~*~
Selkeää
selkeämmin sanottu, vaan en minä kyllä edelleenkään tiedä mitä
tehdä, vaikka Satulan emäntä niin sanoikin. Katselen peilikuvaa ja
toivon, että sieltä tulisi lisää ohjeita. Olimme mielestäni
hyräilleet jo hyvän tovin. Suuria muutoksia ei ollut tullut, mutta
muutaman uuden tähdenlennon olimme saaneet välähtämään
yötaivaalla.
Yhtäkkiä
ikkunasta peilautuu kissan naama, se kurkki ja katselee ja käpittää
kuvajaista ja käyttäytyy hupaisasti. Heilautan kättäni kuvajaisen
edessä ja kissa seuraa sitä. Koputan ikkunaan ja kissa käpittää ikkunaa, se tekee kaiken perässäni, näinpä siis oletan, että
se myös näkee minut. Se istuu sirosti kuvajaisen eteen ja kohottaa
päätään ja mauuuuuukuuuuu. En voi olla nauramatta, ääntä ei
kuulunut, mutta olin varma, että tuo kissu lauloi. ”Annoitkos
äänen avauksen? Mustankissan tango, vai jotain muuta?”
Kissa
katselee meihin ja on taas kuin maukuisi. Muistin lapsuuteni
runokirjasta mietelauselman.
”Kissa istuu akkunalla,
kutoo
pientä sukkaa,
Älä
itke tyttö rukka,
itkus
menee hukkaan,
kolme
sanaa Sinulle,
ole
ystävä minulle.”
Olen
kyllä varmasti, kiitos kun ilahdutit, sanoin ääneen ja jatkoin
hyräilyä. Kattilaisen ”toiveesta” se Mustankissan tango ja sen
jälkeen jostain syystä muistinkin vain joululauluja, ensin Petteri
Punakuono, sitten kuusipuu ja kulkuset, mutta mistään en muistanut
alkua pidemmälle.
Kysyin
susilla tulleilta vierailtamme, muistiko he mitään lauluja?
Hymyillen he sanoivat, ”johan toki, ennen tänne tulloamme teimme
Kattilan Kievarissa laulun.” He ottivat rumpunsa ja huilunsa ja
aloittivat aikamoisen humpan, ei ihan tavanomaista musiikkia, ei
sellaista, mitä oisin ennen tänne tuloani kuullut. Mutta kovin se
oli tarttuva.
Sanat
kutsuivat apujoukkoja.
Kun
musiikki alkoi tulvia ympärilläni, tuntui kuin olisin ollut taas
koulumatkani varrella Usvakansan joukossa. Kuulin äänen,
”Emme
pääse ylös tunturille, sillä jäädymme, jos saavumme sinne.
Millaista apua tarvitset, ystäväni? ” ”Tunturin Usva?”
”Minäpä minä, mitä tahdot tietää?”
~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti