Luonnonkansan Turinoita: Sisältä rikki.

Aamu on hankala, Kattilan väki koettaa herätellä kirjuria, kello soi jo toista kertaa ja mitään ei tapahdu. Kun vihdoin jonkinlainen liikahdus ja ääni alkaa kuulua, olemme ovella seuraamassa tilannetta. Normi aamuliverrystä Kattilan väelle ja sitten mutina "miten ihmeessä voi väsyttää? Niin kuin en oisi nukkunut lainkaan."

Katsomme toisiamme ja kummastelemme. Kirjuri nukahti jo aikaisin illalla, ei jaksanut lukea kuin muutaman sivun Tylypahkan tapahtumia. Toki jutteli unissaan, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja minne mennä ja puolet asioista taisi olla jotenkin kovin vaikeaa. Joskus unetkin voi olla niin eläviä, että niistäkin väsyy.

Aamupalaansa Kirjuri lisäsi tänään mustikoita, minä lisäsin vielä Herra Kaarnalan ja minun tekemät rohdot. Syötyään hän hieroi silmiään ja tokaisi "ei aukene, ei millään." ja tosiaan, silmät pysyi sumuisina. Hän käveli ohi Jalon, joka odotti innostuneesti talvipuutarhan tekoa. Edes hipaisuun ei tullut reaktioita.-Mikä nyt meni pieleen? Kysyi Jalo hätääntyneesti. 

En usko että mikään, Kirjuri on ollut kauan uupunut, ihmisten sairastumiset on monin tavoin samanlaisia, kuin meillä. Heille suru on raskasta, väsymys samoin. Ihmisten rohdot auttaa moniin vaivoihin ja hoidot samoin, mutta surut ja väsymys ovat hankalia hoidettavia. Ne palaa takaisin, vaikka luulit jo tervehtyneesi. Tiedät, että on harvinaisuus tavata surumielistä Keijua, talvella, tahi kesällä. Entä kuinka usein olet tavanneet uupuneita peikkoja? Jalo näytti hämmentyneeltä. -Niin, se ei ole lainkaan tyypillistä. Jos Keijuun tarttuu suru, tai Peikko väsyy, semmoinen sielunsyvyyksiin vaikuttava tauti, on Luonnonkansalle kuolemaksi. Siis jos ei sopivaa rohtoa löydy.  

Nykyään on Luonnonkansan rohdot on jo ihmeisiin kykeneviä, mutta kesti kauan ennenkuin meidän parantajat oppi ymmärtämään surun ja väsymyksen vakavuuden. Ei siihen auta tokaisut "Reipastuhan nyt." Nykypäivänä osataan käyttää ennakoivasti vitamiineja ja jos silti väsymys iskee, sen kouriin joutunut peikko laitetaan niitylle katselemaan pilviä ja nukkumaan, kun nukuttaa. Jos tämä kevyt terapia ei auta, laitetaan väsynyt syksyllä Karhun kanssa talviunille.

 Surumieliselle keijulle taas laitetaan samoja yrttejä ja kesämarjoja, kuin Kirjurille, kokonaisen vuoden kierron ajan. Heidän kanssa puhutaan, ollaan yhdessä, vaikka hiljaakin, mutta yksinäisyys vie surevan Keijun hengen. Joskus, jos suru on oikein kova, Suruvaipan toukat auttavat Keijujen hoidossa. Ne koteloituvat yhdessä unenkaltaiseen olomuotoon toukankotelossa ja kun toukan on aika muuttua perhoseksi, on myös suru muuttanut muotonsa ja Keiju saa uudet siivet. Suru voi viedä voimat meiltä kaikilta, mutta Keijut ja Haltiakansat ovat sille herkinpiä.

Ihmisten maailmassa vaan säännöt on outoja, kaikkien pitäisi jaksaa ja pysyä kiireisenä, olla hyödyksi tehdä osansa ja enemmän. Säännöt on toisinaan aivan kummallisia. Mutta Kirjuria vaivaa peikon väsymys ja Keijun suru yhtäaikaa. Ja yllättäen se vaikuttaa häneen kuten meihinkin, joten annetaan hänelle aikaa, eikä jätetä yksin. 

      ~Muriel Möyhijämestari~

Luonnonkansan Turinoita: Toivottua tehoa

Aamu puurosta jäi nyt kyllä jotain. Ei mustikoita? -Älä huoli Jalo, tuoreet hedelmätkin on hyvä, laitan sekaan kyllä lääkkeet, tokaisee Muriel. Kirjuri touhuaa ympäriinsä ja vaikuttaa hyvän tuuliselta. Kattilan väki saa lirkuttelua ja monet siirtyneet tavarat ihmettelyä. Hilirimpsis ja minä ollaan tehty Kirjurille temppuratoja Kattilan Kakaroiden kanssa. Matot on mykkärällä ja tavaroita kumossa, kun Hilirimpsis ohjastaa pienimmäistä Kattilaa ralliin, jossa kaikki saa väistyä. Kuuluu vain pienen pieni huuto - HUuuuuiiiiiii miten pelottavaa!!!! Kun He juoksevat ohitse, Hilirimpsis Kattilan pojan turkin sekaan kadonneena.

Oletteko huomanneet, että Kirjuri kutsuu pienimmäistä milloin milläkin nimellä. Toki "lirkuti-nimiä" on joka Kattilalla, mutta kun pienimmäinen on Kirjurin mielessä, hänestä tulee milloin mitäkin, välillä Ruubeus, välillä Edvart, toisinaan Sirius ja hetkittäin jopa Katti-Matti.

Ymmi neidin kissanristimäiset oli hauska tapahtuma. Silloin vielä oli Vanha Rouvakin kanssamme seurustelemassa. Arvokas tapahtuma pienelle Kattilalle ja nimikin oli hieno. Oloka Ymmi Justiina Kattila, ei haitannut häntä kastevesi, eikä sylin vaihtuminen. Pikku neiti otti varsin rennosti tilanteen. Ehkä me piakkoin saamme nähdä uudet nimiäiset ja kuulla kuka on tämä Pieni Punainen ystävämme. 

Kirjuri kulkee täysissä talvitamineissa Olohuoneeseen ja siitä takapihalle. Minulle tulee kiire mukaan, tahdon edelleen nähdä miten hän minkin asian laittaa uudessa Kesälässään, vaikka talvi onkin. Viime kesänä hän ei kuullut, vaikka kuinka koetin varoitella, että piha on liian kuuma kasveille. Ja talvella, me molemmat, olimme saada valoja laittaessamme, lumet katolta niskaamme. 

Katselin hämmästyneenä, kun kirjuri harjasi määrätietoisesti pihaa puhtaaksi. -Jos sinä ja minä koetettaisiin saada tänä talvena lumi hallintaamme, tehdään talvipuutarha, eikö vain? Kuului selkeästi ajateltu kysymys Kirjurin katsoessa minua iloisesti. 

~Jalo Kasvienvartija~

Luonnonkansan Turinoita: Opettajia ja oppilaita.

Olipas se menoa, Kattilan väki seurasi kirjuria, kuin hait laivaa koko eilisen illan. Kakarat joutui jopa vahingossa suihkuun, saunassa käynnin päälle. Kirjuri nauroi vielä siinä vaiheessa, mutta kyllä päivän päättyessä näkyi, että hän on aivan uupunut. Muriel on tehnyt vahvat lääkkeet ja niiden teho on kyllä ollut ihmeellinen. Vaikka kirjuri taitaa juuri nyt, toivoa kuulosuojaimia. On vielä oikea kanava hukassa ja korvissa rätisee.

 Eilen hän selkeästi kuuli, kun kysyttiin saunatontusta. "Taavi, Papan Taavi." Kuka on Papan Taavi, eikös hän ollut navettatonttu? Talli-tai, riihitonttu? Papan saunatonttu asuu nykyään Korvatunturilla ja on itse Joulupukin löylymestari. Mutta Taavi?

Jalo tuli saunalle kysymään Taavia ja tosiaan, saunalla oli jykevä ja suurikokoinen tonttu. Minä. Pituudeltani olen Jaloa lyhyenpi ja leveydeltä häntä pienenpi, mutta silti vankkarakenteinen ja rauhallinen. Tehnyt töitä kirjurin isovanhemmille ja Vieno-papan vanhemmille. Muistutin aikuiselle kirjurille miten hoidetaan kipeää lehmää, ja kertoilin hälle tarinoita, jo ennen kuin Kirjuri lupautui meidän Kirjuriksi. Me on tuntettu lähes yhtä kauan, kuin Herra Kaarnala. Me tavattiin samoihin aikoihin ensikertaa, vaikkei kirjuri sitä nyt muistakaan. Ja Taavin löylyt oli toisistakin lumoavat. Koko Kievarin väki sai niissä lämmitellä, kun kirjuri toivotti tervetulleeksi saunaan.

Mutta Kirjurin, Herra Kaarnalan ja minun kohtaaminen, se tapahtui sinä talvena, kun Pikku Kirjuri päätti, että tänään on löydettävä mustikoita. Ei ne ihan helposti löydy hangen alta, ja kiukkuiseksihan se teki tytön, kun marjoista ei näkynyt varpuakaan. Vihainen oli kuin kiukkupeikko konsanaan, kun Herra Kaarnala hänet löysi kannon nokasta lumisena ja kippo tyhjänä marjoista.

Mutta onneksi oli Herra Kaarnala niitä metsätonttuja, joilla on taito lepyttää kiukkuisinkin olento. He juttelivat tovin, ystävystyivät ja kun tyttö kertoi, miksi niin suuri tarve oli metsämarjoihin pakkasella ja lumen aikaan, Herra Kaarnalan sydän suli ja he kulkivat yhdessä tuolle Luonnonkansan marja-apajalle, josta poimitaan vain niitä tärkeinpiä ja kallisarvoisinpia, lääkkeeksikin sopivia marjoja ja yrttejä. Niitä, jotka ovat tuoreita ja juuri kypsyneitä kesämarjoja sydäntalvellakin.

He keräsivät kupin täyteen ja Herra Kaarnala saattoi Kirjurin papan  navetalle, jossa istuin pienen vasikan vieressä ja koetin saada sitä nousemaan jaloilleen. Kirjuri tuli vasikan viereen ja työnsi mustikkaiset sormensa vasikalle. Aivan kuin taikaiskusta vasikka tarttu sormiin ja imi. Tyttö kiskaisi sormet pois ja otti kupista mustikan ja tarjosi sen vasikalle ja seuraava ja taas seuraava, aina korkeammalta tarjoten, kunnes vasikka oli jaloillaan. Sitten vähän kerrallaan he siirtyi vasikan emon luo ja emon tissille. Pikku kirjuri murskasi mustikkaa myös utareelle ja vasikka siirtyi imemään sitä.

-Mistä sinä tuon keksit? Kysyin ja sain vastaukseksi "Äitin mustikkakiisselistä, se parantaa mielipahan ja mahakivut ja sinä sanoit, että Mustikalla on masu kipeänä." Niin se alkoi meidän yhteinen matka, sekä opettajana, että oppilaina toisillemme.

~Taavi~

Luonnonkansan Turinoita: Lääkitystä

 Oletteko huomanneet, että Kirjuri on ollut viimepäivinä vilkkaanpi? Eilen kun laskeuduimme pihalle, hän selkeästi jäi katsomaa meitä, eikä maisemaa. - Niin ja huomasitteko kuinka hän ihaili Hitupikkuisia ja kylmisteli Hilirimpsiksen käsissä. -Hieno idea muuten Hiliripsikseltä, herättää kaikki pienimmäisetkin apuun. Se jouduttaa toipumista. Jotain hän selkeästi on jo vaistonnut, huomasitteko aamiaispuuron? Iso annos mustikoita.

Juuso, Tytti ja Herra Kaarnala keskusteli iloisesti ruokaillessaan. Olimme napanneet omat annoksemme aamiaisesta Kirjurin kutsuessa syömään. -Ei pidä olla liian tarkka, sanoi Juuso Tytille, kun tämä moitti, että kutsu oli tarkoitettu Kattilan väelle. Minä ja Kaarnala olimme Juuson kanssa samaa mieltä, samoin Jalo. Eilinen marjareissu oli raskas, muutama Hitupikkuinen oli onneksi laittanut Suttu Suonkulkijan avuksemme. Reitti marja-apajille ei ollut enää yhtä helppo kulkuinen, kuin ennen ja talvella tuoreiden marjojen kerääminen vaatii taitoa ja taikaa. Ilman Suttua ja Jaloa, meillä taitaisi olla edelleen tyhjä kulho.

Kun kaikki oli ottaneen annoksensa aamiaisesta, nakkasin kulhosta yhden tuoreen mustikan, metsämansikan, variksenmarjan, pihlajanmarjan ja muutaman yrtin Kirjurin puurokuppiin. "Silmät näkeväksi. Korvat kuulevaksi. Sielu avaraksi. Kehosta kuorma keveäksi. Sumu suksikoon suolle."

Hyvin loitsittu, tokaisi Suttu. -Rakastan sumua. Kirjurille se ei tee hyvää, mutta meille soiden asukeille kyllä. -Vieläkö me voitaisiin olla avuksi Kirjurille? Hän selkeästi muistaa, että tämä päivä on tärkeä, eilen illalla hän oli laittamassa valoja. Kuulen hänen ajatuksensa jo voimakkaammin. Piaan alkaa Tapiolan talven juhlat, jos Kirjuri innostuisi Linnanjuhlista ja Itsenäisyyspäivän tanssiaisista, voisimme muistuttaa häntä myös Luonnonkansan perinteistä, tanssia Kattilan Kievarin läpi kuten ennen.

Koko joukko kerääntyi katsomaan minua. Heitin rahtusen ekstra suolaa puuroon ja vesikannuun heitin yrtin jos toisenkin, sekä yhden pienen kiteen ruusukvartsia.  -Keräsitkö Jalo, koivunlehtiä ja katajanmarjoja? Ja himppunen laventelia ja... Jos hän  lämmittää saunan, jonkun on käytävä laittamassa niitä löylyveteen. Kysykää Julius Juurakolta, tunteeko hän tämän talon Saunatontun?

-Taavi. Papan Taavi. Tekee hyvät ja juhlavat löylyt meille kaikille, sauna on ihana, ajatteli Kirjuri utuisesti.

 
~Muriel Möyhijämestari~

Luonnonkansan Turinoita: Outo olo

 Oi Aurikoinen. Se on kyllä kaunis. Talven keskellä varsikin, katson ikkunasta ja näen ilmassa leijailevan hituja, jotka toi mieleeni jotain, jotain... Koetin pinnistää muistiani, mutten aivan saanut kiinni siitä jostain... Hiukseni nousi kummallisesti pystyyn ja iholleni tuli nyppyjä. Ihokarvankohottaja lihas siinä aktivoitui, mutta sehän aktivoituu yleensä pelkotilanteissa, eihän minua kai nyt pelota?

On ollut kumma vuosi. Oikeastaan aika kamala, valtavasti suruja ja harmeja. Ja jotain tärkeää puuttuu. Jollain tapaa yhdistin sen ensin Vanhan Rouvan kuolemaan syyskuun alussa. Ikävöin kovasti kissa-ystävääni, mutta jotenkin yksinäisyys ja ikävä kalvoi jo ennen Rouvan kuolemaa. Hassuahan se oisi ikävöidä Uljas-Pirssiä, vaan kun ei se ollut ihan tavallinen auto. Se oli nimetty ja siinä kolarissakin oli jotain outoa. Koko vuosi on ollut outo. Ja tämä aamu ja viime yö.

Näin niin kummallista untakin. Siinä kolme tonttua ja harakka istui kivellä lapsuuteni metsässä, vanhin ja arvokkaimman näköinen antoi harakalle kuljetettavaksi jotain ja puhui Jalosta ja Murielista. (Harry Potterin ystävällä Ronilla, oli Muriel-täti) Istuin puun oksalla, kuten joskus pienenä, ei kovin korkealla. (Minulle se oli jo liiankin korkealla. Pelkään korkeitakin paikkoa. Pelkään nykyään liki kaikkea.) Vieressäni oksalla oli joku, hyvin pieni ja hyrisi pelokkaasti, mutta innostuneesti.

Kun harakka ja tontut oli ykskaks hävinneet, vieruskaverini napsautti sormiaan ja paikalle kiisi kuin kutsuttuna, lapsuusaikojeni pihaorava Kurre. Ihana pörröhäntä, joka kävi lintulaudalla herkuttelemassa. 
Pikkuinen hyppäsi oravan selkään ja lähes hukkui turkin kätköihin,
Pienellä äänellä hän huhuili, että Hitupikkuisia tarvitaan myös, Kaikki koolle. Ystävä tarvitsee ystävää. Orava ampaisi juoksuun ja pikkuinen hoilotti pienellä äänellään viestiään. Ihme, että kuulin sen.

Jäin paikoilleni ihmettelemään. Metsässä alkoi liike, kaikki ihan pienenpienet hereillä olevat metsän asukit, alkoivat juosta hangella ja kulkea sinne tänne. Kaikki liikkui ja sipisivät "Kirjuri tarvitsee apuja." Heräsin kolahdukseen eteisessä. Ihan heti en lähtenyt tilannetta tarkistamaan, tiesin että jompikumpi Kattilan Kakaroista, oli kaatanut, tai pudottanut taas jotain. Mutta kuka on Kirjuri?

Uni jäi päähäni, mietin sitä ja yritin muistaa yksityiskohtia, kaikessa oli jotain tavattoman tuttua, siinä Kirjurissa varsinkin. Hyrisin taas, tuntui kuin joku olisi valuttanut vettä niskaani.
Kattilan Kakarat hölmöilee ja heiluu ympäri taloa ja tuntuu ettei pienessa asunnossa ole juuri muille tilaa. Luulisi, ettei kolme pientä kissaa sentään noin paljoa tilaa veisi. Tästäkin tulee jotain mieleen.

Samanlainen ahtauden tunne tuli joskus edellisen asunnon parvekkeella. Siinä oli jotain hyvin hauskaa ja juhlavaa. Ehkä minunkin pitäisi tehdä jotain juhlavaa, ihan itseäni ilahduttaakseni. Onhan sentään Itsenäisyyspäivän aatto. Auringon valossa leijuu pikkuisia hituja ja takapihallani lentää pikkulintuja ja iso harakka, ihan kuin ne kantaisi selässään jotain.. 

~W~

Luonnonkansan Turinat: Salakuuntelija

Istuin huomaamattomana koivun oksalla ja kuuntelin. Puun alla kokoontunut joukko näytti päättäväiseltä, mutta huolestuneelta. Tytti kiristi reppunsa paremmin selkään ja Juuso katseli Kaarnalaa odottavasti. Minä tein samoin. Kuuntelin. 

"Mustikoita? Niinkö pahaksi on tilanne mennyt?" Herra Kaarnala kysyi. Ihmisten tutkimuksissakin on huomattu, että mustikoilla on suotuisa vaikutus terveyteen ja varsinkin silmiin. Meillä on ollut perimätietona hoitaa itseämme luonnosta saatavilla yrteillä ja marjoilla, sairastuessamme. Moni meitä kuuleva ihminen, on löytänyt meidän hoitotavat ja käyttävät niitä itsekin. Usein semmoisilla ihmisillä on meihin vahvat yhteydet. Kuulee ja tuntee meidät, vaikkei sitä osaisikaan sanoiksi muodostaa.

"Hakke, kun tilanne on tämä, tekisitkö palveluksen?" Harakka nyökäytti ja Herra Kaarnala otti palan tuohta ja alkoi kirjoittaa "Hätätapaus, kaikkia tarvitaan! Kokoonnutaan kohteessa 5.12." Sitten hän nappasi itseltään ja Juusolta partahaituvia ja Tytiltä hiustupsun, punoi niistä viestin ympärille tietoverkon tapahtuneista ja antoi sen Harakalle. "Vie tämä viesti ihan kaikille ketkä meistä löydät. Mutta aivan ensimmäisenä, etsi Jalo ja käske noutaa Muriel Möyhijämestari ja tulla sitten meidän luoksemme, sinne missä mustikat kukkii. Viivyttelemättä."

He hyvästelivät Hakke Harakan ja Herra Kaarnala kävi noutamassa Kantokodostaan Kulkijansauvan, reppunsa, mustikkakuppinsa ja yrttinsä. Kolmikko oli valmis taipaleelle.-Nyt ei ehdi tuhlata aikaa, joten pikku taika kiireiselle, sanoi Herra Kaarnala ja piirsi ilmaan kiehkuraisen kuvion, josta alkoi muodostua köynnöksien peittämä, vanha, kaunis ovi. -Olkaapa hyvät, arvoisat ystävät. Suunta mustikkavuoreen.

Kolmikko astui ovesta ja katosi. Selvä, heillä on siis rohto tarpeet haettavana. Mutta Herra Kaarnala sanoi, että Kaikkia tarvitaan, eli se tarkottaa myös meitä Hitupikkuisia, pelokkaita pienimmäisiä. On aika kerätä pelon poisto kokemuksia. Napsautin sormiani, kuten Roopertti Rupsu on opettanut, ja lähikuusen ketterä oravainen riensi luokseni.- Lähdetäänpä kokoamaan joukot, ystävä tarvitsee ystävää. Selkäpiissäni karmi niin, että oli pakko ihan pikkaisen kiljahtaa.
Pelot on kyllä pelottavia.


~Hilirimpsis~

Luonnonkansan Turinoita: Ajatuksen tuomat.

Olin jo pitkään mietiskellyt Kirjurin kuulumisia. Edellisen kerran, koetimme saada selville hänen salaperäisiä katoamisia ja matkojaan Kaupunkiin. Selviteltiin, tutkittiin ja tutustuttiin mm. Muriel Möyhijämestariin, Postitonttu Poks tulla tupsahti postiluukusta ja monta muuta ihmettä tapahtui, kun Kirjuri opiskeli Möyhijäksi.
 
Aika ajoin olen käynyt Tyttiä tervehtimässä ja toisinaan piipahtanut myös Tytin kanssa Juuson luona Turvalassa, mutta Kirjuri on ollut tavattoman etäinen. Ja niin kun me annettiin kiviä taskuihin ja Jalo niitä laitteli kenkiinkin. Koetin taikoa yhteydet ja anteenit tehokkaiksi, jottei hän enää katoaisi.

Tytin ja Juuson Kertomusten mukaan ei vaan tainneet taija tehota. Sellainen hyrinä minulla kuitenkin on, että taidan keräillä kulhon mustikoita. Niitä taidetaan tarvita pian.

Harakka pyrähti lumisen kiven päälle ja katselin sitä hetken. -Kas Hakke, mitenpä sujuu? Hakke naurahti harakan naurun ja siinä samassa kiinnittin huomioni Haken kyytiläisiin.
No eipä vienyt kauan saada ajatusta kirkkaaksi ja kokonaan nenän eteen. Edelleen pysytään pitkäikäisinä, kun juuri mietin teitä.
Mitäpä on suunnitteilla?

Kuin harjoitetulla kuorolla vastasivat Juuso ja Tytti.
-Tultiin mustikkaan. Kirjuri tarvitsee lääkettä.

~Metsätonttu Herra Kaarnala~     

Luonnonkansan turinoita: Lentäen liikkeelle.

Hakke Harakka lentää taivaalla kaksi pikkuista kyydissään. Etummaisena istuu Juuso Rrömppäinen, Turvalan Kotitonttu ja hänen takana Tytti, Satulan Kotitonttu. Tytti huhuilee Juuson korvaan muistojaan Kirjurin ja hänen alkutaipaleelta.

"Miten suuresti epäilin Kirjurin touhuja silloin aikoinani, kun hänet tapasin Kantolassa. Hiirolan Siirin ja kaikkien Kantolan asukkaiden koti oli vaarassa. Koneet tuli ja jyräsi kaiken. Olin varma, että jäädään kodittomiksi kaikki tyyni, mutta Kirjuri kutsui meidät luokseen, kun ystävät konsanaan."

"Niin meistä sitten tuli Kattilan kievarin asukkeja, paikan nimi tuntui aina vaihtuvan kävijän mukaan, eikä nimi vieläkään ole vakiintunut. Viime vuodenkin muuttojen jälkeen Kirjuri huolehti, että kuljemme mukana. Ensimmäisenä asennettiin ovet paikoilleen ja kutsuttiin pöytään. Mutta viime vuosien muutokset ei ole tehneet aina hyvää."

"Monta kertaa olen istunut nykyisen kotosen keittiössä, tiskialtaan reunalla puhaltelemassa kuplia ja pohtinut, ettei Kirjurin asiat ole hyvin. Joskus aistin koti-ikävää, vaikka meidän piti olla jo kotona. Aistin sitä vieläkin."

"Tänään ennen lähtöä, tuntui että hän näki meidät, aivan kuin ennenkin, kun tulimme samassa oven avauksessa ulos.-Tosin sitä sinun kolisteluasi ei voinut jättää kukaan huomiotta. Miten noin pieni olento, voikin saada aikaan moisen mylläkän? Kaikki laatikot kumossa eteisestä? Kirjuri säpsähti, katsoi meitä, aivan kuin oisi kysynyt, ketä me ollaan ja minne olemme menossa ja miksi? Sitten katseeseen asettui taas harso. Huomasitkos Juuso? "

"Huomasin minä ja koetin hälle viestiä, että mennään etsimään Herra Kaarnalaa, mutta ilmeisesti hän ei ole niin kunnossa, että kuulisi ajatuksia. Mutta sen hän oli sentään ymmärtänyt, että me tarvitaan lintujen ruokintapaikka." Nauroi Juuso.

"Nyt meillä on aina kyyti tarjolla, ollaan menossa sitten sinne, tai vaikka tänne." Tytti ja Juuso istui reppuineen mukavasti Hakken selässä ja kurkisteli alla näkyvää maisemaa. Järvet, pellot, mäet ja metsät, vilisi kuin tilkkutäkin kuviot, heidän allaan. Näillä konnuilla kulki Kirjuri lapsuudessaan, rakenteli majoja ja kaiversi ojia, heitti talvihangelle katselemaan tähtiä ja tekemään lumienkeleitä.
 Kuunteli ja kasvoi tarinoissa.


~Satulan Kotitonttu Tytti ^ ~

Luonnonkansan Turinoita: Suljettu Kirjuri.

Ei tuo kuule kai enää koskaan. Ollaan koetettu huutoa, tönimistä, kampitusta. Tytti laittoi jopa Puurohiutaleet hellalle paahtumaan, ilman kattilaa, eikä savusta huolimatta Kirjuri havahtunut. Ihminen hänessä syytti omaa hajamielisyyttään ja vaikka me vieressä häärimme, ei silmät meitä havainnut.  

Muutos toisen jälkeen ja ne kummajaiset siinä edellisessä paikassa, miten tolaltaan oli Kirjuri sieltä pois päästessään ja juuri kun alkoi toipumaan, tuli se peijakkaan lohikäärme, joka vei Uljaksen tieltä pyrstölään. Ei ihme, että Kirjuri on ollut suljettuna jo kauan, ei kuule, ei näe, vaikka Kattilan Kakaratkin on koettaneet sitä auttaa.

Miten oisi Tytti, Kutsutaanko hätiin Herra Kaarnala? Hänestähän kaikki silloin alkoi, aikojen alussa, Hänestä ja mustikkakupista. Muistatko? PikkuKirjuri marjaretkellä. Hän oli kyllä varsin topakka tapaus jupinoineen. Vaan kyllä otti ohjeista vaarin, kun Herra Kaarnala opasti tytön meidän tavoille. Nätisti pyysi anteeksi ja Herra Kaarnala vei siitä hyvästä vielä marja-apajilleenkin.

"Kipollinen joutaa ja toisena päivänä lisää, Metsätontun Kunniasanalla."  Niin hän lupasi ja niin on aina sen jälkeen ollut. Mutta nyt on kyllä aika saada Kirjuri heräämään. Turinat karkaa muuten kokonaa mustista, niin miesmuistista, kuin meidän Turina muististakin.
Eli liikkeelle Tytti.

~Juuso Rrömppäinen~  

Kaikkea sitä..

Kaikki alkoi kai alkuräjähdyksestä, tai siitä, kun Isä Äiti Jumala päätti piristää Paratiisiaan Aatamilla ja Eevalla. Eevan vika, sanoo joku. Pöh, paskat ole. Minä ehdin tänään taas pohtia asian halki, ja kaikkea sitä ihmisen mieli pohtiikin. Kyllä se oli Jumala ihan ite, joka homman sössi. Sanon tämän ihan kaikella rakkaudella, kaikkihan me teemme virheitä, niin suuret, kun pienetkin. Vaan sielä se tapahtui, ihan alku metreillä, just kun kaikki oli niin kaunista ja hyvää.

Mutta ihan noin kaikkineen, ootko Isä/Äiti Jumala koskaan miettinyt, että oisko kannattanut silti jättää luomatta, se hyvän ja pahantiedon puu omenineen, tai mitä hedelmiä ne nyt olikaan? Ja se kärmes. Tuskin sekään mitään hyvää toi tullessaan. Tänä päivänä ne sentään on jättäneet puhumiset sikseen, metästävät jyrsijöitä, joku hyöty siinäkin. Ennen vaan paskaa sihisi ja häiritti viattomia.

Ja sen tuloksena sitä on mm Eevaa nyt vuosituhannet piinattu yhdestä herkkuhetkestä. Voisin sanoa, että piisaa jo.
Ja ei nyt pidä pahastua sitä, että näin pohdin. On ollut taas muutama tovi sellaista aivotyötä tässä Eevan elossa, se pistää aina välillä kiristelemään leukaperiä.

Olen vuosia sitten kertoellut lapsettomuus asioista ja siitä, että niitä ei tullut vaikka tilasinkin, sinne päätyi tähdiksi taivaalle, haaveet ja ajatukset. Muutaman kerran kuitenkin jälkeenpäinkin olen asioita miettinyt ja tullut tulokseen, että jos ois toisin, oisi toisin. Ei olisi näitä muita asioita, jotka nyt täyttää tyhjää syliä.

Surussaan ne on aina kaikki hyvät asiat ajateltava suuremmiksi, kuin huonot asiat, jotta pää selviää menetyksen tuskan kanssa. Enkä minä ole ainokainen näiden surujen kanssa, en lapsettomuuden, enkä lapsen menettämisen kanssa. Ne on kovia paikkoja kaikille, jotka kokee moista tavalla, tai toisella. Ei niihen riitä kenenkään ymmärrys ja jokaisen kokemus on aina henkilökohtainen. Joten vähättelyt sikseen.

Naistentautien poliklinikka ei ole paras paikka hyvänä, saati huonona päivänä, mutta tänään se oli kuitenkin ajatuksia herättävä. Juttelin siellä muutaman rouvan kanssa. Yksi rouvista oli kuten minä, noin 10v sitten, kuuntelemassa mahdollisuuksistaan suvunjatkamisen suhteen. Tämä keskustelu oli kepeämmissä merkeissä ja toivotin hänelle onnea täydestä sydämestäni. Seuraavan rouvan kanssa sama hengenheimolaisuuden tunne, tupsahti toisessa muodossa, oltiin molemmat menossa tutkimuksiin, mm siksi, että ollaan jonossa kohdun poistoon.

Tutkimukset ei ole koskaan miellyttäviä, ja ne on toisinaan niin kivuliaita, että itku jatkuu vielä kotimatkallakin, toisinaan siksi, että henkinen tuska on suoraan helvetistä ja toisinaan siksi, että fyysinen tuska on ihan samalta saralta.

-Miehet ei tiedä millaista on olla nainen, kaikkine rätti piinoineen ja muine mullistuksineen, toteaa monikin kanssa sisko tähän. Mutta en minä voi oikein miesten kokemus piiriäkään vähätellä,, en miekää tiedä millaista on olla mies, vaikka "Hyväjätkä-syndroomaa" podenkin. Lapsettomuus ja syövänpelko koskee kaikkia sukupuolia. Puoliskot kokee toistensa tuskat, lapsettomuus koskettaa kumpaakin ja jos toinen sairastuu, vain kyynsin ihminen on tunteeton nähdessään mitä puolisolle tapahtuu.

Mutta, että miksikö kaikki paska, tapahtui jo alkulähteellä?
Pakkohan minunkin on jonnekin syypää laittaa. Kun on paha olla, on käsittämättömän suuri helpotus saada syyttää jotakin. Ja kun en itseänikään viitsi ihan joka asiasta ruoskia, olkoon Syntipukkina Johtajatason virhe.

Hei te jotka käytte läpi tätä ihmisenä olemisen raadollisuutta. 
Voimia teille, uskokaa että kaikella on tarkoituksensa ja kun asiat menee hyvin ja selviää suuntaan, tai toiseen, muistakaa että vika on  väärään paikkaan istutetussa puussa miljoonien vuosien takana. Se siis toden näköisesti on jo kaadettu, eikä näin ollen voi mitään sille, että elämä etenee ja ennen pitkää, kaikki järjestyy.


*Suurella Rakkaudella ja Mustalla huumorilla.

~W~