Luonnonkansan Turinoita: Kehräten taisteltu

 Valtavan suosion saanut kelkkailu uuvutti koko poppoon alta aikayksikön illalla, unta ei tosiaankaan kenenkään tarvinut odotella. Jokainen nukahti juuri siihen, mihin sattui viimeisen glögimukinsa kanssa asettumaan. Kirjuri vetäytyi myös hymy huulillaan nukkumaan, vauhdikkaasta päivästä uupuneena.

Pakkanen paukkui nurkissa ja tähdet kimmelsi taivaalla, Jalo asteli Kesälässä miettien syntyjä syviä, eikä missään kuulunut hiiskahdustakaan. Kunnes Kattilan Vieno-neito hyppää nukkumapaikaltaan alas, Pieni Punainen  ja Ymmi-neiti seuraa perässä, suoraan saunaan ja siellä lauteille. Taavi katselee Kattilan väen toimia.

Vieno-neito istuu hetken ylimmällä lauteella, hyppää sitten alas ja kylpyhuoneen keskilattialle se jää kyyryyn. Kehrää ja hyrsyää.
Kakarat seuraa tilannetta lauteelta. Kaikissa on pieni suru. Pieni Punainen, joka on viimeksi tullut taloon, kehrää myös. Aivan kuten silloin kun Vanha Rouva nukkui pois. Makuuhuoneesta kuuluu kuinka, Kirjuri kääntyilee ja puhuu unissaan lohikäärmeistä. Ei saa selvä, onko hän vain huolissaan TulenKullasta, vai näkeekö hän painajaisia kolarista.

Kattilanväen kehruu lisääntyy. Yht'äkkiä keskelle kylpyhuonetta alkaa kerääntyä pieniä hopeahileitä, aivan kuin pakkas-ilmassa. Mutta tämä ei ole kylmää, hileet lisääntyy ja tiivistyy ja muodostaa hahmon, joka muistuttaa, niin kissaa, kuin lohikäärmettäkin, kuin Irvikissa Liisan ihmemaasta, eikä kuitenkaan. Vaan tuntu on tuttu. Taavi istuu hiljaa lattialle Vieno-neidon viereen. -Iltaa Vanha Rouva, mistä sinä siihin tulit? Sinua on ikävöity. Hyrsyten Rouva pyyhkäisee Taavia ja Vieno-neitoa ja suuntaa makuuhuoneen ovelle, josta sulautuu läpi. Me seuraamme perässä, Kattilan väkeä lukuunottamatta, he kehrää edelleen kylpyhuoneessa ja saunassa.

Makuuhuoneessa himmeästi kimalteleva Vanha Rouva asettuu Kirjurin rinnan päälle ja kimmellys lisääntyy, kissa kehrää ja ääni tuntuu väreilevän kimalteina, joka lisääntyy lisääntymistään. Muuntuu Kristalliseksi lohikäärmeeksi, joka puhaltaa päin Kirjuria valkoista tulta. Vanha Rouva tamppaa kuten eläessään  Kirjurin rinnusta ja sen tampatessa, rinnuksesta pusertuu kuin mustaa tervaa, josta muotoutuu vähän kerrallaan pikimusta lohikäärme. Ei suuri, eikä pieni, mutta äkäisen näköinen ja kynsillään tiukasti kiinni Kirjurin rintakehässä.

Huoneen tunnelma muuttuu kuin taistelu tantereeksi, emme voi puuttua mihinkään Vanhan Rouvan tekemään. Katselemme vain. Lohikäärmeet kasvaa ja tunnistamme mustan Sysisydämeksi, lohikäärmeistä häijyimmäksi. Samaksi, joka vuoden alussa jäädytti tien ja pyyhkäisi Uljaan tieltä. Kristallista ajattelimme Valkeantähdeksi. Vanha Rouva jatkoi tamppausta, aivan kuin oisi pumpannut Kirjurin sisältä viimeisenkin tervarippeen ulos. Kun Sysisydämen viimeinenkin suomu oli ulkona Kirjurista, Kristallinen hurjimus iski siihen hampaansa ja repi kauemmas Kirjurin rinnuksesta. Vanha Rouva asettui levollisesti Kirjurin sydämen päälle ja sulautui siihen.

Lohikäärmeet jatkoivat hetken taisteluaan, sitten Kristallinen tuntui pääsevän voitolle Sysisydämestä ja ampaisi lentoon, musta häijyläinen tiukassa otteessaan. Kesälässä oleva Jalo katselee, kuinka hopean ja kristallin hohtoinen hahmo haalenee yöhön. Koko taistelu käytiin vain kehräyksen kuuluessa huoneistossa. Kun viimeinenkin hile hopeaa on kadonnut, Vieno-neito ja Kattilan Kakarat havahtuvat ja siirtyvät sohvalle. Jalo liittyy seuraksemme tarkkailemaan Kirjuria, joka nukkuu levollisemmin kuin vuosiin.

-Mitä luulette, että se oli? Kysyi Taavi -Jotain, mitä TulenKulta lähetti, vai Kattilan Vanhan Rouvan lahja? ehdottaa Jalo. -Kuka tietää? Ehkä se vielä selviää, tai sitten ei. Mutta unohtumatonta se oli. Vaikutukset tunnemme varmasti ennenpitkää. Tokaisin napauttaen nenäkoruani.

~HillaMaija~

Luonnonkansan Turinoita: KetkuPolkkaa

 -Oletteko varmoja, ettei Kattilan Kakarat ole pieniksi jääneitä aikuisia? tokaisi Kyösti hiukkasen pettyneenä. Kun kysyin miksi niin, vastasi hän napakasti - Ei yhden kertaa kaataneet kuusta, ei intoutuneet piirileikkiin, no eihän se kyllä ole, kuin "Aito Tekokuusi", kuten Kirjuri sanoo, mutta silti. Oisihan se pitänyt opettaa talon tavoille sekin. Ranttaliksi. Leikkiä ja huliunaa, niin Kakaroiden kuuluu elää. Minua hymyilytti. - Voi Kyösti kulta, sinä olet kyllä elänyt koko pienen ikäsi tuon periaattesi mukaan. Hyvä niin.

Onko tänään tapahtumassa mitään jännittävää, jotenkin kutkutteleen parran juuresta juuri siihen malliin, pohdiskeli Huubert. Kirjuri istui sohvalla, kuunteli enemmän sisuksiaan, kuin meitä ja taas hällä oli huolestunut kurttu otsalla. HillaMaija vahti tarkasti, että hän syö ja juo säännöllisesti, ei jää yksin, eikä vaivu liian pitkiksi ajoiksi sisuksiinsa. Mutta ennen kuin meistä kukaan ehti kysyä häneltä enenpiä, soi puhelin. Hiukan varuillaan kirjuri vastasi. -Nytkö, voi kun hienoa! Kirjuri oheistaa puhelimeen osoitetietoja ja hyppää laittamaan paksummasti päälleen.- Tulen pihalle vastaan.

Mitä? Mitä nyt tapahtuu? Mikä meiltä on mennyt ohi? Koko poppoo havahtuu kuuntelemaan, Kyösti, Hilirimpsis ja Roopertti etunenässä. Jalo oli jo ulkona ja kun Kirjuri säntäsi kenkiinsä ja pihalle, tuli hälle kiire liittyä seuraan. Me jäimme Hillamaijan ja Herra Kaarnalan kanssa sisälle ja katselimme ikkunasta, kun koko muu joukkio piiritti Kirjuria kysellen selitystä. Kirjuri hymyili iloisesti. Pian pihaan ajoi Pakuttiauto ja kuljettaja nosti pihalle iloisen värisen Kelkan.

-Oi kuinka hieno. Olen melko varma, ettei Kyöstiä, Ruuperttia ja kumppaneita, saada sisälle enää tänä talvena. Niin kauan kun lunta riittää, he hyryyttävät tuolla pitkin pientareita. On se hyvä, ettei kukaan ehdottanut Kirjurille moottorikelkkaa, sitten me ei nähtäisiin enää ketään heistä. Kirjuri työnsi kelkan pihaan, Kyösti ja Hitupikkuiset istui kyydissä ja muut kannustivat vauhdikkaanpaan menoon.

-Kohta, ensin syödään ja sitten lähden töihin, tulkaa mukaan niin saatte kokeilla pääseekö tällä kovaa. Kirjurilla on hymy korvissa saakka ja hänestä huokuu ilo kauas. -Niin hieno kelkka, äippä tykkää. Ruokailun jälkeen kaikki on ovella jo odottamassa ennenkuin Kirjuri saa edes villahousujaan ojennukseen.- Liiku jo pian, pian, joku vielä vie sen, hihkuu Kyösti ja Roopertti Rupsu kuorossa.

Ensi metristä saakka, on Kyösti ja Roopertti asiantuntijoina miten toimitaan, Juuso istutetaan Hitupikkuisten kanssa kyytiin ja he ohjaa. Kirjuri saa näyttää siltä, niinkuin hoitaisi homman, ettei ihmiset hämmästy irrallaan menevää Ketkupolkkaa, mutta mitään tyttöjen vauhtia ei sitten mennä. -Mutta jos nyt Möyhimölle päin koetettaisiin mennä fiksusti? Täytyy ehtiä töihin, saatte leikkiä Kelkalla pihalla, me Murielin kanssa ollaan Möyhimöllä. -Pojat lupaavat hillitä itsensä siihin saakka, mutta pihasta lähtiessä lupaus jo unohtui. Ainakin kahdesti kelkka töppäsi paltteeseen, kerran kiveen ja toisen asfaltinuraan. Ja kerran meinasi vastaan tullut koiranulkoiluttaja jäädä kelkan alle. Ei auttanut muuta, kuin Kirjurin pyydellä anteeksi.

Kirjurin muuntautuessa Möyhijäksi, kaikki Murielia lukuunottamatta laittoivat pihalla ranttaliksi Kelkan kanssa ja kun työt oli ohitse ja Kirjurin äitillä kylästelty, poppoo ohjasi Kirjurin vuorostaan kelkan kyytiin ja hihkuivat 

"KetkuPolkkaa, KetkuPolkkaa,
vauhtia vinhaa
hanget helkkää
ja kimmeltää.
Ei pelkää
kööri tää kun, 
Kirjurin kyydillä viilettää.

~Jasmike Jalon Sydän~

Luonnonkansan Turinoita: 1+5 = KUUSI.

Kuuleppa Kirjuri, kuuletkos tänään meitä?-Hmmmmjjjjaah? Kirjuri on kädet tiskialtaassa ja pesee astioita, siivoa välillä sieltä ja täältä. Piipahti Möyhimöllään, äidillään, touhusi usemmallakin pihalla. Eilen he rakentelivat Joulutontun pihan lumikinokseen, tervehtimään pihaan tulijoita. Erikoinen kaksikko, äiti ja tytär, ilo seurata näin meidän näkökulmasta. Molemmilla omanlaisensa taito, tuoda meidät näkyviksi. Kirjuri on virkeä, mutta hajamielinen. -Hilirimpsis, harjoitellaanko pelon poistoa?

Pieni Punainen seuraa meitä vierestä ja näyttää hyvin valmiilta avuksi. Hilirimpsis tarttuu sitä hännästä ja minä kiipeän selkään ja ralli alkakoon. Kattila ottaa vauhtia sovalta, hyppää tuolille, kiipeilytelineelle, pyykkitelineen kautta takaisin sovalle, josta hyppää matolle, jossa Vieno-Neito lepäilee rauhassa. Matto ja me kaikki, luisumme mukavalla vauhdilla, ovesta keittiön puolelle. Vieno hyppää juuri ennen törmäystä, kauhuissaan pakastimen päälle ja me rymistämme päin taloustikkaita ja siitä suoraan Kirjurin jalkoihin. Kuuluu loiskis ja Kirjurin käsissä olleesta kannusta kaatuu vedet suoraan meidän päälle. Ymmi-Neiti kurkistaan varovasti Olohuoneen ovelta, ja Pieni Punainen juoksee saunan puolelle kuivattelemaan turkkiaan.

Emme taida ihan heti saada sitä uudestaan avuksemme, tuumin samalla, kun huomaan Kirjurin mustanpuhuvan ilmeen. -Niin? Olikos tällä teidän Showlla, joku tarkoituskin? Kysyy hän katse suoraan minussa. -Niin sitä minä vaan, että oletko kuulolla? -Nyt ainakin.. Mitepä voisin auttaa, tai odotapa hetki. Jos lupaat, että seuraavan kerran kiinnität huomioni hiukan lempeämmin, ehkä kuuntelen mitä sinulla on mielessäsi. Muussa tapauksessa leikin, etten ole sinua nähnytkään Roopertti.

Hiukan nolona katsahdan Hilirimpsistä ja pöydän ääressä istuvia. Jokaisen ilmeet ovat säikähtäneet ja Muriel Mielihyvän harmaan paidan edusta, on kahvista märkä. -No, jos minä ainakin yritän, mutta minä äsken kysyin ensin ihan ilman ryminää ja rominaaki. -Totta, minä kuulin, tokaisi Tytti tiskipöydältä. -Hmph, tuhahti Kirjuri.- No mikäs mielessä? - Juu, niin, sitä minä vaan, että mihinkä on meidän perinne kadonnut? Eikös ennen Kuusi pystytetty joulukuun ensimmäisenä? Kattilan väki Tahtoo kuusen. Eikös tänään oisi juuri sopiva päivä sen laittamiseen? 

Kirjuri katsoo mietteliäänä Kattilan Kakaroita ja Vieno-Neitoa. "Vieno vielä osaisikin sen suhteen käyttäytyä, mutta noita pieniä mietin, ne käyttäytyvät yhtä remuavasti kuin sinä. Kaadatte sen vielä ja monesti. Jos jätetään tänä vuonna laittamatta?" Näen hymyn Kirjurin suupielessä ja kurkistan kulmieni alta varovasti muitakin. "Eikä Kyllä jätetä, meillä on tänään KUUSI-juhla."toteaa Jalo ja nousee etsimään tarvikkeita. Riehaannun remakkaan tanssiin ja nappaan Hilirimpsiksen mukaani, -huuuuuuuuuiiiiiiiiii pelottaa, älä kieputa niin kovaa" Oi kyllä sinä tämän kestät. Mieti sitä Kakaroiden riemua, ihan kohta meillä on joulu. Aivan parasta hulinaa.

T

~Roopertti Rupsu~

Luonnonkansan Turinoita: Cityviimalla sopivaksi

Tuiskuinen keli ja ajelu TulenKullan kidassa (tai mahassa, miten asiaa katsoo.)oli jännittävä, kaikille meistä. Vaikka auton ratissa itse olin ohjaavinani, tuntui toisinaan, että sinne mentiin, minne TulenKulta tahtoi. Mutta keli oli kylmä, eikä nuotioita ollut juuri haukattavaksi, joten alkoi lohikäärmeenkin liekit hiipua. Cityliikenteessä sen oli parempi kulkea Pikkumustan puskurilla ja puhallella tieltä lumia. Sen liekin lämpöä, ei voinut lumikaan vastustaa, toisin kuin Jalon avuliaisuutta.

 Kun TulenKullan olemuskin alkoi kutistua, sen oli siirryttävä autoon lämmittelmään ja säästämään voimiaan tärkeänpään tehtävään. Voitte kuvitella, miten lämpimäksi muuttui tunnelma autossa. Muutaman kerran juutuimme mäkiin ja kerran parkkipaikalle, mutta Jalon ja Hitupikkuisten apuunkutsuja, ei kukaan pystynyt vastustamaan ja niin olimme taas liikkellä. 

Perillä kiersimme joulutorin, näimme joulupukin ja ihanan jouluisia kojuja myyjineen, tunnelma oli edelleen lämmin viimasta ja pakkasesta huolimatta. Hitupikkuiset toisinaan hyppäsi taskuuni, tai Jalon parran sekaan, jotkut rohkeat jopa TulenKullan selkään lämmittelemään. Mutta niin kylmä oli kaupungin tuuli, että Tulenkulta kutistui kutistumistaan. Kun se sopi kämmenelleni, nostin sen reppuuni ja laitoin siellä olevaan pakettiin. -No niin teehän taikasi ja kun on valmista tule takaisin. Minullakin on ovet auki sinulle. Kiitos, että olit apunamme tänään.

TulenKulta puhalsi käsilleni liekkiä, -älä minusta huolta kanna, kulkekaa varovasti. Vien viestiä meikäläisille, että sinä olet minun ystävä ja Sysisisydämen on syytä pitää pyrstönsä kurissa sinun suhteesi. Paluumatkalle lähetän Valkeantähden sinun avuksesi, katsotaan jos huomaat hänet, ei juurikaan tuiskusta erotu. Minä palaan luoksesi, kun Citymöyhijän ovi on asennettu.
-Lohikäämeiden Kievari. Voi yhden kerran. TulenKulta hykerteli tyytyväisyydestä. -Älä omi, tahdotaan mekin siellä kulkea, torui Tytti. -Johan toki tietenkin. Vaan meidät kutsuttiin ensin.

Hys nyt ollaan perillä, viekää ilo joka nurkkaan tässä paikassa, mutta älkää häiriköikö ketään. Kun on aika lähteä, kukin tietää mitä tekee.
Citymöyhijälle Tiedoksi. Kun Ovi on paikoillaan, koputa sitä kolmesti ja toivota väki tervetulleeksi. 

~Kirjuri~   

 

Luonnokansan Turinat: Kutsu Lohikäärmeille.

-City Möyhimö? Sekö missä tapasimme sinut? Herra Kaarnala kysyi. -Ei, tämä City Möyhimö ja sen Möyhijämestarit kuntouttaa kirjurista ja muista ihmisistä eheitä, kun heillä on pää kainallossa, tai nilkka ranteesta poikki. Toisinaan siinä samalla he hoitavat sielua ja sydäntä turinoimalla kipulukkojaan auki. Siis Fysioterapiaksi he sitä sanovat, Hieronnaksi ja Lymffaterapiaksi, mutta meille se on Möyhintää parhaimmillaan. Hoitoa niin keholle, kuin mielellekin, sillä ilman yhtä ei ole toista. -Saadaanko me lähteä mukaan? Kirjuri vaikuttaa levottomalta, ei häntä yksin voi päästää.

Ei voi ei, mutta Kulkupeli on vielä kylän toisella laidalla, joten liikkeelle. Sataa lunta niin, että olemme kuin putkessa. Jalo kulkee avuliaasti edellellä, sanojensa mukaan tietä avaamassa. Huomaan sivusilmällä Kirjurilla hymyn suupielessä. Kokeilen onneani ja kysyn-Mikäs hymyilyttää? Kirjuri katsoo suoraan kohti ja ajattelee hiljaa "Ystävällinen ajatus tuo tien avaus Jalolta, mutta huomaatteko, että se on enemmän teitä, kuin meitä ihmisiä varten?" Kujeileva hymy muuttuu iloiseksi nauruksi. Katson kirjurin jalkoihin, hän kahlaa edelleen lähes polviaan myöden lumessa. -Kappas, totta töriset. 

 Näkevälle ja kuulevalle retkueemme oisi melkoinen. Ihminen ja  tonttuja, 3metrinen Kasvienvartija ja joukkio Hitupikkuisia. -Miten sinä voit tänää Kirjuri? Kirjuri katsoi minua ja sanoi -aivan kuin oisin nukkunut viikon, ehkä kauenminkin. Tuntuu piristyneeltä päässä, mutta kulkupeli on jähmeä, hän osoittaa kehoaan. Viimeyönä tuntui, että painajaisista oli viimein tullut loppu, mutta unet oli silti levottomia ja kun avasin silmäni, te ette kadonneet heti unen haihduttua. Eikä maailma rätissyt, kuten kuin huono radio, vaan kuten sähkökipinöistä. Eli voisin sanoa, että paremmin kuin toviin.

Saavumme Pikkumustan, eli Kulkupelin luo, Pikkumustan edessä loikoo liekehtivä lohikäärme.-TulenKulta, hönkäisee Jalo. Kirjuri suhtautui Lohikäärmeeseen hiukan varauksella, en tiedä muistaako hän lähes vuoden takaista kolaria kokonaan, emmekä ole siitä kyselleet, mutta painajaisia nähdessään hän usein ajattelee mustaa lohikäärmettä. TulenKultaa hän ei aemmin pelännyt.

-Enkä pelkää nytkään, se on kaunis ja lämmin ja ystävällinen, kiitos kun tulit. Sinä kuulit toiveen? Kirjuri hymyili TulenKullalle.
-Kuulin, kehräsi lohikäärme onnessaan. Harva toivoo kotiinsa Lohikäärmeitä. -Lahjan saaja on Ystävä, pidä huoli, ettei ovesta kulje mitään vaarallista. Katselin Kirjurin vakavaa ilmettä.  Kiipesimme autoon ja TulenKulta nielaisi meidät kuten Uljaan vuosia sitten. Samalla hän sulatti lunta tieltä ja hyrisi loitsua, jonka kohdisti pieneen pakettiin Kirjurin repussa.

~Möyhijämestari Muriel Mielihyvä~

Luonnonkansan Turinoita: Vuosien painajaiset.

Ovikello soi ja ovesta astuu nuorimies, joka vaihtaa asunnon lukot, pyydän avaimia, mutten saa niitä. Seuraavaksi ovesta astuu ihminen, joka alkaa rakennella uutta putkistoa kotiini, ilman sen kummepia selityksiä. Tämän jälkeen saapu seuraava henkilö, joka kasaa kaikki tavarani nippuun yhteen kulmaukseen ja vaihtaa kotini ikkunat. Katselen touhuja, milloin kipsattuna kaulaan saakka, milloin henki pihisten. Kaikki jättää jälkeensä remonttipölyä ja olen tukehtua, ympärilläni on kaaos ja pakkailen itkien tavaroitani muuttolaatikkoihin. Tapahtumat vaihtuvat toisesta toiseen ja aina jotenkin ahdistavanpaan ja ahdistavanpaan tilanteeseen. Lopulta huudan ääneen.

- Hei kuule pikkuinen, ei hätäpäivää, kaikki hyvin. Painajaista vain, painajaista entisistä ajoista. En tunnista puhujaa, mutta tunnen hänestä huokuvan ystävällisyyden, viereeni tulee useanpikin tutulta tuoksuva ja tuntuva. Huokaisen syvään ja rauhoitun. -Taavi, juota Kirjurille tämä. Joku nostaa päätäni ja juottaa minulle juomaa, jossa maistuu suklaa, kaneli ja karpalot, toisella hörpyllä vadelmat mustikat ja kerma, seuraavalla kahvi ja toffee ja sitten kamomilla ja.. nukahdan ennenkuin tunnistan muita makuja.

Olen huoneessa, jossa on pimeää vaikka on valot päällä, sysimustia hahmoja hiipii nurkissa ja koetan päästä niitä pakoon. Ne tarttuu minuun kiinni ja kannan sylissäni laatikkoa, jossa on tavaroita, heitän tavarat hahmoja kohti ja säntään ulos. Uljas on oven edessä ja hyppään siihen, lähden ajamaan pakoon. Keskellä tietä seisoo musta lohikäärme, joka jäädyttää tietä edessämme. Uljas muuttuu, siitä tulee suuri harmaa hevonen, jolla on siivet, se kantaa minua selässään ja hetken päästä olen nurin niskoin jossakin, josta roikun pää alaspäin..Aaaaaaaarg -Ei hätää pikkuinen, unta taaskin, joku silittää otsaani. -Jalo, tässä, anna Kirjurille nämä. Joku syöttää minulle kesämarjoja, tosi hyviä, kuin suoraan mättäältä.

Istun tienpenkalla ja katselen Uljasta, se on nurin niskoin ojassa, jotenkin lohduttoman näköisenä, aivan kun sen henki puuttuisi, ympäristö muuttuu steriiliksi ja minulle puhuu ihmiset, joiden kieltä en ymmärrä. Seuraavassa hetkessä olen valoisassa asunnossa. Vanha Rouva on sairas, se hiipuu pois sylissäni ja alan itkeä. Ympärilläni on ystäviäni, mutta he ovat läpinäkyviä, enkä voi koskea heitä. -Ei hätää kaikki hyvin, uni vain, kuuluu jostain taas, joku silittää päätäni.-Muriel juota hänelle tämä. Saan lasin huulilleni ja maistan ensin monet hedelmät, sitten raikkaan veden, ja viimeiseksi lämpimän maidon. Nukahdan taas.

Sylissäni on kaksi pientä kissaa, ne leikkii ja hassuttelee, Vieno Pienoinen näyttää hiukan myrtyneeltä ja nauran sille. Olet sinäkin yhtä rakas, hassuja Kakaroita, kyllä meistä kaikista vielä kaverit tulee. Näen kuinka Tontun-ovista kulkee väkeä sinne ja tänne, takapihalla lumihangessa kuopii harmaa siivekäs hevonen, kävelen ulos ja kiipeän sen selkään. - Hei pikkuinen, vielä ei ole aika lähteä. Tuleppas takaisin. Joku iso ja jättimäinen kantaa minut sisälle, nostaa sängylle ja peittelee peittoihin. Avaan silmät. On aamu ja ulkona harmaa ja viimainen ilma. Hevosesta ei näy jälkeäkään, mutta ihan hetken näin ympärilläni enemmän väkeä, kuin koskaan. Silmänräpäys ja kaikki katoaa, vain Kattilan väki kuuluu raapivan oven takana.

Ei pitäisi kai lukea niin paljon Fantasiakirjallisuutta, unistakin tulee outoja, aivan kuin oisin matkustanut vuosia, pohdin ääneen aamiasta tehdessäni.

~W~

Luonnonkansan Turinoita: Kuulolla

HillaMaija huolehti, että Kirjurin aamupuurossa oli rohdot paikoillaan lisäsi Herra Kaarnalan ja Muriel Möyhijämestarin rohtoihin omiaan ja neuvotteli heidän kanssa siitä, miten oisi parasta tätä uupunutta ja surullista potilasta hoitaa. Kaikki olivat yhtä mieltä että rohtojen teho on hyvä. Kirjuri on jo useanpaan kertaan havahtunut ja huomannut jonkun meistä. 

Kesällä me olimme hänelle silkkaa ilmaa. Ne muutama pyöräretki jotka hän teki ja me häntä seurasimme, meni monellakin tapaa ihan metsään. Neuvoimme suuntaa ja näytimme tietä, mutta siellä rämpi kiukkuinen tyttö puskissa ja pensaistossa, perille löytämättä. Ihmisiässä kirjuri on jo ihan aikuinen, mutta kiukkunsa keskelle joutuessaan, tulee kaikista ihmisistä ihan lapsia jälleen. Sama taitaa päteä meihin Luonnonkansalaisiinkin, sillä kiukku tekee tarkkaamattomaksi ja taitamattomaksi.

Silloin tulee ajettua harhaan, ja vaikka yrittäisi kuinka, ei suuntaa oikeaan löydy, ennemmin kuin kiukku lauhtuu. Ja kiukkuinen on yleensä nälkäinen, tai väsynyt. Aivan kuten kiukkuinen lapsi, on useimmiten kipeä, nälkäinen, tai väsynyt. Niinpä päädyimme siihen, että Kirjuri täytyy pitää levänneenä ja muistuttaa häntä ruokailujen tärkeydestä. HillaMaija näytti eilen, miten ruualla ja juomalla oli herättävä vaikutus, mutta myös unettava vaikutus.

Kaiken touhuamisen jälkeen Kirjuri nukahti kuin tukki ja tänä aamulla herätessään hän oli selkeästi virkeänpi. Huomasi tiskatessaan Tytin uittamassa varpaitaan tiskivedessä ja kutitti kotitonttua varpaista. Jutteli ja kyseli kuulumisia. Aamupalaa kokatessaan hän otti HillaMaijalta kokkausohjeita, eikä aamiaisen teossa kulunut kuin hetki. Kun oli valmista, kutsui meidät kaikki syömään.

Ja istuessamme ruokailemassa, hän kuunteli, kun kerroin kesällisestä kohtaamisestamme.-Et voinut olla, miksen minä nähnyt? Ja mikset varoittanut, ettei veteen pidä mennä kaikki tavarat taskussa? Kirjuri nauroi ja itki yhtä aikaa. Kaaottinen pyöräretki uimapaikkaa etsimässä, oli minun näkökulmasta, jopa huvittava, mutta muistan edelleen sen kiukun, mikä kirjurista huokui, hänen etsiessään rantaa saaresta. Retkellä hukkui suunta vaisto ja rikkoutui puhelin, mutta kaikesta huolimatta, saimme Kirjurin ehjänä kotiin.

~Suttu Suonkulkija~

Luonnonkansan Turinoita: Jalon valot

 Kirjuri kolasi pihaa ja juuri kun hän oli menossa noutamaan kynttilöitä lyhtyyn, ulko-oven katokseen laskeutui Punatulkku. "Hei kaunokainen. Tahdotko ruokaa Pyrynlähetti? Luonnonkansalle voimia." tokaisi kirjuri. Jäimme hämmentyneinä katsomaan häntä ja sitten Punatulkkua. Kirjurilla on aina ollut tapana jutella olevaisille, mutta aikoihin hän ei ole kiinnittänyt huomiota HillaMaijan voimien toivotamiseen.

Punatulkku hyppelehti katoksessa pienalta toiselle, aivan kuin säikähtäneenä. Sopivaan kohtaan päästyään, se pysähtyi ja HillaMaija hyppäsi tavaroineen sen kyydistä pois.- Hei vain Kasvienvartija. Hei vain Tytti ja Herra Kaarnala. Hei vain Kirjuri.
Tänne hälyytettiin apua ja tässä minä nyt olen. Avun tarvitsijankin minä jo näen. Kirjuri tuli pihaan linnunruokapallot käsissään kiinnittämättä meihin huomiota, etsi vain katseellaan Punatulkkua.

Tarkkaavaisuuden hetki oli taas ohitse. Seurasimme, kun hän kiinnitti pallot puuhun, jatkoi hetken lumen kolausta, vei lumikolan katokseen, palasi takaisin ja nappasi lapion,-Peremmälle peremmälle hän kehoitti Kattilan Kakaroita. Tytti totesi Juuson sanoin, -ei pidä olla liian tarkka, eli seurataan Johtajaa, Kirjuria tarkoittaen. Kirjuri lumilapioineen suuntasi Kesälän ovelle. Läpikulku matkalla pörrötin pientä punaista ja kutkutin Vieno-neitoa poskesta. Ymmi-neiti katsoi minua hiukan epäilyksellä, mutta tuli sitten pyyhkäisemään säärtä. 

Seurasimme Kirjurin vanavedessä ulos. Kattilan väki asettui sohvan selkänojalle katsomaan touhua. -Onkos Kirjuri syönyt? Kyseli HillaMaija. Kun kerroimme, että aamupalan, lähti hän sisälle ja tuli hetken päästä takaisin, kuuman glögimukin ja pipareiden kanssa. Jakoi meille, otti itselleen ja tarttui Kirjurin käteen. Ota, se lämmittää. Kirjuri kiersi kätensä kupin ympärille ja hämmästyi, mistä se tämä?? Tuoksutteli hetken ja hörppäsi "niin hyvää.."-Parenpaa, kuin lapsuuden hiihtokisoissa. Kirjuri joi juomansa ja söi muutaman piparin ja jatkoi taas touhujaan. Piha alkoi näyttää tunnelmalliselta. 

Kun tuli aika hakea Kesälään kynttilät, katosi HillaMaija taas hetkeksi ja palatessaan toi hän meille kulhollisen keittoa ja leipää, tarttui taas Kirjuria kädestä "Ota kulho ja syö, se lämmittää." Nytkin Kirjuri näytti hämmentyneeltä, mutta otti ja söi, "oi mitä herkkua." ruokailun jälkeen jatkoimme lumitouhuja, kynttilät sytytettyään Kirjuri tokaisi hiljaa "Toivottavasti tykkäät Jalo." 

HillaMaija kehoitti minua ohjaamaan Kirjuri sisälle. Niin uninen hän oli, että jaksoi tuskin nostella jalkojaan. Siinä samassa, kun olimme saaneet hänet lumisista vaatteistaan ulos, Kirjuri oikaisi sohvalle ja nukahti Kattilan väen viereen. Laitoin peiton hänen päälleen ja kuiskasin, kyllä minä tykkään, kiitos valoista. Tehdään huomena uusia juttuja, on sinun vapaapäivä.

~Jalo Kasvienvartija~

Luonnonkansan Turinoita: Sisältä rikki.

Aamu on hankala, Kattilan väki koettaa herätellä kirjuria, kello soi jo toista kertaa ja mitään ei tapahdu. Kun vihdoin jonkinlainen liikahdus ja ääni alkaa kuulua, olemme ovella seuraamassa tilannetta. Normi aamuliverrystä Kattilan väelle ja sitten mutina "miten ihmeessä voi väsyttää? Niin kuin en oisi nukkunut lainkaan."

Katsomme toisiamme ja kummastelemme. Kirjuri nukahti jo aikaisin illalla, ei jaksanut lukea kuin muutaman sivun Tylypahkan tapahtumia. Toki jutteli unissaan, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja minne mennä ja puolet asioista taisi olla jotenkin kovin vaikeaa. Joskus unetkin voi olla niin eläviä, että niistäkin väsyy.

Aamupalaansa Kirjuri lisäsi tänään mustikoita, minä lisäsin vielä Herra Kaarnalan ja minun tekemät rohdot. Syötyään hän hieroi silmiään ja tokaisi "ei aukene, ei millään." ja tosiaan, silmät pysyi sumuisina. Hän käveli ohi Jalon, joka odotti innostuneesti talvipuutarhan tekoa. Edes hipaisuun ei tullut reaktioita.-Mikä nyt meni pieleen? Kysyi Jalo hätääntyneesti. 

En usko että mikään, Kirjuri on ollut kauan uupunut, ihmisten sairastumiset on monin tavoin samanlaisia, kuin meillä. Heille suru on raskasta, väsymys samoin. Ihmisten rohdot auttaa moniin vaivoihin ja hoidot samoin, mutta surut ja väsymys ovat hankalia hoidettavia. Ne palaa takaisin, vaikka luulit jo tervehtyneesi. Tiedät, että on harvinaisuus tavata surumielistä Keijua, talvella, tahi kesällä. Entä kuinka usein olet tavanneet uupuneita peikkoja? Jalo näytti hämmentyneeltä. -Niin, se ei ole lainkaan tyypillistä. Jos Keijuun tarttuu suru, tai Peikko väsyy, semmoinen sielunsyvyyksiin vaikuttava tauti, on Luonnonkansalle kuolemaksi. Siis jos ei sopivaa rohtoa löydy.  

Nykyään on Luonnonkansan rohdot on jo ihmeisiin kykeneviä, mutta kesti kauan ennenkuin meidän parantajat oppi ymmärtämään surun ja väsymyksen vakavuuden. Ei siihen auta tokaisut "Reipastuhan nyt." Nykypäivänä osataan käyttää ennakoivasti vitamiineja ja jos silti väsymys iskee, sen kouriin joutunut peikko laitetaan niitylle katselemaan pilviä ja nukkumaan, kun nukuttaa. Jos tämä kevyt terapia ei auta, laitetaan väsynyt syksyllä Karhun kanssa talviunille.

 Surumieliselle keijulle taas laitetaan samoja yrttejä ja kesämarjoja, kuin Kirjurille, kokonaisen vuoden kierron ajan. Heidän kanssa puhutaan, ollaan yhdessä, vaikka hiljaakin, mutta yksinäisyys vie surevan Keijun hengen. Joskus, jos suru on oikein kova, Suruvaipan toukat auttavat Keijujen hoidossa. Ne koteloituvat yhdessä unenkaltaiseen olomuotoon toukankotelossa ja kun toukan on aika muuttua perhoseksi, on myös suru muuttanut muotonsa ja Keiju saa uudet siivet. Suru voi viedä voimat meiltä kaikilta, mutta Keijut ja Haltiakansat ovat sille herkinpiä.

Ihmisten maailmassa vaan säännöt on outoja, kaikkien pitäisi jaksaa ja pysyä kiireisenä, olla hyödyksi tehdä osansa ja enemmän. Säännöt on toisinaan aivan kummallisia. Mutta Kirjuria vaivaa peikon väsymys ja Keijun suru yhtäaikaa. Ja yllättäen se vaikuttaa häneen kuten meihinkin, joten annetaan hänelle aikaa, eikä jätetä yksin. 

      ~Muriel Möyhijämestari~

Luonnonkansan Turinoita: Toivottua tehoa

Aamu puurosta jäi nyt kyllä jotain. Ei mustikoita? -Älä huoli Jalo, tuoreet hedelmätkin on hyvä, laitan sekaan kyllä lääkkeet, tokaisee Muriel. Kirjuri touhuaa ympäriinsä ja vaikuttaa hyvän tuuliselta. Kattilan väki saa lirkuttelua ja monet siirtyneet tavarat ihmettelyä. Hilirimpsis ja minä ollaan tehty Kirjurille temppuratoja Kattilan Kakaroiden kanssa. Matot on mykkärällä ja tavaroita kumossa, kun Hilirimpsis ohjastaa pienimmäistä Kattilaa ralliin, jossa kaikki saa väistyä. Kuuluu vain pienen pieni huuto - HUuuuuiiiiiii miten pelottavaa!!!! Kun He juoksevat ohitse, Hilirimpsis Kattilan pojan turkin sekaan kadonneena.

Oletteko huomanneet, että Kirjuri kutsuu pienimmäistä milloin milläkin nimellä. Toki "lirkuti-nimiä" on joka Kattilalla, mutta kun pienimmäinen on Kirjurin mielessä, hänestä tulee milloin mitäkin, välillä Ruubeus, välillä Edvart, toisinaan Sirius ja hetkittäin jopa Katti-Matti.

Ymmi neidin kissanristimäiset oli hauska tapahtuma. Silloin vielä oli Vanha Rouvakin kanssamme seurustelemassa. Arvokas tapahtuma pienelle Kattilalle ja nimikin oli hieno. Oloka Ymmi Justiina Kattila, ei haitannut häntä kastevesi, eikä sylin vaihtuminen. Pikku neiti otti varsin rennosti tilanteen. Ehkä me piakkoin saamme nähdä uudet nimiäiset ja kuulla kuka on tämä Pieni Punainen ystävämme. 

Kirjuri kulkee täysissä talvitamineissa Olohuoneeseen ja siitä takapihalle. Minulle tulee kiire mukaan, tahdon edelleen nähdä miten hän minkin asian laittaa uudessa Kesälässään, vaikka talvi onkin. Viime kesänä hän ei kuullut, vaikka kuinka koetin varoitella, että piha on liian kuuma kasveille. Ja talvella, me molemmat, olimme saada valoja laittaessamme, lumet katolta niskaamme. 

Katselin hämmästyneenä, kun kirjuri harjasi määrätietoisesti pihaa puhtaaksi. -Jos sinä ja minä koetettaisiin saada tänä talvena lumi hallintaamme, tehdään talvipuutarha, eikö vain? Kuului selkeästi ajateltu kysymys Kirjurin katsoessa minua iloisesti. 

~Jalo Kasvienvartija~