Onpa ollut päivä. Ihan jo aamun alkuun Kirjuri oli kiukkuinen, väsynyt ja valvonut puolen yötä. Kattilan väkeä kiukutti, Vieno-neito ei saanut Kakaroilta hetken rauhaa, ja Kakarat taas oisi tahtoneet kaiken mitä Vienon kupissa on, muttei sitä, mitä heille oli laitettu. Kirjuri meinasi kompastua omiin jalkoihinsa ja Kattilan väkeen. Kotikommellusten jälkeen, työmatkan tie, osottautui niin liukkaaksi, ettei kenkä pitänyt, mutta samalla niin hiekkaiseksi, että Kelkasta ei ollut apua. Lumi alkoi uhkaavasti sulaa ja satoi vettä.
Valvottu yö vaati veronsa ja Kirjurin harmit tuntui vuoren korkuisilta, ahdistus kasvoi ja tunsin kiukun polttelevan oikein kunnolla hänen pään sisällä. Sanoin, että väillä ne huolet ja murheet olisi hyvä purkaa ääneenkin, mutta Kirjurin mustasta mielestä kuului vaan, EN LÖYDÄ SANOJA! ja kuvat oli synkkiä, oli sotaa ja kauhuja. Kauhuja, joita ei tunnistanut, joille ei olllut sanoja.
Muistatko, kun lapsena lähetit kirjeitä tontuille ja ystäville ja Joulupukille. Melkein kaikille sinä kirjoitit omista ajatuksistasi, iloista ja suruista, ja kun loppui sanat piirsit kuvia. Kirjuri kuunteli synkkänä ja loi mielessään pinon mustia paperiarkkeja. Piirsin mielessäni päälimmäiseen arkkiin punaisen kukan, seuraavaan valkoisen pilven ja keltaisen auringon, kolmanteen sydämen. Kirjuri piirsi neljänteen ruskean kökön, viidenteen mustan pilven ja salaman, kuudenteen nuolen ja jousipyssyn. Seuraavalla kierroksella piirsin sydämen ja Amorin jousipyssyn kanssa. Kirjuri tuhahti. Piirsin ukkospilviä ja auringon pilkistämään pilvien seasta, niin että näkyviin tuli sateenkaari. Kirjuri hymähti. Viimeiseen piirsin Ruskean kökkäreen ja siitä kasvamaan kukan. -Muistatko mitä aina sanot? hymyilin Kirjurille.
-Paskasta kasvaa kaunis kukka, ajatteli kirjuri ja hymyili sarkastisesti. -Niipä, olethan sen itsekin todistanut. Kananlantaa ja kukkasia, hevosenlantaa ja ruusuja. Niin se on, että välillä tarvitaan kuravellissä kahlaamista, jotta osataan arvostaa sitä, että saadaan jalkoihin kuivat ja lämpimät sukat. Ei kuikuttelut, eikä surun tunteet, ei edes pelon tunteet, ole kiellettyjä. Ne vaan tarvitsee käydä läpi ja hyväksyä, että tuntuu miltä tuntuu. Eikä tunneskaalat tee huonommaksi, tai heikommaksi ketään. Pikemminkin päin vastoin. Olet hereillä ja reagoit. Minusta on mukava, että juteltiin. Ei aikoihin ollakaan puhuttu. Edes kuvin ja ajatuksin. -Piirretäänkö vielä? Kirjuri kysyi ja jatkoimme mielenpiirtämistä, hymyilin huomatessani paperin värin vaihtuneen piparinruskeaan ja kurpitsan oranssiin.
Työpäivä pääsi alkuun ihan iloisissa merkeissä ja Kirjurin mieli keveni kevenemistään.
~Herra Kaarnala~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti