HillaMaija huolehti, että Kirjurin aamupuurossa oli rohdot paikoillaan lisäsi Herra Kaarnalan ja Muriel Möyhijämestarin rohtoihin omiaan ja neuvotteli heidän kanssa siitä, miten oisi parasta tätä uupunutta ja surullista potilasta hoitaa. Kaikki olivat yhtä mieltä että rohtojen teho on hyvä. Kirjuri on jo useanpaan kertaan havahtunut ja huomannut jonkun meistä.
Kesällä me olimme hänelle silkkaa ilmaa. Ne muutama pyöräretki jotka hän teki ja me häntä seurasimme, meni monellakin tapaa ihan metsään. Neuvoimme suuntaa ja näytimme tietä, mutta siellä rämpi kiukkuinen tyttö puskissa ja pensaistossa, perille löytämättä. Ihmisiässä kirjuri on jo ihan aikuinen, mutta kiukkunsa keskelle joutuessaan, tulee kaikista ihmisistä ihan lapsia jälleen. Sama taitaa päteä meihin Luonnonkansalaisiinkin, sillä kiukku tekee tarkkaamattomaksi ja taitamattomaksi.
Silloin tulee ajettua harhaan, ja vaikka yrittäisi kuinka, ei suuntaa oikeaan löydy, ennemmin kuin kiukku lauhtuu. Ja kiukkuinen on yleensä nälkäinen, tai väsynyt. Aivan kuten kiukkuinen lapsi, on useimmiten kipeä, nälkäinen, tai väsynyt. Niinpä päädyimme siihen, että Kirjuri täytyy pitää levänneenä ja muistuttaa häntä ruokailujen tärkeydestä. HillaMaija näytti eilen, miten ruualla ja juomalla oli herättävä vaikutus, mutta myös unettava vaikutus.
Kaiken touhuamisen jälkeen Kirjuri nukahti kuin tukki ja tänä aamulla herätessään hän oli selkeästi virkeänpi. Huomasi tiskatessaan Tytin uittamassa varpaitaan tiskivedessä ja kutitti kotitonttua varpaista. Jutteli ja kyseli kuulumisia. Aamupalaa kokatessaan hän otti HillaMaijalta kokkausohjeita, eikä aamiaisen teossa kulunut kuin hetki. Kun oli valmista, kutsui meidät kaikki syömään.
Ja istuessamme ruokailemassa, hän kuunteli, kun kerroin kesällisestä kohtaamisestamme.-Et voinut olla, miksen minä nähnyt? Ja mikset varoittanut, ettei veteen pidä mennä kaikki tavarat taskussa? Kirjuri nauroi ja itki yhtä aikaa. Kaaottinen pyöräretki uimapaikkaa etsimässä, oli minun näkökulmasta, jopa huvittava, mutta muistan edelleen sen kiukun, mikä kirjurista huokui, hänen etsiessään rantaa saaresta. Retkellä hukkui suunta vaisto ja rikkoutui puhelin, mutta kaikesta huolimatta, saimme Kirjurin ehjänä kotiin.
~Suttu Suonkulkija~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti