Lapsen riemua

Oi ihanuutta, nuoskalunta ja iso piha vailla  lumitaidetta, tai no tietty hankea silmän kantamattomiin. Haalarit niskaan, pipa päähän hanskat tassuun ja mukaan muutama tarvekapistus klasihelmiä, parit huivit, mitä muuta? Minä ja luovuus, talon lapio lainaksi ja menoksi.

Ensin pyöritetään iiiiiiiiiiso pallo ja sitten toinen pienenpi iiiiiso pallo ja lunta laastiksi, muotoilua, puhinaa, tohinaa, huisketta. Taas yksi palo ja tieltä kulkija huutele kannustus huutoja, kyselee -minne olet jättänyt lumiukon teko kaverit? -Minä olen jo iso tyttö osaan leikkiä itsekseni tekee mieli huikata, mutta eihän semmoine ole kiltisti tehtyä niinpä jatkan hymyillen leikkejäni.

Naapuruston vilkkain aika on käsillä ja tiellä liikkuu mummoja ja pappoja, nuoria ja vanhoja naapureita. Autolla ja ilman. Kaikki näyttää iloisilta ja hymyilee minulle.Olen itsekin tavattoman iloinen ja innoissani.Lumi on kuin taikinaa, siitä saa tehdyksi mitä vain, kerrassaan ihania palloja ja se muotoutuu juuri sellaiseksi kuin haluan. Minulla on päässäni idea. Naapurin pojat on ollut flunssassa, he ovat mummollaan nyt, poikien äiti on koulussa ja isä töissä ketään, ei ole siis katselemassa kun teen heille yllätystä. Tai siis tavallaan kukaan ei ole katselemassa...=)

Perhe on Tenavien Ressun fanittajia. Tiedättehän se valkoinen suuri päinen  ja tassuinen, pyöreä massuinen Peagle. Niin soma.
Joku oli joskus tehnyt nukkuvan Ressun lumesta se oli hauska, mutta minäpä teenkin toisenmoisen, ihan omanlaisen ja ihan yksin, poikien iloksi. Paraneevat pikemmin.Ja jos ovat jo tervehtyneet saavat sitten ulkoilukaverin Ressusta. Ja minä saan rakentamisen ilon. Ei hullunpi ajatus ollenkaan. Talvi on niin ihanaa.

Moni kulkee pihalla ja tulee juttelemaan, yllytän heitäkin tulemaan "lumitöihin" kukaan ei innostu, mutta hyvän tuulisuus tuntuu olevan kaikille tänään yhteinen mielentila. Pipo pyörii päässäni ja tulee välillä ihan hiki kun määrätietoisesti teen veistostani. On ihanaa olla ulkona. En muista koska olisin viimeksi nauttinut näin lumessa telmimisestä. Melkein tekisi mieleni tehdä hangelle lumienkeleitä. Ehkä jätän ne kuitenkin ensi kertaan, muutamat vieraammat tiellä kulkijat luo huvittuneita katseita ja ravistelee päätään Ai miksikö? No minäpä kerron.


Olen hyvinkin aikuisen ikään ennättänyt, tällä hetkellä työtön, lapseton ja ukoton naisihminen, jollaisen ei yleensä odoteta telmivän lumihangessa rakentamassa Lumiukkoa, sen enenpää, kuin Lumiakkaakaan, saati Lumi-Snoobya, posket punoittaen naama virneessä ja silmät säihkyen kuin lapsen onnea tuntien. Ja hei, niin minä silti tein ja nautin olostani, iloisista ihmisistä ympärilläni ja siitä tiedosta, että tämän kulmakunnan monen ihmisen huulilla karehti tänä nuoskalumen päivänä hymy.

Hymyilyttävää päivää teillekin 
Toivottelee ~W~ <3