tiistai 13. joulukuuta 2016

Luonnonkansan turinat: Tunturilla tapahtuu.

~*~
Otsamolla on edelleen pimeys, koetan katsoa ikkunasta ulos, mutta näen vain Satulan emännän, kuten Juuso häntä kutsui. Minua Juuso, kuten muutki tontut, olivat alkaneet kutsua Punapääksi. En pahastunut, se tuntui ystävällisemmältä, kuin Kirjuri.

Katselin ikkunaa, Satulan emännän huoneissa liikkuu väkeä ja pitkään vakavan pohdiskelevaisena ollut emäntä, hymyilee iloisesti. Hän vaikuttaa löytäneen taas päättäväisyytensä ja toiveekkuutensa, mikä ilahduttaa minuakin. Olemme täällä Otsamolla kuin Pöllöt pesässä. Seuralaiseni ovat saaneet ilmeisesti kaiken tarvitsemansa tiedon ja istuvat nyt pöydän vieressä. Eteeni tuodaan kahvikuppi ja voileipiä. Olen saanut jopa luvan kirjoittaa, en kuulema enää vaikuta uniärjyltä, mitä se ikinä tarkottaakin? Tunnelma tuvassa on jännittyneen odottava.

Ulkona kuuluu ulvontaa, Sudet on sittenkin löytäneet tänne asti. Mielestäni tunnelmat on kuin jännärissä. Puuttuisi enää että...
~KOP KOP~ Hyppään kiljahtaen seisomaan.

Kaikkien katseet siirtyy ovelle, minua lukuun ottamatta muut vaikuttavat ilahtuneelta. Ovi aukeaa ja Kaarnalan Herra astuu sisään, perässään lisää väkeä. ”Päivää taloon, tultiin porukalla, niinkuin käsky kävi. Ratsastettiin Susilla oikein, ettei taikaovissa oisi liikaa liikennettä.”

Sinä taisit laittaa maailmankirjat uuteen uskoon tänne tullessasi?” Hymyilee Iso parrakas mies minulle. ”Olenko minä rikkonut luonnonlakeja?” hämmästyin ”Et tavallaan ja jollain tapaa kyllä, meidän piti tavata vasta tulevaisuudessa ja tapasimmekin, tarvitsit apua  menneisyydessä, joten olemme täälläkin käytettävissäsi. Minä olen Jalo Kasvienvartia. Minullakin on huonot hetkeni ja erehdyn sinun suhteesi tulevaisuudessa, olkoon tämä nyt jonkinmoinen anteeksipyyntö niistä ennakkoluuloistani.”

Tupaan tulleista muutkin esittäytyvät, nimet menee ohi kuten aina ja väkeä saapuu kokoajan lisää. Luulisi sellaisen määrän jo täyttävän tuvan, mutta huone tuntuu koko ajan mukavan kodikkaana, kaikille riittää paikkoja ja huone tuntuu vain laajenneen sen mukaan, kun tulijat lisääntyi. Mitä enemmän luonnonkansaa tupaan astuu, sen parmmalle tuulelle tulen. Minua naurattaa ja laulattaa. Katson ikkunaa ja Satulan emäntä näyttää myös helpottuneelta. Aivan kuin hän olisi ollut huolissaan meistä kaikista, eritoten minusta. (Vaikka toisaalta hänhän tuntee minut, joten ei ihme.)

Ennen uneen vaipumistani olin kyllä ollut todella peloissani, mutta nyt oloni oli mainio. Aloin hyräillä hiljaa tyytyväisenä. Nyt-Aika kulki huoneessa, katoaa hetkeksi ulos ja palaa lähes samantien takaisin. ”Taivaalla näkyi tähdenlento” hän hihkaisi iloisena. Satulan emäntään tuli eloa ikkunan toisella puolen. Pikaisesti hän kirjoitti ja nosti tekstin ikkunaa vasten. ”Jatka hyräilyä, Punapää. Tähdet herää lauluun. Koetetaan, josko yhteistyö auttaisi tässäkin. Hyräillään koko joukko mukana, johda Punapää, tiedät mitä tehdä.”

~*~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti