keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Luonnonkansan turinoita: Alas tunturilta.

~*~
 Porot oli jo toipuneet niin paljon, että HillaMaija antoi niiden tulla avuksi, kun kerran tahtoivat. Olivat kuulema Joulupukin rekiporoja ja pulkanvetoharjoitusta vailla. Minut, Hillamaija ja muutama tonttu laitettiin matkustamaan niiden vetämässä pulkassa. Mistä se pulkka oli taijottu, se jäi epäselväksi, mutta siinä istua pönötettiin. Jalo auttoi poro kolmikkoa. Ja Kaamos, oli aivan kuin tumma harso ympärillämme, tietoisuus siellä, missä sitä tarvittiin. Hän liukui rinnettä alas, kuin vuoripuro. Kaunista ja ajatonta. Tuntui nololta, että minua vähäistä, pyydettiin välittämään hänelle tietoja, kun hän oli niin laaja ja suuri mieli.

Jokaisella on paikkansa, ei hyödytä vähätellä, tai suurentaa omaa, eikä toisen arvoa, kokonsa, rotunsa, tai taitojensa perusteella. Me olemme jokainen tärkeä omassa muodossamme, sinä tiedottajana ja uuden luojana, me meidän tehtävissämme. Tarvitsemme toisiamme aina ja kaikkialla.” ystävällinen ja lempeä tuntu soljui suoraan mieleeni ja sydämeeni. ”Kiitos Kaamos. Sinä olet kyllä suuri ja lempeä voima. Talven ajassa on oma taikansa. Sinä kyllä tiedät, ettemme me kaikki oikein jaksa Sinun aikaasi. Valotomuus otta toisinaan koville. Ja silti sinä jaksat meitä tuudittaa ja rohkaista. Minuakin. Podemme masennusta pimeyden ja auringon vähyyden vuoksi, mutta tuo myötätunto, joka sinusta huokuu ja parantava voima, ne ovat kuin lupa lepoon. Silloinkin, kun ihmismieli säksättää omia kiireitään.

Kunpa me useammin hiljentyisimme kuulemaan vuodenaikojen kertomaa. Teillä kun on jokaisella oma tarinanne kerrottavana meille. Omat voimanne annettavana.” Samaa toivoo koko Luonnonkansa. Että ehtisitte paremmin kuulolle, mutta nyt töihin. Täällä on paljon apua tarvitsevia. HillaMaijalla on vihkosi ja kynäsi.” sanoi Jalo ja pysäytti porot tunturin juurelle. 

Pitkän tovin keskityimme töihimme, Kaamos tutki nukkuvaiset ja teki unet rauhaisiksi ja parantaviksi. Kaikki hereillä olevat teki nuotioita ja sulatetut kannettiin turvaan. HillaMaijan tovereita alkoi tulla rajan tuntumaan Jooseppi Jouluntuojan lähettämänä, Kukkatonttuja ja Tarkkailijatonttuja, Hoitajia ja nykyisiä ja entisiä Pajatonttuja, Saunatonttuja ja Löylynhenget taskussaan. Hyväntuulisina he tarttuivat hoitotyöhön ja lauloivat toimiessaan.

Surut pois,
sua auttaa voin,
et pimeään jää,
kun mielemme valoa
taikoo.

Kulkee tuulet taivaallaan
vuodenajat tulee ajallaan,
joskus häikäisee sua taivaan Kuu,
Aurinko, kimallus vetten ja hohde muu.


Hetkisen
kaunistaa maailmaa
valojen kimalle.
 Tulee yö, Kaamoksen rauha,
se maan unin parantaviin peitelee. 
Toisinaan pilvet vettä heittelee,
elon taival kauniisti  vaihtelee.

Vuoro vaihtuu, vuodenaikojen,
pian ohi on aika
Pimeyden, valot keskelle talvea tuo.

Kun huominen tuo
Uudet matkat,
Kuka murheita mukaansa pakkais?
Niille annamme hilpeät hatkat,
Laukkuusi niputa ilojen aiheet.
Ne keveitä on aina kantaa,  
kun riemun sydäntäs kutittaa suot.”

~*~

Alta aika yksikön alarinteestä löytyi löylyhuone, sairastupa ja kaikki tarvittavat ensiapuvälineet. Eikä hyväntuuliselle porinalle tullut loppua. Melkein oli kuin oisimme taas viettäneet juhlaa. Pimein oli pimeimmillään, mutta jokaisen läsnäolijan sydämet täynnä lämpöä ja kaiken sen keskellä, taivaan tähtiä alkoi poksahdella näkyviin, kuin kiiltomatoja ja tulikärpäsiä.

~*~



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti