Luonnonkansan turinoita: Kirjuri Peilistä.

~*~

Vai tämmöista antoi elämä tällä kertaa eteemme. Kuinka usein onkaan tullut tunne, ettei taidot riitä. Muistan miltä tuntui tuona yönä Otsamon mökissä, kun tunturilla ulvoi tuuli, sekä jotain muuta, mitä en ihan tarkkaan tahtonut ajatella, ennen aamua.

Olin väsyneenpi, kuin aikoihin ja vaikka tupa oli tyhjä oli se samalla täynnä väkeä, tunsin itseni loputtoman yksinäiseksi, käsittämättömän hämmentyneeksi, jopa pelokkaaksi.

Tietoa tulvi sieltä ja täältä ja minua oli muistutettu monista unohtamistani asioista. 

Muistan sen yhtä kirkkaana, kuin sen hämentävän hetken, kun tontut olivat koputtaneet peiliini ja näyttäneet avunpyynnön. Näin Isä-Äiti Ajan tulevan Otsamon mökkiin. Tunsin myötätunnon täyttävän mieleni. Tuo Punapää tuolla olin nuori minä. Ja jos Luonnonkansan mielessä, minäkin olin aivan raakile vielä, Niin entäs hän? Hän ei ollut lainkaan valmis muistamaan kaikkia lapsuuden kokemuksia, koska siellä joukossa taisi olla paljon epämiellyttäviäkin muistoja. En kadehtinut häntä lainkaan, vaikka kovasti kaipasinkin tonttu-ystäviäni, joihin olin pitkin vuotta saanut tutustua uudelleen. 

Punapää kaipasi nyt tuekseen ihan joka ainoaa yhteistä ystäväämme. Ja keitäpä parhaimmin voisin apulaisiksi tämmöiseen tilanteeseen suositella? Vaikka Juuso nyt on, oma ihana, Juusomainen itsensä, hän tekisi tilanteesta hupaisan ja Tytti ja Huubert taas toimivat järjenvalona, mutta löytävät myös aina keinot iloon.

 Luovuutta Meidät käytämään käskettiin joten, aloitetaanpa tekemällä joukoille matkalaulua. Tällä laululla kutsumme kaikki muutkin mukaan etsintään. Pimeä ei laulun lurituksista piittaa ja on sotilailtaankin nuottikorvat kuurouttanut, joten aivan heti, ei heille toivoakseni toimemme valkene.

”Luonnonkansaa tarvitaan,
Valoa etsimään,
Tuntureille soittamaan,
Iloa naurua tulvimaan,
 Nukkuvaisten unta valvomaan.
Ja he jotka kynnelle kykenevät,
 rosmojen perään rientävät.

Etsikää varas ja piilot sen,

kolutkaa kolo jokainen,
 Taika on väärissä

käsissä,

Tuulet suosivat etsiviä.”

Samassa kievariin tuli muutama matkalainen. Kahvitettuani ja kerrottuani heille tapahtumat tähän saakka, kuului heidän iloinen kommenttinsa "Nytpä pistetäänkin kunnolla rähinäksi, hyvässä hengessä tietenkin." Otimme rummut ja soitimme kotvan, lauloimme toisen kotvan ja saimme runolle sävelen ja seuraava apujoukko oli valmis lähtemään liikkeelle, evästettynä ja iloisin mielin. "Viekäähän terveisiä Otsamolle. Muistakaa matkalla laulaa, jotta raitti raikuu."

~*~