~*~
Pölyvillakoira
oli pelastautunut tuvan sohvan alle, turvalliseen koloonsa.”Juuso,
Oppipoika matkalla mestarinsa hutkittavaksi. Ei viime kerralla sinun
hutkittavana ollessa, tullutkaan esittäydyttyä.” Juuso ojensi
kätensä kohteliaaseen tervehdykseen.
"Tytti,
nykyään Kantolan Kotitonttu ja järjestyksen pitäjä. Mikäpä
oppipojan on tänne heittänyt? Meidän oppiinko olet tulossa, vai
onko suuremmastakin koulutuksesta kyse?"
"Kotitonttuoppilaaksihan
minä, mutta paikan piti olla jossain Lempeänjoen suunnalla.
Hukkasin osoitteen lähtötohinoissa ja nyt ei ole mitään tietoa
minne mennä.” Tytti maiskautti paheksuvasti suutaan. ”järjestys
ja tarkkuus, tavarat tavaroiden paikalla, niin niiden kuuluu olla.
Hutiloinnista menee hermot.” Juuso näytti nololta ja surulliselta.
Oli kova paikka lähteä alku Kotosestaan, jo sillon aikoinaan
Turunlinnan turvallisten muurien sisältä. Saati nyt, kun ensikertaa
matkustaa, oikein luvan kanssa, pois kotoaan.
Tietämättä
lainkaan, koska sen oman rakkaan tonttuemosen näkee seuraavasti.
Jouluna tietenkin, mutta näin pahasti eksynyt hän ei ole ollut,
sitten ensimmäisen karkumatkansa. Ilman Luontoäitiä, hän ei
vieläkään olisi päässyt pois linnan tyrmästä, johon tuli silloin eksyneeksi.
”Ensimmäinen
yksin tehty matka ja tarkoituksena löytää mestari, en muista
osoitetta, en oppimestarin nimeä en mitään.” Juuso käänsi säärensä monen moneen ristiin, kuten hällä
tapana oli, kun joku asia laittoi pohtimaan vakavia, tahi mukavia.
Siinä monella mutkalla ollen, hän pohti maailman hetkellistä synkkyyttä, huultaan purren ja parpaitaan tuijotellen. Tytti seurasi
Juuson ilmeilyä ja hymyili. ”Vekkuli otus. No ruokaa ja sitten
vasta ajattelua!” Huis hais ja pöytä oli katettu. Ja Juusolla
nokkansa alla mitä maittavimmin tuoksuva soppakulho.
~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti