Aamu on hankala, Kattilan väki koettaa herätellä kirjuria, kello soi jo toista kertaa ja mitään ei tapahdu. Kun vihdoin jonkinlainen liikahdus ja ääni alkaa kuulua, olemme ovella seuraamassa tilannetta. Normi aamuliverrystä Kattilan väelle ja sitten mutina "miten ihmeessä voi väsyttää? Niin kuin en oisi nukkunut lainkaan."
Katsomme toisiamme ja kummastelemme. Kirjuri nukahti jo aikaisin illalla, ei jaksanut lukea kuin muutaman sivun Tylypahkan tapahtumia. Toki jutteli unissaan, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja minne mennä ja puolet asioista taisi olla jotenkin kovin vaikeaa. Joskus unetkin voi olla niin eläviä, että niistäkin väsyy.
Aamupalaansa Kirjuri lisäsi tänään mustikoita, minä lisäsin vielä Herra Kaarnalan ja minun tekemät rohdot. Syötyään hän hieroi silmiään ja tokaisi "ei aukene, ei millään." ja tosiaan, silmät pysyi sumuisina. Hän käveli ohi Jalon, joka odotti innostuneesti talvipuutarhan tekoa. Edes hipaisuun ei tullut reaktioita.-Mikä nyt meni pieleen? Kysyi Jalo hätääntyneesti.
En usko että mikään, Kirjuri on ollut kauan uupunut, ihmisten sairastumiset on monin tavoin samanlaisia, kuin meillä. Heille suru on raskasta, väsymys samoin. Ihmisten rohdot auttaa moniin vaivoihin ja hoidot samoin, mutta surut ja väsymys ovat hankalia hoidettavia. Ne palaa takaisin, vaikka luulit jo tervehtyneesi. Tiedät, että on harvinaisuus tavata surumielistä Keijua, talvella, tahi kesällä. Entä kuinka usein olet tavanneet uupuneita peikkoja? Jalo näytti hämmentyneeltä. -Niin, se ei ole lainkaan tyypillistä. Jos Keijuun tarttuu suru, tai Peikko väsyy, semmoinen sielunsyvyyksiin vaikuttava tauti, on Luonnonkansalle kuolemaksi. Siis jos ei sopivaa rohtoa löydy.
Nykyään on Luonnonkansan rohdot on jo ihmeisiin kykeneviä, mutta kesti kauan ennenkuin meidän parantajat oppi ymmärtämään surun ja väsymyksen vakavuuden. Ei siihen auta tokaisut "Reipastuhan nyt." Nykypäivänä osataan käyttää ennakoivasti vitamiineja ja jos silti väsymys iskee, sen kouriin joutunut peikko laitetaan niitylle katselemaan pilviä ja nukkumaan, kun nukuttaa. Jos tämä kevyt terapia ei auta, laitetaan väsynyt syksyllä Karhun kanssa talviunille.
Surumieliselle keijulle taas laitetaan samoja yrttejä ja kesämarjoja, kuin Kirjurille, kokonaisen vuoden kierron ajan. Heidän kanssa puhutaan, ollaan yhdessä, vaikka hiljaakin, mutta yksinäisyys vie surevan Keijun hengen. Joskus, jos suru on oikein kova, Suruvaipan toukat auttavat Keijujen hoidossa. Ne koteloituvat yhdessä unenkaltaiseen olomuotoon toukankotelossa ja kun toukan on aika muuttua perhoseksi, on myös suru muuttanut muotonsa ja Keiju saa uudet siivet. Suru voi viedä voimat meiltä kaikilta, mutta Keijut ja Haltiakansat ovat sille herkinpiä.
Ihmisten maailmassa vaan säännöt on outoja, kaikkien pitäisi jaksaa ja pysyä kiireisenä, olla hyödyksi tehdä osansa ja enemmän. Säännöt on toisinaan aivan kummallisia. Mutta Kirjuria vaivaa peikon väsymys ja Keijun suru yhtäaikaa. Ja yllättäen se vaikuttaa häneen kuten meihinkin, joten annetaan hänelle aikaa, eikä jätetä yksin.
~Muriel Möyhijämestari~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti