-Oletteko varmoja, ettei Kattilan Kakarat ole pieniksi jääneitä aikuisia? tokaisi Kyösti hiukkasen pettyneenä. Kun kysyin miksi niin, vastasi hän napakasti - Ei yhden kertaa kaataneet kuusta, ei intoutuneet piirileikkiin, no eihän se kyllä ole, kuin "Aito Tekokuusi", kuten Kirjuri sanoo, mutta silti. Oisihan se pitänyt opettaa talon tavoille sekin. Ranttaliksi. Leikkiä ja huliunaa, niin Kakaroiden kuuluu elää. Minua hymyilytti. - Voi Kyösti kulta, sinä olet kyllä elänyt koko pienen ikäsi tuon periaattesi mukaan. Hyvä niin.
Onko tänään tapahtumassa mitään jännittävää, jotenkin kutkutteleen parran juuresta juuri siihen malliin, pohdiskeli Huubert. Kirjuri istui sohvalla, kuunteli enemmän sisuksiaan, kuin meitä ja taas hällä oli huolestunut kurttu otsalla. HillaMaija vahti tarkasti, että hän syö ja juo säännöllisesti, ei jää yksin, eikä vaivu liian pitkiksi ajoiksi sisuksiinsa. Mutta ennen kuin meistä kukaan ehti kysyä häneltä enenpiä, soi puhelin. Hiukan varuillaan kirjuri vastasi. -Nytkö, voi kun hienoa! Kirjuri oheistaa puhelimeen osoitetietoja ja hyppää laittamaan paksummasti päälleen.- Tulen pihalle vastaan.
Mitä? Mitä nyt tapahtuu? Mikä meiltä on mennyt ohi? Koko poppoo havahtuu kuuntelemaan, Kyösti, Hilirimpsis ja Roopertti etunenässä. Jalo oli jo ulkona ja kun Kirjuri säntäsi kenkiinsä ja pihalle, tuli hälle kiire liittyä seuraan. Me jäimme Hillamaijan ja Herra Kaarnalan kanssa sisälle ja katselimme ikkunasta, kun koko muu joukkio piiritti Kirjuria kysellen selitystä. Kirjuri hymyili iloisesti. Pian pihaan ajoi Pakuttiauto ja kuljettaja nosti pihalle iloisen värisen Kelkan.
-Oi kuinka hieno. Olen melko varma, ettei Kyöstiä, Ruuperttia ja kumppaneita, saada sisälle enää tänä talvena. Niin kauan kun lunta riittää, he hyryyttävät tuolla pitkin pientareita. On se hyvä, ettei kukaan ehdottanut Kirjurille moottorikelkkaa, sitten me ei nähtäisiin enää ketään heistä. Kirjuri työnsi kelkan pihaan, Kyösti ja Hitupikkuiset istui kyydissä ja muut kannustivat vauhdikkaanpaan menoon.
-Kohta, ensin syödään ja sitten lähden töihin, tulkaa mukaan niin saatte kokeilla pääseekö tällä kovaa. Kirjurilla on hymy korvissa saakka ja hänestä huokuu ilo kauas. -Niin hieno kelkka, äippä tykkää. Ruokailun jälkeen kaikki on ovella jo odottamassa ennenkuin Kirjuri saa edes villahousujaan ojennukseen.- Liiku jo pian, pian, joku vielä vie sen, hihkuu Kyösti ja Roopertti Rupsu kuorossa.
Ensi metristä saakka, on Kyösti ja Roopertti asiantuntijoina miten toimitaan, Juuso istutetaan Hitupikkuisten kanssa kyytiin ja he ohjaa. Kirjuri saa näyttää siltä, niinkuin hoitaisi homman, ettei ihmiset hämmästy irrallaan menevää Ketkupolkkaa, mutta mitään tyttöjen vauhtia ei sitten mennä. -Mutta jos nyt Möyhimölle päin koetettaisiin mennä fiksusti? Täytyy ehtiä töihin, saatte leikkiä Kelkalla pihalla, me Murielin kanssa ollaan Möyhimöllä. -Pojat lupaavat hillitä itsensä siihin saakka, mutta pihasta lähtiessä lupaus jo unohtui. Ainakin kahdesti kelkka töppäsi paltteeseen, kerran kiveen ja toisen asfaltinuraan. Ja kerran meinasi vastaan tullut koiranulkoiluttaja jäädä kelkan alle. Ei auttanut muuta, kuin Kirjurin pyydellä anteeksi.
Kirjurin muuntautuessa Möyhijäksi, kaikki Murielia lukuunottamatta laittoivat pihalla ranttaliksi Kelkan kanssa ja kun työt oli ohitse ja Kirjurin äitillä kylästelty, poppoo ohjasi Kirjurin vuorostaan kelkan kyytiin ja hihkuivat
"KetkuPolkkaa, KetkuPolkkaa,
vauhtia vinhaa
hanget helkkää
ja kimmeltää.
Ei pelkää
kööri tää kun,
Kirjurin kyydillä viilettää.
~Jasmike Jalon Sydän~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti