tiistai 29. tammikuuta 2013

Sisso

Jopas jotakin se onnistui, tai ainakin etenin tilanteessa niin paljon että pääsin kirjoitusasteelle.


M.W.Sysmäläisen ensteks mahtavin blogipläjäys on ihan just kohta syntynyt.

Olen siis Ristipistoilla tehtyjen tippaleipäaivojen hallitsema naiselävä. Harraste-kirjoittaja harraste-taiteilija ja taivaanrannantapiseeraaja. Opiskellut artesaaniksi, uimaopettajaksi, hermoratahierojaksi ja muutamaan muuhunkin juttuun pari vuotta ennen nakkisotia. Työskennellyt paljon ja laiskotellut riittävästi.

  Joitakin vuosia olen harrastanut pakina/runomuodon kirjoittamista ja noin kaksi kertaa aiemmin olen koettanut saada muodostettua Blogia jonne tyrkkäisin niitä ajatuksia, joita pää tuntuu olevan täynnä, mutta joita ei sitten kuitenkaan saa puhuttua kuin tyhjille seinille. Idea olisi muutoin ollut loistava mutta joidenkin ihastuttavien asetusten ollessa perssiillään ei lukijat päässeet sivuilleni enkä sinne lopulta päässyt itsekkään kun unhoitin niinkin tähdellisen asian kuin salasanat. Jospa tällä erää olisi parenpi onni. =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti