maanantai 11. lokakuuta 2021

Tiks, Ovi kiinni.

Hassua sanoa, että olen elämäni aikana muuttanut monta kertaa. Ja silti ehdin asua viimeisimmässä Kotosessani, muutamaa viikkoa vaille 24 vuotta. Kokonaisen ihmis-elämän, aikuisikäni. Ajan, milloin ihmiselämässä yleensä tapahtuu mullistuksia ja suuria muutoksia.

Kyllä, mahtui niitä näihinkin vuosiin, vaikka oman ajatusmaailmani suppeasti katselevat silmät, ei kaikkia kuohuntoja nähnytkään suurina muutoksina, eikä korvat erottaneet myrskytuulissa mitään semmoisia tuiverruksia, jotka oisi olleet niitä elämän hurjimuksia, joista oisin saanut itseltäni "kokemuspisteitä", tai "Wau-efektejä", joita kertoa vanhainkodissa vieruskaverille.

Miehän olen kokoajan, luokitellut elämäni tylsäksi.


Alkuun muuttoa tehdessäni, kahmin tavaroita kokoon ajattelematta sen suurempia. "Kunhan pääsen tästä pois..." Näiden vuosien aikana on sattunut ja tapahtunut. Toisinaan kävi toiveissa, että oispa kiva, kun voisin olla jossain ihan muualla. Onneksi muutto/ muutos ei ole tapahtunut nopeasti, vaikkakin tapahtui nopeasti. Ehdin ajatella.

Kuukauden verran kävelin ns. Pyhiinvaellusta pihasta toiseen. Kannoin tavaroita, välillä oli ystäviä kantamassa apuna ja tavarat vaihtoi paikkaa pikku hiljaa. Kattilan väen kanssa hipsuteltiin syntymäpäiväni kunniaksi Uusholliin ja Huusholli muuttui EX-kotoseksi. Omaa Lintukotoa ei enää ollut, mutta oli paikka, joka piti turvassaan ne vuodet, jolloin usko "synkimpien pilvien hopeareunukseen" ei ollut kovin korkea.

Tänään siivosin ystävän kanssa Huushollissa loppusiivousta ja toivoin, että saisin siivottua sieltä pois oman elämäni jäljet. Ainakin niiltä surullisilta osilta. Kikatellen katselin parvekkeelta kuinka Wilhelmiinan Kesälästä, oli Jalo nakellut alakerran asukkaan pihalle, aivan mahdottoman määrän kaunistuksia kasvamaan. Aivan kaikki jälkeni ei katoa vähällä. Kesälän kukkaloisto oli välillä melkoinen harmitus naapureille. Luulen, että juuri siksi Jalo heitteli kukkansa pitkin ja poikin,
"-Siitäs saat ja siitä... Kukaton kesä muka, ei minun aikanani!"

En viimekeväänä jaksanut keskittyä kukkiin kuten ennen, mutta Jalo sai edellisvuoden kukat kasvamaan kuumalla parvekkeella. Toivon Jalon tulevan mukanani Uusholliin, kuten kaikkien muidenkin Kattilan Kievarin Turisijoiden. Ilman heitä ja ihmisystäviäni, Mustat vuodet oisi olleet silkkaa kärsimystä. Ilman Lintukotoani kärsimys oisi ollut sietämätöntä. Olisiko Mustille vuosille tullut koskaan loppua? Mikä minua silloin oisi suojellut? Olisinko ikinä oppinut löytämään iloa sisältäni, turvallisuuden tunnetta elämässäni, ilman tätä kaikkea?


Tiedättekö, että Koti on ihmiselle, varsinkin yksinäiselle ihmiselle kuin lämmin viitta harteille. Siitä tulee tarina ja tuhat, ennen kuin huomaatkaan. Se on ensirakkaus ja helvetillinen riita samassa paketissa. Se kuulee salaisimmatkin haaveesi ja tuskanhuudon silloinkin, kun lähettyvilläsi ei ole ketään. Näkee sinut alastomampana kuin edes itse itsesi näet. Ja sinä näet kotisi puuna, tiilenä ja mistä se ikinä onkaan luotu. Sinun Viittasi.

Kun kaikki oli siivottu, kaikki tehty, kiersin huoneet ympäri seiniä silittäen ja sanoi kiitos, hyvästejä en vielä sanonut, koska mie katselen Lintukotoa joka päivä ulkoa. Mutta menneitten vuosien turvasta minä kiitän. Silitin suruni seinistä pois ja laitoin uutta asukkia varten pelkkiä hyviä ajatuksia annettavaksi. Toivottavasti joku toinen voi tuntea tuon paikan omaksi Lintukodokseen. Viitakseen. Turvasatamaksi maailman myllerryksissä.

Ja nyt Uushollissa, Kodin nupussa, minä mietin, miten opetella uuden talon tavat. Ja itkin ihan hetken, kuten Lintukotoa siivotessani. Hyvästelen menneisyyteni ja toivotan samalla tulevaa Tervetulleeksi, todeten, että tässä on hyvä. Aika uteliaana istun nyt lepotuolissani, henkisiä turvavöitä kiinnitellen, kuin lentomatkustajat konsanaan. Jännittävä nähdä ja kokea, mitä tällä Kodilla on annettavana.

Kuinka monesti voin sanoa Tiks Ovi Kiinni,
 samalla kun Aukeaa Ovi Tiks?

Seuraavan elämän nousukiidossa. 

~W~