Luonnonkansan turinoita: Muista kohteliaisuus.

~*~

Juuso Rrömppäiseksi esittäytynyt tonttu katselee minua pää kallellaan, vekkulisti hymyillen. Hänen matkaseuralaisensa lähestyvät minua hiljalleen ja tiiviisti tarkkaillen. ”Nuo tuolla on Tytti ja Mestarini Huubert Näreistöniemi.”

Yhtäkkiä kuulen tutun äänen jostain kaukaa, ikään kuin pään sisältä. ”Muista olla kohtelias, tarjoa kulkijoille teetä ja tupasi lämpöä. Täällä on niin kylmä.” ”Älä polta pohjaan, koita keskittyä siihen mitä teet.” Kuului lisää neuvoja. Ihan kuin pappa, äiti, tai mummi olisi täällä. Hyvä niin, olin taas vajonnut ajatuksiini ja ulkona muuttui koko ajan kylmemmäksi ja pimeämmäksi. Ei tähtiä, ei kuuta taivaalla, ei edes revontulia. Liikettä nyt, sanoin itselleni. Ääneen kehoitin kolmikkoa sisälle lämmittelemään.

On vaikea pysyä asiassa, sillä kuulen kokoajan, kuinka ympärillä sinkoilee ajatuksia, puhetta ja säikähtäneitä tunteita. ”En kyllä tarkalleen tiedä Korvatunturin sijaintia, mutta voitte levähtää ja miettiä hetken täällä. Olen yksin liikkeellä ja seura on tervetullutta. Keitän puuroa ja teetä niin saatte lämmikettä ja vatsan täytettä tekin.”

”Kiitos. Se tulisikin tarpeeseen, olemme eksyksissä, emmekä oikein tiedä missä olemme. Otsamoksi epäilemme paikkaa, mutta miten tänne jouduimme, onkin mysteerio. Onko sinulla jo vettä? Astiaa? Jos oikein muistan täällä on tunturilampi, josta saa hyvää raikasta vettä, se on parenpaa kuin lumi.” Huubertiksi esitelty vanhenpi tonttu otti astian ja katosi hetkeksi.

Jostain kuului ulvontaa ja hätkähdin, susiako seuraavaksi? Aloin jo vajota epätoivoon. Olen onneton yksin liikkuja. ”Et ole, olet vain hiukan tolaltasi” Sanoi Tyttö tonttu, Tytiksi esitelty. ”Puhuinko minä ääneen?” mietin yllättyneenä? ”Et mutta Ajattelit melko kovaäänisesti ja itseäsi sättien”

”Harva enää näkee meitä, mutta sinä näet ja ja ymmärrät puheemme. Puhutkin meille kohteliaasti. Et ole täältä, mistä olet poissa?” ”Etelästähän minä, tulin syksyllä tänne opiskelemaan. Täällä on ollut hiukan erikoista. Kun tulin tänne, oli kuin oisin ollut täällä ennenkin, vaikka tiesin, etten ole koskaan käynyt Rovaniemenä kauenpana. Kaikki on vierasta ja samalla tuttua, aivan kuin oisin ollut täällä jo ennen kuin synnyin. Ymmärrätkö? ”

Tytti katseli minua hetken mietteissään ja kysyi sitten”Koska synnyit?” "1973” Saman tien alkoi päässäni surista, kuin mehiläispesässä. Katselin kolmikon ilmeiden vaihtumista ja olin varma, että surina oli heidän aikaansaannostaa. Laitoin kädet korvilleni ja koitin keskittyä vaivaiskoivujen varsiin, mutta niitä näkyi todella vähän lumen alta.

Kävelin mökkiin ja jätin oven auki, jotta vieraani saattoivat liittyä seuraani. Ikkunaa vilkaistessani jähmetyin hämmennyksestä. Kuvajaiseni oli vanhentunut, hiukseni näytti hassuilta, aivan kuin violetin sävyisiltä. Ainoa aidosti meitä yhdistävä tekijä, oli hämmentynyt ilme.

”Mitä tapahtuu?”

~*~