Ei tuo kuule kai enää koskaan. Ollaan koetettu huutoa, tönimistä, kampitusta. Tytti laittoi jopa Puurohiutaleet hellalle paahtumaan, ilman kattilaa, eikä savusta huolimatta Kirjuri havahtunut. Ihminen hänessä syytti omaa hajamielisyyttään ja vaikka me vieressä häärimme, ei silmät meitä havainnut.
Muutos toisen jälkeen ja ne kummajaiset siinä edellisessä paikassa, miten tolaltaan oli Kirjuri sieltä pois päästessään ja juuri kun alkoi toipumaan, tuli se peijakkaan lohikäärme, joka vei Uljaksen tieltä pyrstölään. Ei ihme, että Kirjuri on ollut suljettuna jo kauan, ei kuule, ei näe, vaikka Kattilan Kakaratkin on koettaneet sitä auttaa.
Miten oisi Tytti, Kutsutaanko hätiin Herra Kaarnala? Hänestähän kaikki silloin alkoi, aikojen alussa, Hänestä ja mustikkakupista. Muistatko? PikkuKirjuri marjaretkellä. Hän oli kyllä varsin topakka tapaus jupinoineen. Vaan kyllä otti ohjeista vaarin, kun Herra Kaarnala opasti tytön meidän tavoille. Nätisti pyysi anteeksi ja Herra Kaarnala vei siitä hyvästä vielä marja-apajilleenkin.
"Kipollinen joutaa ja toisena päivänä lisää, Metsätontun Kunniasanalla." Niin hän lupasi ja niin on aina sen jälkeen ollut. Mutta nyt on kyllä aika saada Kirjuri heräämään. Turinat karkaa muuten kokonaa mustista, niin miesmuistista, kuin meidän Turina muististakin.
Eli liikkeelle Tytti.
~Juuso Rrömppäinen~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti