~*~
Tuona
yönä, tai aikana (sillä Pimeän ollessa niin voimansa tunnossa, oli
vaikea sanoa mitä vuorokauden aikaa varmuudella elimme.) Nuoren
kirjurin muistoja, tulvi unien täydeltä. Tontut vastaanotti kaiken
tiedon ja välittivät kaiken tarpeellisen ikkunan kautta minulle,
Satulan emännälle kuten Juuso minua kutsui.
Minun
Punapääksi nimeämä Nuori Kirjuri nukkui. Ei tosin enää kauan
sillä olin laittanut täältä väkeä liikkeelle. Keinot Otsamolle
pääsyyn oli aenneet Punapään kutsun jälkeen. Jotta saattaisimme
toimia Pimeyden huomaamatta, samoja ovia ei kannattanut käyttää
liian usein, sillä taikuus jätti jälkiään. Luonnonkansan väki
siis käyttäisi mielikuvitustaan kuten mekin ja kulkisivat, sekä
tuulten mukana, että kaikin keksiminsä keinoin tunturille. Kaikki hyrisivät tyytyväisyydestä, sillä tämähän oli kuin Suuri Seikkailu.
Näin
ikkunasta, kun Huubert nykäisi Punapäätä varpaasta. ”Aika
herätä, ystävä.” Tyttö heräsi silmiään hieroen. Me inhoamme
aamuherätyksiä, emmekä todellakaan ole parhaimmillamme silloin.
Tytti raapusti vihkoon viestiä.”Muistatko kirjoittamasi tarinan?
Oletko tehnyt sen jo loppuun?”
Kirjoitin
vastauksen. ”Muistan pätkittäin, muistikirjan sivut kadotettiin
viisi vuotta sitten, silloinen minä koin sen olleen niin surullinen,
ettei sitä voinut kirjoittaa loppuun. Emme vaan muistanut, että jos
kirjoitetun on jo joku muu, kuin Kirjuri lukenut, tarina jää eloon,
vaikka tekstin hävittää. Uusi tarina on alkanut jo, mutten ole
kuullut tarinaa vielä loppuun.”
”Mitä
tarkoitat, ettet ole kuullut?” raapusti vuorostaan Juuso ”Niin, kuulen päässäni tarinoita, runoja ja ajatuksia, joskus tunnistan
ne omikseni, joskus kertoja on joku muu. Nyt me kirjoitamme kaikki
yhdessä, sekä menneisyydessäni, että tässä ajassa. Tämä on
kai taas yksi, näitä tämän maailman taikuuksia. En osaa tarkemmin
selittää. Mutta saatte pian vieraita. Älkää antako Punapään
vielä kirjoittaa. Hän tuskin on tajuissaan unien jäljiltä, kahvia
ja ruokaa. Ja Aamurauhaa, oli kello mitä tahaansa.”
~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti