Räyh

Ikuisuus asiaoita. Kovin mieltä kirveltäviä semmoisia.
 Olen pienen ikäni pyörinyt hankalissa tilanteissa, lienenkö hiukka magnetisoitunut vai mistä lie johtuu? Kaikkia asioita ei ole syytä muistaa eikä kaikista ole tarpeen tehdä sen suurenpaa numeroa, sillä peiliin katsellessa näen tavattoman vahvan selvityjä naisen. Ilman kokemuksiani en olisi sitä nyt, siispä Kiitos Kiitos ja Kiitos.

Mutta yksi mistä on kovin vaikea repiä pienintäkään kiitollisuutta on kokea tai kuulla jonkun kokevan kiusantekoa. Pieniä pilkkalauseita tai pilanpuheita selän takana, niitä joutuu kokemaan hiukka siellä ja täällä mutta tarkoitan nyt jatkuvaa pienten ja suurenpienkin asioiden ja hankaluuksien kokoamista yhden ja saman ihmisen tien tukkeeksi. Pahan puhumista väärän totuuden levittämistä. Vieressä vähättelevän puheen ruputusta. Pienissä määrin tätä kestäisi jokainen mutta kun se kestää viikkoja, kuukausia, vuosiakin, se tuntuu menevän alitajuntaan. Alkaa uskoa olevansa juuri sitä mitä jatkuvasti kuulee itsestään. Heikommalla tahdolla varustettu uskoo kaiken pahan jo alle kuukaudessa, joillakin menee kauemmin.

Luulin pääseväni kiusaamisesta eroon kun lähdin koulusta. Pääsinkin, mutta mennessäni töihin törmäsin työpaikoillani, esim kerhoissa ja nuorisotyössä lasten ja nuorten keskinäisiin kahnauksiin. Kaikkia en huomannut, kaikkiin en osannut puuttua. Ne jotka huomasin, niihin puutuin ja toivoin tekeväni oikein. Olin älämölön pitäjä jo koulussa, sen koin osittain itsepuolustukseksi, vaikken tosin usko, ettenkö itsekin sortunut typeriin lällätyksiin ihan väärässä paikoissa. Kun toisaalta olisi pitänyt puolustaa kaveria. Anteeksi silloinen tyhmyyteni.

Töissä törmäsin myös siihen puoleen johon en osannut varautua mitenkään. Jotkut vaan oli suositunpia kuin toiset, keikka hommissa joillekkin tuli "omat paikat, omat työvermeet" ja toisille tuli se mitä jäi, yleensä rikkinäiset tai vajaat laitteet ja aina uudet "asemat". Joissakin ravintoloissa kuului asiaan että työntekijät toimii "käsipyyhkeenä" ja psykologina samaan aikaan, ihan kelle vaan, myös ravintolan omistajalle, psykologi ihan jees mutta "käsipyyhe osa" etoo edellen. Työaikoja ei ollut ja nukkua ehti kuulema haudassakin. Kun siirryin uuteen paikkaan löytyi uusia epäkohtia, palkat ei tulleet ajoissa, työhönohjausta ei ollut, Oli manipulointia, silkkaa valehtelua ,varkauksia ja syyttä syyttelemisiä.

Ja ei EI kaikki työt ole ihan kauheaa ollu, monet oikeastia aivan ihania paikkoja. Olen tosin hullujen vuosien kasvatti, joten olen ehtinyt kokeilla hiukka muutakin kuin tahkon pyöritystä ja Heinän seivästystä. Työpaikat tuli tutuiksi ja mitä useamman kävin läpi, sen pahemmat mielenterveysongelmat sain palkaksi sairastuin. Noh masennuksen ja muut muotitaudit tietää jokainen ja minähän olen trendikäs. Kävin ne läpi oikein useanpaan otteeseen.

Ja olen onnekas, selvisin niin masennuksesta kuin työuupumuksestakin, mutta vain koska päätin että se saakutan "korvamatomanipuloija" ei enää ikinä syö minun voimiani. Minä kasvatin sisältä käsin toiseen korvaani oman henkisen matoni. "Olen terve, kaunis, rakastava ja viisas sielu terveessä, kauniissa, rakastavassa ja viisaassa kehossa. niin on ja tulee aina olemaan."
 Sain hokea uutta mantraa useanpia vuosia ennenkuin jostain aivoihini "syötetty"  susta-ei-ole-mihinkään-mantra lakkasi jauhamasta ja se hokeminen kannatti.

Mielestäni olen aina ollut ihanien ihmisten ympäröimä, olen edelleen, ilman heidän tukeaan ei "uudelleen ohjelmoinnista" olisi tullut mitään. Minulle "Potaskamantransyöttäjällä" ei ole enää merkitystä sillä hokeman teho on lakannut vaikuttamasta. Mutta voi niitä, joiden korvan juuressa moinen mato edelleen narskuttaa heidän viimeisiä itsetunnon rippeitä kitusiinsa.

Olen "kiusaamiskokemusteni" jälkeen luonut silmäni toiveekkaasti tulevaan. Jo varmasti viimeistään eläkkeellä minäkin alan saada olla sitä mitä olen. Hiukka boheemi, omantien kulkija ja taivaanrannan tapiseeraaja, ei minun tekemisiäni enään sitten kukaan tule arvostelemaan, eikä sanomaan että ei noin, ei tuota saa tehdä...

 Jaa-a se taisi olla virhearvio
Istun tänään monta tuntia juttelemassa yhden rouvan kanssa joka kertoi kuinka hänen yli yhdeksänkymppinen isänsä ja he lapset ja lapsenlapset, ovat saaneet kuulla haukkumisia ja huutoa milloin mistäkin tekemisistään, perheen lähipiiriin kuuluvalta toiselta vanhukselta.  Henkilö on tehnyt pientä kiusaa mitä kummallisemmissa asioissa ja isonpaa kiusaa vielä hullummissa. Hän puhuu isästä vähättelevästi ja  kertoo hänen sairastavan yhtä jos toista ja olevan siinä kunnossa, ettei pysty juuri puuroa kummenpaa syömään, kävelyt ja kyläilyt on pois suljettuja kun isä on kuulema niin heikkona.

 Oikeasti isä on reipas ja vetreä tiettyjä normaaleja vanhuuden vaivoja lukuun ottamatta, hampaat on omat ja huumori ennallaan. Kaihista puhdistetulla silmällä näkee hyvin lukea päivän lehdet, pukeminen onnistuu ja saunominen on mukavaa, kaiken kaikkiaan mies kokee olevansa onnekas kun ei ole kipuja eikä särkyjä, mitä nyt hiukka kuulo reistaa.

Mutta mikä ihme riivaa tätä potaskanpuhujaa? Luulosairausko? Ja mitä ihmettä varten tämä jo "aikuisen ja arvostettavan vanhuuden" ikään ehtinyt ihminen, viitsii nähdä vaivaa ja puhua moisia perättömyyksiä ihmisille jotka selkeästi paikanpäälle tultuaan näkevät edessään pirteän ja elämän iloisen ihmisen? Tai miksi vanhus estää ystävältään kyläilyt ja kylästelijät, kun tietää tämän olevan sosiaalinen ja mukava seuramies? Miksi ei isä saa ulkoilla kirkolla ihmisten ilmoilla, kun kerran ihmisten näkeminen häntä viihdyttää ja korkeasta iästä huolimatta tassu vielä nousee? Ja jos mies on hetkeä aiemmin sanonut olevansa kuumissaan niin mitä ihmettä varten hänen on edelleen puettava lisää vaatetta päälleen?

Onko juuri niin että olemme sitten minkä ikäisiä tahaansa, on aina joku, joka luulee tietävänsä meidän tarpeemme meitä paremmin? Jos niin, niin Minä kyllä kieltäydyn tämmöisestä kunniasta. Minä kun tiedä ihan itse milloin olen kylmissäni, tai kuumissani ja kenenkä vitsit minua naurattaa.
Ja Kiusaajia minä en enää eläkemummona kuuntele yhtään, hujautan niitä kepillä ja ajan rollaattorilla päälle Ettäs sen tiijätte. NIIH