihan heti, ei lasketa pulkalla katolta. Onneksi ollaan kaikki ehjinä.
~Kyösti, Jasmiken ja Jalon Sydän~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti