Alku aina hankalaa...

Niin se on, että aina oppii uutta.

Niin kuin esimerkiksi, että on olemassa mm.tanssilavaetiketti, sen olen tiennyt jo muutaman vuoden, 

mutta että latuetikettikin. 

Itsestään selväähän se on, ettei siellä ladulla sovi 

tamppaamaan alkaa, jos lykkimälläkin eteen päin pääsee ja 

suuntiakin on hyvä rajata, vaan ilman kylttejä, ei kyllä

kukaan unpivieraalla maalla hihittelevä, osaa oikeaan 

suuntaa mennä. 

Tälläisessä tilanteessa, olisi hyvä saada neuvoja

asiantuntijoilta.

Neuvonta tapoja on monia, tänään törmäsin niistä kahteen.

Ensimmäinen tapa: julma mulkaisu, ja 

epäselvää epäselvenpi mutina

"JUputinmukutinväämutirämukutinmutinuti 

jumpsiskiertomutisuuntamu!!!!" 

Ärinän jälkee opas katosi, kuin pieru 

Saharan erämaahan.

Tästä opastuksesta opin siis sen että suunta oletettavasti on väärä  ja että se on häiriöksi. Käännyin ympäri kuin se eräskin ämpäri ja palasin hiukan hätääntyneenä alkupisteeseen, etsien ladun reunalta merkkejä kiertosuunnasta. Kas yllätystä ei löydy.

Vaan löytyy rauhakseen hiihtelevä, ystävällisen oloinen Rouva, jolta uskaltaudun kysymään oppia. "Minäpä lähden näyttämään." Rouva, joka esitteli nimensäkin, mutta jonka harmikseni mielestäni monien muiden nimien tavoin hukkasin, jutteli mukavia ja kertoili olevansa mökkiläisiä. Rouva neuvoi ihan koko hiihtolenkin, ja huikkasi heipat, kun oltiin kierros kierretty.

Tämän jälkeen uskalsin kertää Ohrasaaren vielä uudestaankin, oikein kahdesti. Olin ensikertaa hiihtolatujen aikaan ko paikassa ja heti meni pieleen. Toivottavasti hiihtolomalaiset ja vieraspaikkakuntalaiset osaa hiihtoetiketin ja latujen reittimerkintöjen lukemisen paremmin kuin mie, tai sitten eräs ärrinpurrin jurpun suksija, saa vielä moneen herran kertaan slaagin, joutuessaan neuvojaksi.

Mutta noin muuten, oli loistava hiihtokeli ja vaikka kadotinkin Kummin suojelusenkelini matkan varrelle, löysin mukavia ja avuliaita ihmisenkeleitä, ja loppuviimeksi vielä hyvän mielenikin takaisin.

Ärisijälle lähetän monta mukavaa ajatusta. Minullakin on ollut tuhannen huonoja päiviä. Useinkin, eikä silloin ole helppoa olla kohtelias kelleekään. Ei edes rakkaimmille ystävilleen, saati sitten umpivieraille vastavirran kulkijalle ja väärän ladun tamppaajille. Pahoittelen aiheuttamaani harmitusta, kiitokset noin suunnilleen, oikeaan suuntaan opastuksesta.

Lenkki seuralaiselleni lähetän myös paljon kauniita ajatuksia, ihanaa, että umpivieraalle voi olla myös ystävällinen ja avulias. Sekin on melko haasteellista näinä aikoina. Mutta kaikin tavoin aitoja ihmisiä tuli kohdattua tänään. Ja mäet, pysyin pystyssä ne mäet. Siitä olen kiitollinen.

~Wastawirran Witsu~

Luonnonkansan turinoita: Lumi Hiutaleen rakkaus

Niin kaunis on talvinen hetki,

Syvän sininen,

valkoisin pieluksin,

peitto, kuin Enkelin siipi.

Olen hetken täällä,

sulan pois,

uni kaunis,vai 

yössäsi olin.

Jos pitäisin kiinni,

halaisin lujaa,

sun rakkautes lämmössä,

soluni sulaa.

En kiinni voi pitää

tunteesta tästä,

kun hehku sen

käy mulle

kuolemasta.

Miksi siis tulin mä 

maahan tähän,

kun lämpöä siedän turhan vähän?

Ne uutiset, tarinat,

kylmät ja kovat,

puoleensako vetivät?

Kylmät sydämet monet,

kaltaiseni, 

Sen tunteenko teki?

Luulin, nyt

paikkani löysin.

Tääkö olla vois

talven taikaa?

Ikuisen pakkasen, kylmän

maan routaisen,

lumen pysyvän.

Tää onko

Valtakunnan Talven viimojen?

Ei kylmyys sydämen,

 ole talven kauneutta,

Ei kovuus ihmisen,

Hiutaleiden rakkautta.

Ei hohtavia kristalleja

koskemattoimalla hangella.

Hymys lämpöä,

rakastaa voin.

Vaikka se sulattaa minut pois.

Vaan ennen kun menen,

hymyile vielä,

ja sydämes surut,
viereeni jätä,
ne pois vien kun liukenen täältä.

~W~ 

Luonnonkansan turinoita. Jahvetti Jalokasvu, enkeli Aarnisydän

Pitkään oli tyystin tarina hiljaisuus Kievarissa. Pientä rapsetta ja kopsetta. Joku toisinaan kävi rumpua paukauttamassa ja ilmoittamassa että täällä ollaan, ei unohdettu, ei. Lepuuta vaan korviasi Kirjuri, kyllä ne tarinat malttaa odottaa.

Monta mukavaa lenkkiä ja montaa hyvää hiljaista hetkeä, olemme viettäneet Kievarin kävijöiden kanssa. Jokaisella tuntui olevan ikuisuus aikaa seuraavalle kertomukselle. Haettiin sanoja, Juuso kävi muutamasti muistuttamassa hakusessa olevasta muistikirjasta pohjoisen vuosilta. En ole edelleenkään löytänyt, toisaalta en ole kovin ahkerasti etsinytkään. Kirjassa oleva tarina oli mielestäni hiukan surullinen. Se kuulema pitää etsiä juuri siksi, jotta se uudelleen elettäisiin. Huh sentään.

Vaan tänään kotoseeni astui iso kumarainen karnaukko. Hän kulki koristeellisen puusauvan kanssa ja kumarsi kohteliaasti, "Jahvetti Jalokasvu. Sulkeudun suosioosi arvon Kirjuri. Olet ollut meille avuksi kirjoittaessasi meistä." Hän istui sohvalle, niin että kansi narahti ja sanoi muitta mutkitta, ”Näin sinut eilen. Katselit kartanon puistossa Aarnisydäntä, puiden Pyhää enkeliä.” Hänkö oli Aarnisydän? Tavattoman kaunis enkeli. Mykistävä. Ehtikö hän pois, ennen kuin koko kanto kaadettiin? Oisin tahtonut kaivertaa hänet ulos siitä puusta.

"Ei hän puussa ollut, puun sisällä ja ulkona, kunnes puuta ei enää ollut, vain muisto. Aarnisydän on vanhojen metsien ja puistojen hoitaja, kuten minäkin. Aarnisydän kiitti huomiostasi, harvoin hän näyttäytyy ihmisille. Kun hän huomasi, että teki sinuun vaikutuksen, hiukan kuin tahtomattaan, hän toivoi, että voisin vieraillessani täällä, hiukan selventää näkyäsi. Hänen tehtävänsä oli siis auttaa puun väkeä, ja puuta itseään, sopeutumaan uuteen muotoonsa. Puu oli jo kaatunut, mutta puun eetterikeho ei. Myöskää puun asukit, eivät olleet vielä sisäistäneet, ettei puuta enää fyysisesti ole, näin ollen siis Aarnisydän saattoi puun siihen seuraavaan ulottuvuuteen. Auttoi sopeutumaan muutokseen. Tiedäthän, ettei energia koskaan katoa? Sen muoto kuitenkin muuttuu, fyysinen puu, tulee kaiverretuksi, tai poltetuksi, muokatuksi uuteen muotoon. Ja se eetteripuu jatkaa siellä, missä sitä tarvitaan, uudessa muodossaan.” Tarkoitat siis sitä lämmintä puun hehkua? ”Sitä.”

(Olette varmaan kokeilleet puun kylkeä? Halanneet ajatuksissanne jotakin koivua, pihlajaa, kuusta, tai mäntyä. Mukavasti halaukseen sopivaa puuta. Se on lämmin, sen lämpö tuntuu jo ennen, kuin hipaisetkaan puun runkoa. Kun kuljet koivikossa, tunnet sen saman lämmön. Havumetsän siimeksessä samoin. Ja ihmistä lähellä ollessasi, väistät vaistomaisesti joitakin jo kauenpaa ja toiset ihmiset ”otat lämpimään halaukseen” jo metrien päästä. Se ”ensikosketus” on eetterikeho, noin 10cm päässä puun rungosta, kasvin korresta, eläimen, tai ihmisen kehosta. Riippuen herkkyydestämme, voimme saada ensikosketuksemme myös eläväisten aurasta, joka ulottuu paljon kauemmas kehosta, sen saattaa myös nähdä värillisenä, ihmisestä riippuen. Elollisilla olennoilla on monta ”kerrosta”, kaikista kerroksitamme emme useinkaan ole edes tietoisia.)

Entä Aarnisydän? Mihin hän katosi? Koko kanto oli kaadettu, koituiko siitä vahinkoa?”Ei, puun tie tässä muodossa, oli läpikäyty. Ja vaikka sormesi syyhysivätki kaivertamaan puusta esiin enkeliä, ei hän siellä enää ollut, hän jatkoi seuraavan avuntarvitsijan luo. Ja ennen kuin kysyt, kyllä te kohtaatte vielä. Ja se sinun puu on tulossa vasta, se, josta kaiverrat esiin jotain meistä.”

Entä sinä Jahvetti Jalokasvu, palaatko vielä? "Jo vain, Vastahan me teimme pintanaarmun asiaani."

Voi  ihanuutta! Luonnonkansa turisee kanssani edelleen.

~W~