Luonnonkansan turinoita: Suuri pelastusoperaatio. (Osa 2)

~*~

Jouluisinhan se Luonnonkansa tutustuu usein uusiin ystäviin. Samoin juhannuksena ja juhlapyhinä tuon tuostakin. Tytin ja Juuson tapaaminen ajoittuu aikaan ennen joulua. Ja ennen Tytin tuloa Kantolaan. Tytti oli Joulumuorin kotitaloustonttukoululla opissa viimeisiä aikoja ja jouluna hänen olisi tarkoitus saada todistus.(Meidän ihmisten keskuudessa Tyttiä oisi voinut sanoa pikkuvanhaksi, tai kaiken tietäväksi. Hän on semmoinen jo lapsesta saakka, hyvin terävä ja tietäväinen. Hyvä ominaisuus haaveilevan ihmisen kotitontulle) Juuson perhe oli muuttanut vast'ikää Kittilään ja Juuso oli ehtinyt jo tulla kuuluisaksi ”pakoretkistään”. Milloin hän pakeni kärttyisiä poroja ja milloin kipakkaa kirjastotonttua, toisinaan taas Luontoäitiä joka, vaikkakin on kuuluisa leppoisuudestaan ja sydämellisyydestään, on suuttuessaan myrskytuultakin pelottavanpi. 

Eräällä pakoretkellään, hän oli enemmän kuin pulassa. Sillä erää Juuso ei itse ihmeellistä kyllä, ollut tarkoituksellaan sortunut konnan töihin, mutta olipa osunut mäkeä laskiessaan, kelkkoineen talviunillaan olleen karhun pesään. Tuon räiskeen ja rähinän keskelle, osuivat opintomatkalla olleet Joulumuori, Luontoäiti, sekä viimeisen opintokauden oppitonttut, joiden joukossa oli myös Tytti.

Tytti katseli hetken tilannetta, ojensi pitkän kätensä keskelle lumi pyörrettä ja veti Juuson ulos nujakasta. Karhu pyöri vielä hetken ympyrää, ennenkuin huomasi rökitettävän kadonneen. Tytti katseli karhua hetken ja huomasi pitkän oksankarahkan sen kankussa, tarttui siihin ja nykäisi nopeasti irti, karhu urisi kivusta ja koetti käydä Tyttiin tassuiksi, samalla hetkellä sekä Tytti, Luontoäiti, että Joulumuori nappasivat taskustaan pienen puuterirasian ja puhalsivat siihen. Kimaltavan puuteripölyn laskeutuessa karhun turkille, he mutisivat.

"Äkäpiikki pois jo on,

älä ole rauhaton,

Loppuu turha murina,

ärrimurrin nurina.

 Menehän jo Nukkumaan

joulun juhlaan herää,

Nallen iloa kerää.”

~*~