torstai 31. toukokuuta 2018

Toukokukkuu.

Koska viimeksi, on aurinko hellinyt ihmislasta, näin? Luita ja ytimiä myöden? Kerran jyristeli ukkonen ja kerran tulvi vettä taivaan täydeltä. Ulkoa ei malttaisi tulla edes sisälle, koska sisätiloissa paistuu ilman tuuletusta. Sinkeli on jälleen käyttöönotettu ja ajokilumeetrejä on tullut nyt jo enemmän, kuin viimekesänä yhteensä.

Ja mie oon reipas. Välillä niin reipas, että korvien välissä kohisee. Ja toisinaan niin väsynyt siihen reippauteen, että tulee ihan itku. Luin tämän kirjelmäni kuudesti ja on pakko vielä lisäyksenä todeta että voi mimmosen mainoskirjelmän laatijan maailma minussa menettääkään.

Se on kuulkaa ensimmäinen kuukausi yrittäjänä eletty. Henkilökohtainen näkemykseni on, että jos saisin keskittyä vain siihen työntekoon, homma sujuisi kuin tanssi. Mutta kaikki nuo lomakemäärät, mitkä on netistä ja muualtakin tungettu täytettäväksi, asiakirjat jotka vaaditaan hankittavaksi, saa mukavan työn muuttumaan silkaksi piinaksi. Jonkuin normaalin ihmisen mittakaavassa, niitä lappuja on kuulema vain vähän..jaa-a..

Samaan aikaan, oman pääni sisällä naksuttaa epätoivoinen rattaisto, joka koettaa järkipuolisella raivolla miettiä, mitkä paperit vielä pitää minnekin toimittaa? Oliko ne oikein täytetty ja tuliko nyt varmasti julkituotua oikein ja kohtuullisesti, että tietosuojahommelit on hallussa ja mie händlään tän p-a-s-k-a-n?

Rehellisyyden nimissä en kyllä händlää. Olen koulutettu hieroja, pääni on tyhjä ja järki seisoo, kuin Dingon Nipalla "hiukset kohden vastaantulijaa." Mie osaan hieroa, toisinaan jopa uskon itse, tietäväni mitä pitää tehdä ihmisen kropalle, jotta siitä oisi hälle apua. Mutta niin nero en ole, että osaisin tuon pykäläviidakon keskellä toimia aivan kaikkien asetusten ja kilkkeitten mukaisesti. Nyt kun kerran rehelliseksi heittäydyn, niin kerronpa ihan suoraan, että olen ikäni vihannut virastotekstiä, asiakirjoja ja virkamaailmaa. Siis todella vihaan sitä.

Joka hommaan ilmeisesti kuuluu kuitenkin painajaisosio. Viimeksi eilen pohdin, että miten ihmeessä mie selkenen tästä vuodesta järjissäni? Ja Mie siis kuitenkin tykkään työstäni. Koen että teen työtä, josta tulee hyvä mieli. Siitä työn tekemisestä, tulee hyvä mieli. Se on aika uusi tunne minulle. 


Mutta varjele rannat, mikä määrä lippulappuplankettia ja puheluita, diipadaapaamainostoimistosta, tikusta-asiaa ja annarahaa-virastoista tulee. Ja ootko täyttäny tän ja tän lapun? Huomioinu tuon ja sen uuden pykälän siinä ja tässä lajissa ja muistatko, että vaikka vessapaperissasi onkin rakkausrunoja, niin viraston papereilla ei saa hanuriaan siistiä, ne täytyy täyttää ja lähettää netitse pisteeseen pöö ja säilyttää vuosia äx, kansioissa ja lukita ne kassakaappiin, koska joku saatta haluta niistä lisäkopion kopioita...
 

Tänä aikana, kun olen "ponnistellut toimitusjohtajuuteeni", tietokoneet on hajonneet kolmasti, tämän hetkisen koneeni kapasiteetti ei riitä selviämään virastoista/asiakirjoista. Se on liian HiiiiiiiiiDAS. Yksi puhelin kuoli ja toisessa ei riittänyt ÄLY. Puhelintiedot on kadonneet taivaan tuuliin kolmesti. Onneksi löytyi apua ja nyt on taas toimiva luuri. Viimekerrasta viisastuneena, hankin kuitenkin kaiken varalta, paperisen puhelinmuistion ja opettelen numeroita ulkoa, (Huonolla menestyksellä).


Opiskelen myös lisää hierontaan liittyen. Sitä mukaa, kun uutta tulvii sisään, vanhaa tieto valuu pois. Joinakin päivinä tuskin muistan nimeäni, saati sitä, mitä päivää/vuotta kulloinkin eletään. Jos tammikuu oli pitkä, sitä samaa, on ollut tämä toukokuu. Ensimmäinen kuukauteni toimitusjohtajana. Hämmästyn tätänykyä suunnattomasti, jos satun kerran päivässä olemaan ihan tasan siinä, missä pitikin olla. Tämän firman pääasiallisen työn, piti olla käsityötä. Hierontaa. Kuitenkin olen mielestäni viimeisen kuukauden aikana, täyttänyt enemmän paperisia, sekä nettiteitse liikkuvia kaavakkeita ja selontekoja. Tehnyt siis toimistotyötä enemmän, kuin sitä ammattini parasta osiota, eli hieromista. Ja minusta se ei kyllä ollut suunnitelmissa.


Ylemmille tahoille ihan pikku pyyntö. Tehkää opaskirja, myös itsellenne. Jonakin päivänä teille saattaa soittaa yks osa-aikainen, Koulutettu hieroja, joka ei muista kaikkia lihaksia edelleenkään ulkoa, mutta on näpeiltään hyvä hieroja ja tykkää työstään. Hää ei puhu virastokieltä, ei latinaksikaan. Hän ei kuule kunnolla puhelimessa, panikoi virastoissa ja pelkää pirusti virheitä. Alkaa itkeä, myös puhelimessa, jos joku tuntuu hitokseen vaikealta ymmärtää. Sama tyyppi ei käsitä kaavakkeita, eikä pykäliä, mutta on kuitenkin uskaltanut ottaa riskin ja perustanut toiminimen MiWin Möyhimö, ei Möyhimä, kuten erään viraston kirjelmässä erheellisesti luki, tai jonkun muun firman. Häntä sisuunnuttaa sanoin kuvaamattomasti se, että vaikka hän on hyvä joissakin asioissa, niin kaikki se, mitä hän ei osaa, tuntuu olevan virastomaailmankaikkeudelle hirvittävästi tärkeänpää osata. Ja se, jos mikä, saa tämän toimitusjohtajan tuntemaan itsensä supertöröksi. Siis jos haluatte ne kaikki plankettinne täytettäväksi, niin olkaa silloin myös valmiita vääntämään ratakiskosta selvä malli, miten, ja kuinka paljon tehdään. Ettei joka kerta tarvitse vääntää viikon verran itkua, saadakseen yhden asiakirjan täytetyksi. Ja kun hän sanoo "saisinko tiedot kirjeenä", niin älkää hiivatissa laittako, sitä sähköpostiin, tai virastojenne omille sivuille, koska niiden avaamiseen tarvitaan toimiva ja nopeahko netti yhteys. Eikä kinttupolkua, kuoppien pätkimää nettiyhteyttä, joka näinäkin päivänä joillakin on.

Mutta siihen työhön. Hieromiseen siis. Teen toisinaan töitä city-atmosfäärissä, Lahden hierojakoululla. Pääsääntöisesti toimipisteeni on täällä kotoisessa Sysmän kylässä. Se ei ole fiini, hissillinen liiketila keskustassa, vaan portaiden päässä, pikkunen pala omaa rakasta kotostani, jossa otan vastaan hierottavia. Kaupanpäälisenä saa tassuterapiaa ja kissankarvoja, sillä assistentteinani toimii Kattilanväki. Firmani ei truuttaa rahaa joka suunnasta, joka suuntaan, joten arvon mainospaikkojen ja järjestöjen ja liittojen asiamiehet, kaikella rakkaudella, en osta mitään, enkä liity mihinkään, mikä maksaa. En tee töitä 08.00-16.00, vaan koetan pitää työmäärän päänupilleni sopivana ja suunnitella viikkoni, niiden voimien mukaan, mitä minulla on. Tarkoitukseni on siis pystyä tekemään tätä työtä sydämellä, ei mammonan kiilto silmiä sumentaen.

Sanoinko jo, tykkään työstäni, siis tästä hieromisesta? Siksipä siis tämän avautumiseni päätteeksi, toivotan jumiutuneet niskahartiat, narskuvat puretalihakset, jännittyneet rimppakintut, pinkeät pakarat, sinkuvat sääret, kohmettuneet kädet ja jähmettyneet

kropat, tervetulleiksi möyhittäväksi.
 
 
Ystävällisesti vaahdoten ~W~
~*MiWin Möyhimöstä*~
040~7488868



tiistai 8. toukokuuta 2018

Ei hätää, kaikki on hyvin.

Toisinaan sitä vaan tulee kyyneleitä, mitä hulluimmista asioista. Hyvän sarjan katsomisesta, huonon sarjan katsomisesta, kun on ollut niin ihania ihmisiä lähellä, kun ei ole ollut niitä ihmisiä lähellä, tai kun niitä on liikaa, liian vähän, tai kun on väsynyt, liian pirteä, tai ihan mitä vaan.

Minulla on nyt muutaman päivän, ollut ihan loppumaton kyynellys päällä. Suru jostain, ilo jostain ja onni jostain. Tunnekavalkaadi on niin sateenkaaren kirjava, että sekin itkettää, etten tiedä mikä kaikki on omaa tunnemyllerrystä ja mikä sympatian empatiaa.
Mutta sydän nyt vaan on niin täynnä. Pelottaa ja tuntuu rohkealta ihan yhtä aikaa. Samaan aikan kun tuntuu, että on saanut jotain, kokee menetyksentuskaa. Ja samalla, kun iloitsen onnistumisesta, olen pettynyt epäonnistumisistani.


Kuulkaa, kun joskus vaan on niin kamalan vaikeaa, olla tunneihminen. Tunteellinen ihminen. Tekisi mieli polkea jalkaa ja sanoa että "Lopettakaa!!!" En minä tiedä ketä komentaisin ja kelle sen Stopin tahtoisin laittaa, mutta rauha oisi mukavaa. Ja se, että kun sydän on näin täynnä, oisi joku, joka nostaisi syliinsä paijattavaksi ja hyssyttäisi kyyneleet pois.
Kertoisi elämän tosiasiat ihan rauhallisesti ja selkeästi, että minunkin höperö sydän sen ymmärtäisi, "Ei hätää. Olet turvassa, kaikki on hyvin."



Hitusen hätääntyneesti ~W~