tiistai 21. kesäkuuta 2022

Eräälainen Pyhiinvaellus

Mie oon pyöräillyt jonkin verran aina, ja varsinkin polvivammojen kuntoutus aikoina tupapyörä, oli se tärkein kuntoutusväline, ennen kuin fyssarin käsittelyyn oli mitään asiaa. Viimeiset 2 vuotta olen kuntouttanut itseäni, monin eri tavoin, yksin ja yhdessä ammattilaisten kanssa. Sekä fyysistä, että henkistä kuntoa kohottaen. Aina on tullut uudenlaisia saavutuksia ja tänään yksi niistä saavutuksista oli vuosia sitten tekemäni hiljainen tavote.

 Olen kertonut Uljaksesta, "me" tehtiin liki päivälleen 10v sitten retki Pohjattomalla olevalle Seita kivelle. Uljas kökötti parkkipaikalla ja mie kiipesin rikkinäisellä polvella äkkijyrkkää rinnettä ylös. Seita oli sisuksia hyrisyttävä. Aina ohi ajaessani tunsin sen hyrinän. Ja mietin, että vielä mie kiipeän sinne.

1.7.2012 kiipesin kiven luo ensimmäisen kerran.
 5.3.2022 ajoin Uljaalla melkomoisen kolarin. Uljaasta jäi reissumuistot ja itse olen ollut siitä asti sairaslomalla toipumassa rytinän aiheuttamista vaurioista. Tänään 21.6.2022 (Kesäpäivän seisaus) urheilullisesti Superfyssarin rääkissä, iski idealla. Kejava pitää kouluttaa kestäväksi. Ja tänään mie lähden toteuttamaan tuota tavoitetta. Kotiuduttuani citysestä varustauduin retkelle niin, että Ex Naapurin Rouva toimi yhteyshenkilönä ja mahdollisena pelastuspartiona, "jos perse ei kestäkään."

Lähdin viemään vuosien harmit, kivut ja tuskat Kivien Kuninkaalle. Sinkeli on yllättävän kepeä kulkuneuvo, mutta tämä retki vei jokusen hetken. Ja epämukavuusalueen joka reunalla tuli kierrettyä. Mutta jep, siellä on Seitakiven uumenissa muuntumassa minun mutinani. Ja Käkisalmen silta, minun ainainen pelkojen polku, ylitetty yhdessä Sinkelin kanssa. Se käy kuulkaa polkeminen ihan meditoinnista, moni asia tuli pohdittua ja käännettyä sellaiseen asentoon, että niiden kanssa on helpompi elää. Ja vaikkei joka ihanuudelle, minun aivoitukset aukenisi ikinä, minun itseni, on minun kanssa mukavampi olla, muusta minun ei onneksi enää tarvitse välittää.

Maailma on paikka, jossa on ikäviä polkuja suurine suruineen ja kauniita ja hulluja polkuja omituisine ristiretkineen, tänään kasasin ne kaikki kääröksi ja lahjoitin Lumotuille. Kai minä samalla Pyhiinvaelsin omien elämieni polkuja uudelleen, jotain oppiakseni.
Ja samalla minä julistin sairaslomani päättyneeksi. Nyt minä alan tervehtyä ja palata omaksi itsekseni, entistä ehommaksi itsekseni.

Tavalla ja toisella.

Ihanaa Kesää. 

~W~ 






lauantai 18. kesäkuuta 2022

Mitä jos?

Tulvi sateena, räjähtävänä myrskynä, taivaan raivolla yli, vuoda pois ja kulkeudu virran mukana viemäreihin, puhdistuslaitoksiin, ihmisten tekemiin, tai niihin, mitä taivaan enkelit hoitaa. Kulje kauas pois ja muunnu matkallasi joksikin muuksi. Vihaa ja raivoa on kannettu jo riittävän kauan.

Minä seison sateen keskellä ja annan sen valua ylitseni, ukkosen raivo ei saa minua pakenemaan, ei vetäytymään pelkojen kanssa piiloon pimeään. Jos jossakin on puhdistavaa voimaa, on sen oltava myrskyssä, sen kaikella voimalla. Tulkoot se suurimmalla raivollaan ja tehkööt kaiken uudeksi.

Pilkokoon pieniin palasiin ja rakentakoot uudeksi. Vanha on nähty ja siitä tarpeeksi saatu. Minä raivoan raivoani sen saman myrskyn kanssa, huutaen kaiken ulos näin. Ei se ketään häiritse, ei muut ulos uskalla ukkosella. Voisipa säilöä sitä isoon pulloon, niiksi päiviksi, kun tyynen sään keskellä, iskee sielua korventava raivo, maailmaa kohtaan. Pullonhengen voimin saisi raivonsa salassa puretuksi.

Maailma on ollut vuosia täydellisesti nyrjähtänyt, tavallisen ihmisen tavallinen raivokin on sille liikaa. Siihen ei sovi tien varsien vieraslajit, mutta sinne sopii riidankylväjät, suuret erot ihmisten kukkaron tilassa, sähköautot akkuineen ja saasteet, roskaat ja rikokset. Suurongelmaksi muuntuu mitä omituisimmat asiat.

Maailma on nyrjähtänyt ja se koettaa tasoittaa eloaan niin kovaa. Kuumuudella, kylmyydellä, myrskyjen raivolla ja kasvupyrähdyksillään. Samalla kun ihminen tekee parhaansa sen ponnistelujen tuhoamiseksi.

Meillä on Jumalan otteet, kädessä kirves, kuokka, aseet ja tykistö takanamme. Sotaa kohti ja sen yli. Tapetaan kaikki toisinajattelijat ja pidetään pienemmän puolta. Mutta en vieläkään tiedä kuka on totaalisen oikeassa ajatuksineen, tai kuka on se pienin, jota puolustaa. Koska kuunnellassani ihmistä, olen aina asioissa se, joka ajattelee kuten maailma, nyrjähtäneesti.

Mitä jos me kaikki ollaakin väärässä ja se pienin onkin se suurimmalta näyttävä, Gaia, maailmankaikkeus, sehän täällä ensin oli. Keskellä myrskyä, minä huudan voimia maailmankaikkeudelle, olen sinun puolellasi, vaikken osaakkaan tehdä tarpeeksi, jotta sinä säilyisit. Toivon niin tulta tulivuoriisi ja paineita loputtomiin lähteisiisi , voimaa koko olemukseesi, tuuppaa meidät pois kanneltasi tallomasta sinua sodan jalkoihin. Puhalla myrskyjesi voimalla meidät toisiin maisemiin, jotta saisit rauhasi takaisin meistä, vieraslajisista. Turhaan kaikkialle leviävistä ihmislupiineista, jotka ei osaa elää keskenään sovussa.


~W~

torstai 9. kesäkuuta 2022

Maskihymy

Omien hämmennysten keskellä, ei aina osaa kuulla, tai lukea vieressä kulkevaa. Ei sitä läheisintäkään. Ei tärkeinpiä, ei ketään muuta kuin sitä hämmentynyttä itseään. Hyvä niin. Pidä itsesi aina etusijalla, siis oikeasti. Kiltti ihminen harvoin laittaa itseään etusijalle, siksi kai hänen pää niin hämmentyykin ja sekoittuu, sanoon POKS ja se sisimmäinen pieni, ihana kilttimys, kirkuu hätäänsä hysterian partaalla. Se kilteistä kiltein, ei edes siinä vaiheessa, kun on ihan lopussa, osaa ääneen sanoa, ettei enää jaksa. 

Minä en ole kilteistä kiltein, olen toipumassa, ja toisinaan osaan jo pitää puoleni. Toisinaan. En aina, se on vaikeaa. Sanoa miten toivoisi itseään kohdeltavan, tai koska mitta tulee melkein täyteen ja elämän oisi hyvä rauhottua siinä ympärillä. Ja koska oisi mukava vain olla, kuin kapaloon laitettuna ja kuunnella sydämenlyöntejä, mieluummin sellaisia, mitkä ei ennakoi kohtausta, tai stressireaktiona rytmihäiriöitä. Tasainen syke oisi kiva.

Mutta kuuntelu on vaikeaa, samoin toiveidensa ääneen esittäminen, niitä minä vielä opettelen. Itseni ja vieressä kulkevien kuuntelu, ei muuten ole helppoa sekään. Puhua osaa kaikki, liibalaabaa ja diipadaapaa tule suun täydeltä ja toisinaan ei edes itse ymmärrä mitä puhuu. Mutta toisen kuunteleminen, ymmärtäminen se se vasta on hankalaa. Puheliaiden ja hiljaisenpien etenkin. Varsinkin kun kuuntelee yht'aikaa kehonkieltä ja elekieltä, energioiden kieltä, vieruskaverin vieruskaveria ja omaa ajatuskaaostaan, uskomuksiaan ja ties mitä hurinaa siellä rivien välissä ja avaruussäteilyissä. Ihmekkö että ihmiset uupuu nykypäivässä.

Muutama vuosi hiljaiselossa ja korkeintaa pienissä ihmisjoukoissa, tai inttervepin ja puhelimien viestiyhteyksien voimin, ihmiskontakteissa olleet ihmiset, sekoo sukkiinsa, kun karanteenit ja muut kontaktirajoitteet on poksautettu maailmantuuliin. Maskit on nakattu pois häiritsemästä kasvojentunnistusta ja kaikkea muuta elämistä. Ja Tättärää, he/me rauhasta ja hiljaisuudesta nauttineet ihmiset istuu edelleen kodissaan ja elämä jatkuu ennallaan, siihen asti kunnes astuu kotoaan ulos. Maskien aikaan ihmiset oppi uuden "hassun" tavan hymyillä, he käyttivät kasvolihaksiaan maskin alla niin, että silmäkulma meni kurttuun, tottumaton ilmeen lukija ajatteli nuo kurtut hymyrypyiksi ja iloitsi, kun sai "maskihymynsä" kanssakulkijalta.

No nyt me otetaan se maski pois.
Tämä Maskihymy meille silti jää, jos ei olla tarkkoina. Eli opetellaanpa kuuntelemaan itseämme. kaikin tavoin, myös hermotusta ja lihasmuistiamme. Tämä ei ole hymy. En tiedä mikä tämä on, mutta se pelottaa minua. Mutta jotta tietäisitte, mikä teitä odottaa tulevaisuudessa, ajattelin vain varoittaa.

Ystävällisin terveisin

~W~

torstai 2. kesäkuuta 2022

Riittää

 Miten olla?
sisuksiinsa eksyneenä,

tietäen, että huomennakin

kierrät samaa kehää?

Viikko toisensa jälkeen,
kuukausi kuukauden perästä

vuosien toisiaan seuratessa.

Soittolista,

 joka ei muutu,

 tai aurinko,

 joka ei koskaan nouse.

Viha, jota et ikinä purkanut pois,
sielussasi korventaen.
Eikö kiltillä ihmisellä oikeasti,
 ole lupaa HUUTAA?

Sanoa Saatana ja Perkele,
lyödä nyrkki pöytään ja sanoa 
MINÄ EN KESTÄ TÄTÄ ENÄÄ!!!

Ja tulla kuulluksi,
tulematta hulluksi yrittäessään,
selvitä tästä huomiseen ja sen yli.

Kuule ihmiskulta,
kun on kauan kahlannut suota
ja sisälleen kerännyt
jokaisen karvaan karpalon,
on sisin monesti täynnä
hapanta vihavitamiinia.

Kerro minulle mihin tekoihin
ne kulutetaan?
Sisällä ne närästää ja pistelee
kuin siilin piikit sielua.
Haihduttaa rakkauden ja 
tekee mielen mustaksi.
Syö voimat,
 joita jo muutoinkin on enää vähän

Kiltin pitäisi jo saada

mitalli kaikesta kokemastaan, 

jos kestää ääneen kiroamatta kurjia kertauksiaan.

Mutta miten palkitsee Maailmankaikkeus?
otapa vielä tuokin karvas pala ja kierrä
nuo mutkat ja mäen nyppyllät.
Pieniä ne on ja vain 

kaulaasi myöden kahlaat tällä erää.

Kestit edellisetkin,

mikset tätäkin?

EI ENÄÄ, EI !!!
Ei kiltinkään kaikkeen paskaan tarvitse taittua.
Kerro Maailmankaikkeus,

Kuinka kovaa pitää
Huutaa

Jotta kuulet, kun Kiltit Kieltäytyy? 


~W~